King Diamondin muutaman vuoden takaisten Tuska– sekä Jalometalli – festarikeikkojen jälkeen jäi kaivelemaan polte siitä, että kuningas pitäisi saada Suomeen uudemman kerran – ja ehdottomasti sisäkeikalle. Viime syksynä tämä monien salainen toive kongretisoitui kun tieto King Diamondin Espoon Metro Areenan keikasta tuli julki. Lisää kuumotusta aiheutti tieto siitä, että kiertueella legendaarinen Abigail – albumi (1987) näyttelisi pääosaa. 80-luvulla nuoruutta ja lapsuutta eläneet fanit muistavat tämän levyn kiehtovana, mystisenä ja jopa pelottavana kokemuksena. Nyt oli viimeinen mahdollisuus kokea lapsuuden painajaiset livenä ja vielä Kingin ollessa 59-vuotiaana uskomattoman kovassa kunnossa.
Vaikka kuninkaan saapuminen pisti monen vanhemman polven fanin polvet tutisemaan niin lämppärin valinta tuntui saavan erilaista kaikua, vihantunteista jopa raivokkaisiin lauseisiin eri foorumeissa. Miksi legendaarista King Diamondia lämmittelee täysin eri maailmasta lähtöisin oleva ruotsalainen Amaranthe? Lämppäriähän ei hallille tultu katsomaan, mutta olisihan se ollut kirsikkana kakun päällä jos lauteet olisi lämmittänyt joku King Diamondin sekä Mercyful Faten tavoin pimeyttä palvoja yhtye. Ghostin nimi tuli esille monen fanin suusta.
Pitkä odotus viimein päättyi kesäkuun koleana iltana kun suuntasin kohti Espoon surullisen kuuluisaa Metro Areenaa. Ennakkotietojen mukaan oli selvää että halli ei tule notkumaan liitoksistaan yleisöryntäyksen vuoksi. Missään vaiheessa ei ryysiksiä tai suurempaa jonottelua näkynyt vaikka porukkaa Kingin keikalle lopulta ihan kivasti saapuikin. Järjestelyt toimivat ”vähäisestä” yleisömäärästä johtuen loistavasti. Pientä miinusta pitää antaa King Diamondin paitojen saatavuudesta. Abigail-kiertuepaita myytiin loppuun käytännössä samantien ja muutenkin kokoja oli heikosti tarjolla. (JK)
Amaranthe
Suomessa yleensä hyvän vastaanoton saava Amaranthe oli hiukan erikoinen valinta King Diamondin lämppäriksi. Musiikkityylit näillä kahdella yhtyeellä eroavat toisistaan aika radikaalisti ja se asetti Amaranthen hiukan hankalaan rakoon. Itse näin heidät viimeksi kolme vuotta sitten Tuskassa, ja silloin yleisö tuntui tykkäävän tästä energiaa pursuavasta, modernia melodista metallia soittavasta ruotsalaisbändistä. Sen jälkeen bändin örinälaulaja on vaihtunut, joten mukana oli nyt jotain uutta minullekin.
Tällä kertaa Espoo Metro Areenan uumeniin oli saapunut aika vähälukuinen yleisö Amaranthen aloittaessa osuutensa. Näistäkin harvoista vain osa jaksoi innostua lämppärin biiseistä, mikä tosin on aika yleistä noin muutenkin. Bändi itse ei tästä hätkähtänyt, vaan veti oman roolinsa alusta loppuun saakka kunnioitettavalla tavalla. Fiilistä haettiin puhumalla Suomesta ja hiukan suomea, sekä heittämällä vitsiä keikasta Helsingissä, vaikka he itsekin tiesivät olevansa Espoossa. 14 raitaa käsittänyt ”setlist” piti sisällään lähes kaikki bändin parhaat kipaleet ja yhtään turhaa biisiä ei kuultu. Minulle parasta herkkua olivat viimeisimmän levyn biisit, kuten ”Trinity”, ”Dynamite” ja ”Drop Dead Cynical”. Toki mukana olivat myös edellisten levyjen hitit, eli ”The Nexus”, ”1.000.000 Lightyears”, ”Hunger” ja ”Amaranthine” kuultiin myös. Bändi tuntui olevan hyvässä vedossa, olivathan he juuri saavuttaneet Ruotsin platinarajan Hunger ja Amaranthine-sinkuillaan. Sen sijaan äänitsekkaus oli ilmeisesti jäänyt tekemättä, tai tekniikka vain yksinkertaisesti petti, sillä varsinkin naisvokalisti Elize Rydin mikki toimi huonosti, tai ei ollenkaan lähes puolet koko keikasta. Bändi joutui kierrättämään kahta toimivaa mikkiä yhden biisin ajan, mikä on vähän haastavampi homma kolmella laulajalla toimivalle yhtyeelle.
