Mitä on suomalainen black metal? Suuren yleisön (lue tietämättömien) silmissä vastaukset liikkuvat musiikin ulkopuolisissa asioissa aina Hyvinkään paloittelumurhasta surullisen kuuluisaan MOT:n Saatanalliset Sävelet dokumenttiin. Kirkonpolttajat ja hautakivien kaatajat ovat myös hyvin yleinen sekä typerä vastaus mitä ihmisten suusta saattaa kuulua. Muutaman vuoden takainen Loputon Gehennan Liekki – DVD raapaisi myös pintaa, jättäen jälkeensä kumminkin hyvin ristiriitaisen kokonaiskuvan. Todellisuudessa suomalainen black metal on jalostunut yli 25 vuoden aikana erittäin vahvaksi ja omannäköiseksi kentäksi, jossa tinkimättömyys ja periksiantamattomuus ovat maalanneet pohjoista taivasta yhä vain synkempään muotoon. Suurimmat nimet kuten Impaled Nazarene sekä Satanic Warmaster ovat vain osa suurempaa kokonaisuutta.
Kirjailija Tero Ikäheimonen pureutuu tuoreessa Pirunkehto – kirjassaan suomalaisen black metalin historiaan ja sen tekijöihin. Parin vuoden prosessin jälkinäytöksen tehtävänä ei ole kiillottaa tietämättömien ihmisten silmissä naarmuja saanutta kilpeä, vaan kertoa asiat asioina, yhtään kaunistelematta tai väheksymättä. Yli 500 sivuun mahtuu musiikillisen lähestymistavan lisäksi tarinoita elämän eri kiertokuluista iloineen ja suruineen. Black metal on tekijöittensä näköistä musiikkia, joka koskettaa Suomessa yllättävänkin suuren joukon ikuisesti palavaa mustaa liekkiä. Kovakantinen kirja kutsuukin vaimealla kuiskauksella avaamaan sisuskalunsa herra Saatanan nimissä.
Pirunkehto on vain ja pelkästään alan todellisten tekijöiden kanava tuoda tarpeelliset asiat esille. Turhat jeesustelijat ja kommentoijat loistavat poissaolollaan, hyvä näin. Kirjan sisältö kunnioittaa perinteitä, joita mustavalkoiset valokuvat vain korostavat. Primitiivinen lähestymiskulma palauttaa lukijat zine-kulttuurin pariin ja siten myös matkustamaan ajassa taaksepäin. Hyvä kirja luo mielikuvia ja saa lukijan palaamaan musiikkia myöten tapahtumien keskipisteeseen. Vaikka teoksen perusrunko onkin kasattu haastatteluista, niin tekstit sekä kokonaisuus ovat ammattimaisesti rakennettu. Kunnioitan Ikäheimosen tapaa tuoda haastateltavien sanoman selkeästi esille ilman turhia kiemuroita. Vaikka haastateltavien sanoma olisi vieras tai vaikeasti ymmärrettävä, niin kirjailijan omat lisätiedot ja syventävät ajatukset eivät riitele asiayhteyden kanssa.
“Suomessa isomman kaliiberin bändeillä on edelleenkin omat ilmeensä, eivätkä ne teeskentele mitään sen kummempaa. Musiikki ei välttämättä ole mitään kovin erikoista tai hienoa, muttei samaa kuin ulkomailla” Mikko Aspa, Clandestine Blaze
Tässä vaiheessa korostan sitä, että teos jakaantuu tekijöittensä eli artistien sekä yhtyeiden omaksi nimettyihin lukuihin. Kronologinen tapahtumapolku rakennetaan kirjan sisällä ja moni asia kietoutuukin kirjan edetessä toisiinsa. Täysin vieraalta alueelta tulijat eivät tule kumminkaan näkemään kokonaiskuvaa ja voivat pitää kirjan sisältöä paikoin itsensä toistamisena. Kirja antaakin mahdollisuuden hyppiä lukujen ylitse ja poimia vain ne itseään kiinnostavat yhtyeet ja artistit. Kukaan järkevä ihminen ei voi odottaa, että kirjailija olisi poiminut kansien väliin jokaisen vähänkin historiaan merkkinsä jättäneen yhtyeen. Valintoja on tehty ja mielestäni Ikäheimonen on asiassa hyvin onnistunut.
Bändien historian ja tärkeimpien levytysten esilletuomisen ohella isoon osaan nousevat black metalin aatteellisuus ja tekijöiden maailmankatsomus. Nämä osiot olivat mielenkiintoista luettavaa ja antoivatkin itselleni kirjasta eniten. Voimakkaat ajatukset pursuavat kirjasta vahvalla intensiteetillä luoden monesta arkkitehdista erittäin älykkään kuvan. Vahva Individualismi on pirstoutunut vuosien aikana, vaikka tietty perusajatus on säilynyt. Vasemman polun kulkeminen ja satanismi ovat suurimmalla osalla yhtyeitä edelleen peruslähtökohta, vaikka tämän julistaminen ei olekaan enää niin suuressa roolissa kuin aikojen alussa. Yksi kirjan voimakkaimpia “sanomia” on tutustua artistien luomaan musiikkiin. Ole siis valmiina kaivamaan kokoelmistasi tai suoratoistopalveluista kirjassa esiintyvien yhtyeiden levyjä, koska lukemasi jälkeen tulet tarkastelemaan asioita tuorein silmin, tai ainakin saat perspektiiviä omiin jo olemassa oleviin ajatuksiisi.
“En ole niin ahdasmielinen enää, vaan antanut tilaa myös avartumiselle.. Se on tärkeää henkisessä työssä, ja avaa uusia portteja. Kuljen kohti jumaliani ja heidän mustaa valoaan. Maailma ympärilläni saa palaa pois. Sitä ei ole syytä edes yrittää tekohengittää” Torog, Behexen.
Pirunkehto on kiinnostava tutkimusmatka kotimaisen black metalin eri osa-alueisiin. Siinä missä kirkonpolttojakin sivuutetaan, niin esiin tuodaan myös muita poimintoja asioiden vierestä. Suomalainen melankolia välittyy teksteistä, eikä todellista pahuuttakaan kaunistella. En usko, että suomalaista black metalia voisi tämän paremmin avata, joten jääköön Pirunkehto seisomaan yksinään, ylväänä ja kunnioitettavana teoksena jokaisen omalle alttarille.
Juha Karvonen
Kuvat: Pirunkehto
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
