[three_fourth]Anthrax vuosimallia 1985. Joe Belladonna esiintyy tällä levyllä ensi kertaa. Dan Lilker erosi myös yhtyeestä ja hänen tilalleen tuli bassonvarteen Frank Bello. Monien mielestä ainoa oikea Anthraxin kokoonpano ensi kertaa koossa ja tuloksena oli Spreading The Disease, jota pidetään yhtenä thrash metallin klassikkona. Levyn kansi on ajalleen omistautunut ja tyylikäs.
Levy käynnistyy kappaleella ”A.I.R” , joka on lyhenne sanoista Adolescence in Red. Heti ensiriffit ja Charlie Benanten rummut tempaisevat mukaansa. Ehkä tänään ne eivät kuulosta niin rankalta kuin olivat vuonna 1985, mutta ei kieltämistä että biisin alku ei olisi thrashia parhaimmillaan. Biisin tiukat riffit ja Belladonnan loistava laulu pysäyttävät kellon vasta vajaan kuuden minuutin kohdalla, mutta biisi ei tunnu yhtään liian pitkältä. Erinomainen aloitus ja ehdottomasti levyn paras biisi. Kun pääsin kehumaan Belladonnaa niin seuraavassa ”Lone Justicessa” sitten vedetäänkin riman ali niin, että paikoin tekee pahaa. Korkeat kohdat eivät vain istu kappaleeseen. Biisissä on Belladonnan ylivetämisestä huolimatta ihan hyvä tunnelma ja melodinen kappale ansaitsee paikkansa levyllä. Levyn vahvat otteet jatkuvat ”Madhousen” sekä ”S.S.C./ Stand and Fallen” johdolla. Biiseissä on esillä positiivinen lataus, vaikka se ei vielä yhtä selvästi ole esillä kuin myöhemmillä levytyksillä.
Vaikka yhtye oli varsin kokematon ja nuori niin kyllä kovia riffejä saivat levylle aikaan. Riffijyrä ”The Enemy” albumin keskivaiheilla on levyn raskaimpia vetoja, jossa Frank Bellon bassokin pääsee kunnolla oikeuksiinsa. ”Aftershock” sekä ”Armed And Dangerous” ovat molemmat takuuvarmoja thrash vetoja, vaikka eivät levyn kärkikastiin nousekaan. ”Medusa” potkaiseekin sitten maihareilla naamaan ja kovaa. Biisin yksinkertaiset mutta tarttuvat riffit saavat sormet hakemaan ilmakitaraa. Belladonnan laulusuorituskin napsahtaa kohdalleen. Levyn viimeinen biisi on nopea ”Gung-Ho”. Biisi vyöryy eteenpäin vailla päämäärää jääden levyn heimommaksi esitykseksi.
Onko levy sitten niin hyvä kuin minä sitä pidetään? On ja ei. Levyllä on thrash-klassikkoja sekä myös Anthraxin parhaimpia kappaleita (A.I.R sekä Medusa), mutta myös sitä keskitasoa ja riman allekin putoava Gung-Ho. Mielestäni aika on rypistänyt levyn tehokkuudesta palasen pois. Levyn soundit ovat vähän purkkimaiset ja kitaroista puuttuu sitä voimaa, mitä esimerkiksi kilpailijoiden levyiltä löytyy samalta aikakaudella. Joe Balladonnan laulu jakaa mielipiteitä ja mielestäni hän onnistuu ihan hyvin, vaikka muutamien kappaleiden laulusuoritukset etsivät vielä paikkaansa. Yhtye oli vielä nuori ja tietty kokemattomuus vielä näkyy albumilla. Mutta kun huomioidaan, että levy tuli ulos vuonna 1985 niin ei ole kieltämistä, että levy ei ansaitsisi paikkaa yhtenä thrash klassikkona. Yhtyeen seuraava albumi Among The Living (1987) oli aavistuksen parempi, mutta ne lopulliset täysosumat jäivät loistamaan poissaolollaan.
8+ / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. A.I.R. 5:45
2. Lone Justice 4:36
3. Madhouse 4:19
4. S.S.C. / Stand or Fall 4:08
5. The Enemy 5:25
6. Aftershock 4:28
7. Armed and Dangerous 5:43
8. Medusa 4:44
9. Gung-Ho 4:34
[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