Yleisilme oli kuitenkin positiivinen, biisit soivat esimerkillisesti (kunhan valitettava mikkiongelma unohdetaan), silmäherkkua jaettiin koko rahan edestä sukupuolesta riippumatta ja harvalukuinen yleisö sai lipun hinnalle vastinetta, mikäli Amaranthe heille ylipäätänsä upposi. (ML)
King Diamond – Abigail Show
Kellon lähestyessa kuninkaan esiintymisaikaa yleisössä alkoi näkyä epämääräistä liikettä. Osa säntäili paikasta toiseen, jotkut ottivat ”varmistelu”-shotteja ja osa hiipi varovasti aina vain lähemmäksi lavaa. Täsmällisesti klo 20.30 intron ”Out From the Asylumin” saattelemana esirippui laskeentui ja saimme nähdä tutun lavarakennelman sekä King Diamondin maskeissaan. Paikalla oli myös itseoikeutetusti grandma pyörätuolissaan. Avaubiisi ”Welcome Home” meni itsellä jotenkin ohitse ihaillessani showta ja taisin kokea jonkin asteisen ”yliluonnollisen kokemuksen”. Kuningas seisoo aivan edessäni ja jälleen kerran livetilanne puhuttelee isolla kädellä. Väärinpäin olevat ristit, vaihtuvat taustalakanat, pentagrammi sekä mystinen ja aavemainen ilmapiiri kuin huokuivat yhtyeen soitannallista voimaa. ”Ruumista irtautumisen” aikana ”Sleepless Night” soi jossain mielensyövereissä 80-luvun pimeissä ja syksyisissä illoissa. Paluu todellisuuteen tapahtui kuin salaman iskusta. Kädet pirunsarvimerkkeineen ilmaan ja huutamaan muun yleisön mukana. ”Halloween” – kappaleen aikana oransinen kuin helvettiä kuvaileva valaistus näytti erittäin hienolta ja biisi muutenkin tuntui uppoavan yleisöön. Illan yksi kovimpia vetoja oli ehdottomasti seuraavana kuultu ”The Eye Of The Witch” jonka alkusävelet upposivat sydämeen. Kingin laulusuoritus ja kitaristi Andy La Rocquen soitto oli sanoinkuvaamattoman saumatonta etenkin juuri kyseisen biisin aikana. Soundillisesti keikka oli alusta alkaen täyttä rautaa ja eri soittimet tekivät tehtävät mihin ne oli määrätty.
Ensimmäisen osan ennen Abigail – showta kruunasi Mercyful Fate-klassikot ”Melissa” sekä ”Come to the Sabbath”. Vaikka biisit toimivat hyvin live-tilanteessa niin vaihtelun vuoksi olisin kuullut kahdelta ensimmäiseltä Mercyful Fate-albumilta eri kappaleet. Esimerksi ”Dangerous Meeting” sekä ”Into The Coven” olisivat olleet unelmieni täyttymys, mutta hyvä näinkin. MF – ikivihreiden jälkeen oli kumminkin aika vetää happea ja uppoutua Abigailin tarinaan ”Funeralin” soidessa taustalla. Jos ”Arrival” toimii levyllä, niin livenä se potki vieläkin kovempaa. Seitsemän miehen ratsujoukko heräsi henkiin bändin pistäessä lisää tulta helvetin ikuisiin liekkeihin. Kingin laulu iski sielun syvyyteen kun miehen äänirekisteri uhkui voimaa jokaisella osa-alueella. Korkeimmatkin kohdat vedettiin hienosti läpi äänen särkymättä. Tosin tunnustasta pitää antaa taustalaulajalle (King Diamondin vaimo Livia Zita-Bendix), joka lauloi stemmoja ja antoi tukea myös korkeimmissa kohdissa.
