[three_fourth]Kauas on tultu ajoista kun Sepultura jyräsi thrash – yhtyeiden etujoukoissa. Tuntuukin jotenkin epätodellista tarkastella tämän päivän Sepulturaa. Siinä missä 90-luvun alussa ”Arise” nosti yhtyeen lopullisesti maailmankartalle ja tämän perään ”Chaos A.D.” sekä ”Roots” toivat yhtyeeseen täysin uusia tuulia, voitiin kumminkin puhua Sepulturasta. Vaikka bändin historia kulminoituukin Cavalera – veljeksiin, niin Andreas Kisserin panosta entiseen sekä nykyiseen Sepulturaan ei voi missään nimessä väheksyä.
Sepulturan toiseksi edellinen albumi ”Kairos” vuodelta 2011 oli positiivinen yllätys ja ehdottomasti paras Derrick Greenin aikainen levytys. Valitettavasti Max Cavaleran jättämiä suuria saappaita karismaattinen Green ei ole koskaan saanut täytettyä ja täten myös hänen panoksenssa ei ole saanut sitä arvostusta minkä ansaitsisi. Laulusuoritukset ovat olleet herralla hyvin hallussa minkä myös uusi albumi todistaa.
Valitettavasti Green ei yksin pysty pelastamaan tai tässä tapauksessa nostamaan Sepulturaa takaisin eturintamalle. ”Machine Messiah” on valitettavan keskinkertainen albumi. Pari hyvää biisiä levyltä kyllä löytyy, mutta jotenkin kokonaisuus kärsii tasapaksuudesta ja todellisten tapposävellysten poissaolosta. Levyn alkupuoli tarjoilee kovimmat vedot biisien ”I Am the Enemyn” sekä ”Phantom Selfin” muodossa. Kappaleissa on sitä nyky-Sepulturan tuomaa aggressiivisuutta ja groovea, jopa kertosäkeet ovat hyviä. Valitettavasti tämän jälkeen biisit alkavat vajoamaan keskinkertaisuuden tiukkaan muottiin. Valonpilkahduksen tuo instrumentaali ”Iceberg Dances” jonka moniulotteinen kikkailu progressiivisine sävyineen kuulostaa raikkaalta. Loppupuolen ”Silent Violence” sekä ”Vandals Nest” pyrkivät nopeudella ja thrashmaisella paahdolla antamaan viimeistä iskua. Biisien mielikuvitukseton sävellystyö jättää kumminkin kappaleista varsin tyhjän kuvan.
Tuotannollisesti albumi on vahvaa tekoa. Eri soittimet tuovat albumille syvyyttä ja sepulturamaiset rytmit ottavat paikka paikoin äänimaiseman hienosti haltuun. Levy soi myös raskaasti Greenin vokaalien ollessa hyvin pinnalla. Valitettavasti hyvä tuotantokaan ei tässä tapauksessa tee albumista yhtään sen parempaan kuin mitä se todellisuudessa edustaa. Kokonaisuus on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta puuduttava. Kisserin riffeillä sekä Greenin vokaaleilla pitäisi ottaa koneesta enemmän irti. ”Machine Messias” on albumi joka paikoin säväyttää, mutta ei lopulta jätä käteen kuin hetkellistä nautintoa.
7-/10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
01. Machine Messiah
02. I Am The Enemy
03. Phantom Self
04. Alethea
05. Iceberg Dances
06. Sworn Oath
07. Resistant Parasites
08. Silent Violence
09. Vandals Nest
10. Cyber God[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Metalliluola.){kind=link}