Tiedote 10.1.2025
Mittavan 40-vuotisen työn Suomen rock-kentällä tehnyt Tanna alias Tapani Tikkanen juhlii tänä vuonna neljän vuosikymmenen mittaista uraansa monin eri tavoin. Melodisen rockin ja AOR:n taitajan juhlavuosi aloitetaan vauhdikkaasti Savua Ilman Tulta -singlellä, jonka tunnistaa heti Tannan tuotannoksi tarttuvine melodioineen sekä classic rock -skeneen oleellisesti kuuluvine koskettimineen ja tuplakitarastemmoineen.
”Kappaleen päähenkilö epäilee kumppaninsa pettävän häntä vaikka muuta väittääkin ja myös singen kansikuva symbolisoi tilannetta hyvin: Punainen rakkauden ruusu on sakean vihreän mustasukkaisuuden savun ympäröimänä. Onko savua ilman tulta, sen saa jokainen päättää itse”, Tapani ”Tanna” Tikkanen kertoo.
Tikkasen mukaan nimetty Tanna-yhtye lukeutui 1980-luvulla maan suurimpiin kasarirock-nimiin. Yhtyeen ensimmäinen Unelmien Viidakossa -albumi ilmestyi 1985, ja levyä seurannut kiivas startti huipentui Coca-Cola Tour -kiertueeseen ja Helsingin Kulttuuritalolle. Tuo keikka taltioitiin myös Tanna Live” -LP:ksi. Sittemmin Tanna julkaisi kuusi albumia, joista englanninkielisen Storm In Paradise -levyn saksalaiselle AOR Heaven -yhtiölle.
Tannan jäätyä määräämättömälle tauolle Tikkanen levytti TANNA: Eedenistä Itään -sooloalbuminsa sekä kolme albumillista englanninkielistä rockia Escape Musicille yhdesä Prayer-projektinsa kanssa, kunnes oli aika palata Tannaksi. Tannan edellinen albumi Kohtalon Tuulet julkaistiin 2023, ja Tanna on lupaa uutta musiikkia myös tänään julkaistun singlen jatkoksi.
Mainiota palautetta kerännyt Tannan paluualbumi vei yhtyeen myös keikoille, joissa vanhat ja uudet fanit ovat synnyttäneet hienoja yhteislaulukokoemuksia lavan molemmin puolin.
”On ollut mahtavaa nähdä ja kuulla, kun jengi laulaa mukana uusia biisejä vanhojen tuttujen lisäksi, ja faneja oli tullut keikoille ympäri Suomen”, Tanna iloitsee.
Juhlavuoden keikat startataan ensi viikon lauantaina Tannan kotikentältä Oulun Toppila-klubilta. Lauantaina 18. tammikuuta kuultavan keikan liput ovat nyt myynnissä täällä.
TANNA 2025 on:
Tapani Tanna Tikkanen, laulu ja kitara
Jukka Ihme, kitara, soolokitara
Jukka Uusi-Illikainen , kitara , soolokitara
Jyrki Perttu, basso
Ville Hanhisuanto, rummut
Mika Pohjola, koskettimet
Lähde: Ginger Vine Management & PR