Oman iltani odotetuin kappale ”A Mansion in Darkness” ei pettänyt. Kitarasoolot ja vuoroin korkeiden sekä matalempien lauluosuuksien läpivieminen viimeisteltiin ikimuistoisella kertosäkeellä. Kingin eläytyminen kappaleisiin laulusuorituksen ohessa on ammattitaitoista ja hänestä huokuu kokeneen esiintyjän karismaa. Muun bändin esiintyminen oli rutiininomaista ja varmasti tarkoituksella vähäeleistä Kingin ja ”tarinan” saadessa päähuomion. Lavashow oli silmiä himelevän hienoa katseltavaa mummosta Abigailiin.
Abigailin loppupuoli jatkui erittäin vahvalla otteella aina viimeiseen kappaleeseen asti. Pieni tekninen kömmähdys ”The Possessionsin” väliosassa hoidettiin kunnialla viittamiehen toimesta ja Mr. La Rocque pääsi jatkamaan puoliakustisen kitaran soittoa. Loppupuolen biiseistä ”Omens” toimi allekirjoittaneelle parhaiten. ”Black Horsemenin” soidessa Metro Areenalla valmistauduttiin jo jäähyväisiin. King Diamond yhtyeineen kiittivät ja ottivat yleisön huomioon. Vaikka kuningas kiitospuheessaan mainitsi Helsingin, niin tähän ei kukaan halunnut yleisön seasta puuttua. Espoota ei toistaiseksi vielä hevikeikkapaikkana tunnusteta, vaikka pari hienoa askelta sen eteen on otettukin. Aivan lopussa kuningas halusi vielä ottaa kontaktia valitsemiinsa faneihin kunnes irvistelyjen sekä pirunsarvimerkkien jälkeen katosi verhojen taakse. Niille ketkä saivat Kingin henkilökohtaisen huomion, oli ilta varmasti entistä ikimuistoisempi.
Klo 22 päättyneen keikan jälkeen yleisö vaelsi tyytyväisenä hallista ulos. Tuska-organisaatiolle myös kiitokset ikimuistoisesta illasta että järjestivät tämän elämyksen. Vaikka alkuun Amaranthe tuntui järkytykseltä, niin illan hämärtyessä ruotsalaisyhtye sai ainakin omat sympatiani vaikessa tilanteessa esiintymisestään. Ja ihan hyvä keikkahan se oli teknisistä ongelmista huolimatta. Näin jälleen kerran yksi lehti on käännetty heavy metal -historiassa. Monet kappaleet muistuttivat menneisyydestä ja siitä, että King Diamondin kaltaisia orkestereja ei enää uusi sukupolvi tunnu synnyttävän. En halua uskoa, että tämä oli kumminkaan viimeinen kerta. King Diamond on valmistelemassa uutta albumia ja tiedän, että tiemme kohtaavat vielä. (JK)
Toimittajat: Juha Karvonen (JK), Marko Leppinen (ML)
Kuvat: Hannu Juutilainen, Juha Karvonen
King Diamond settilista:
– Out From the Asylum
– Welcome Home
– Sleepless Nights
– Helloween
– Eye Of The Witch
– Melissa
– Come To The Sabbath
– Them
– Funeral
– Arrival
– A Mansion in Darkness
– The Family Ghost
– The 7th Day of July 1777
– Omens
– The Possession
– Abigail
– Black Horsemen
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
