Kotimaisen Soulwound – yhtyeen toinen täyspitkä ”No Peace” käynnistyy kierolla tavalla koko albumia kuvaavalla Impulsive Aggression-introlla. Aggressiivisesta käytöksestä kertova naisääni lukee otteita yliopistoprofessoreiden kirjoituksista aiheeseen liittyen bändin soittaessa taustalla. Psyykeen hajoaminen ja rauhattomuus ovatkin mukana koko levyn läpi. Varsinaisesti levy käynnistyy laiskalla ”Hurt Me Plenty” – kappaleella. Biisi on helposti unohdettavissa, sillä musiikillisesti se ei tunnu tarjoavan juuri muuta kuin geneeristä hakkausta. Instrumentit eivät paikoin löydä toisiaan, eli yhteinen sävel tuntuu olevan hieman hukassa. Ainoastaan paikoin esiintyvät lyhyet kitarasooloilut jättävät biisistä edes jotain päähän.
Kolmas kipale, ”Altairs Of Skin”, korjaa kuitenkin edellisen virheet eikä musiikillinen epäjärjestys särähdä korvaan. Sanoituksetkin on saatu sovitettua musiikkiin oikein, toisin kuin Hurt Me Plentyllä. Kappaleen aiheena oleva huomiontarve ei varmastikaan ole yhtyeen omiin ongelmiin kuuluva mielentuote, mutta mikäli huomiota haettaisiin, Altairs Of Skin saisi sitä parhaiten kolmesta ensimmäisestä biisistä.
Huomiontarpeesta siirrytäänkin katsomaan vierestä kun muut tuhoavat itsensä vääriin arvoihin uskoen. Death metalia hipova ”Alone Against All” on sanoitusten lisäksi uhkaava myös musiikillisesti. Nopeutta ja säröä alkaa löytymään entistä enemmän. Arto Jauhon murinalaulanta on tähän asti parhaimmillaan, samoin kuin levyn iskevyys.
Ja vauhti vain paranee. Viidennen biisin, ”Wastelandin”, sanoituksissa kärsivän ruumiin voi nähdä jo ensitahtien aikana. Biisi ottaa kurkusta kiinni nopealla tempollaan ja murhaavilla riffeillään. Eikä kappale päästä otteestaan ennen loppua. Tässä vaiheessa Soulwound on päästänyt jokaisen vesikauhuisen verikoiransa irti, eikä pakoon pääse. Minkäänlaista kompurointia ei ole kappaleessa havaittavissa, ja soittimet istuvat todella kiltisti vierekkäin. Tai pitemminkin juoksevat samassa rytmissä ilman etuilua tai hidastelua.
”Crime And Punishment” muuttaa juoksun nopeaksi marssiksi käskevin ”I’m your fucking god!”-huutoineen. Musiikillisesti kappaleessa ei ole mitään vikaa, mutta laulun muuttuessa murinasta selkeämmäksi huudoksi tulee hieman omituinen olo. Jos sanoituksissa lauletaan palavasta halusta satuttaa, miksei laulaja kuulosta siltä? Tämä pieni yksityiskohta jäi kummittelemaan hetkeksi. Toisaalta ratkaisu on outo, toisaalta hyvin kierolla tavalla nerokas.
Heti perään ”Misery Index” laittaa taas jos ei kutosta, niin ainakin vitosvaihteen päälle. Simppelisti sanottuna thrashia. Löytyy asiaan kuuluvat iskuporakonerummut, fiksut kitarasoolot ja tietenkin sanoituksiin sisältyy perinteisesti sanat ”tuska”, ”helvetti” ja ”veri” monien muiden kauheuksien joukossa. Ja tämä yhdistelmä toimii paremmin kuin hyvin.
”Perkele!” raikuu ”Hate Speech” – nimisen koneen käynnistyksessä. Mitään muuta kappale ei kuuntelijalle jätä. Yllätyksetön ja kuiva, niillä sanoilla Hate Speechiä on helpoin kuvailla. Ei biisi huono ole missään nimessä, siitä ei vain löydy samaa tunnetta kuin edellisestä. Tahti on nopea mutta raiteilla kulkeva, riskienottoa ei ole ilmeisesti edes harkittu. Kitarasoolotkaan eivät tuo reseptiin mitään uutta tai mieleenpainuvaa.
Levyn sulkijana toimiva ”Damned” ei ole levyllä oikeassa paikassa. Viimeiseksi kappaleeksi se on hyvin kompuroiva eikä tunnu tietävän mitä polkua kävellä. Perussahaaminen ei saa kuuntelijasta enää tässä vaiheessa otetta, ja kappale onkin huomaamatta ohi. Sanoituksissa tuhoa kylvetään, veri haisee ja ruumiinosia on joka puolella. Näitä sanoja itse biisi ei osaa lunastaa.
No Peacea on vaikea kuvailla kokonaisuutena kappaleiden laadun vaihtelun vuoksi. Jotkut kappaleet toimivat paremmin kuin toiset, mutta eivät ne huonoimmatkaan rallit umpisurkeita ole. Soppaa syö kyllä mielellään, mutta mausteet toisivat siihen paljon enemmän makua.
7/10
Aleksi Hurme
01. Intro: Impulsive Aggression
02. Hurt Me Plenty
03. Altars of Skin
04. Alone Against All
05. Wasteland
06. Crime and Punishment
07. Misery Index
08. Hate Speech
09. Damned
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.
 - levyarvio. Aleksi Hurme, Metalliluola.){kind=link}