Mystinen haamujengi Ghost on uudella Meliora-levyllään taas pahan ytimessä. Laulaja Papa Emeritus III nimettömine ghouleineen veisaa ylistysvirsiä vanhasta vihtahoususta niin, että heikompia hirvittää. Tämä saatanallinen sabluuna on toiminut tähänkin asti bändin menestyksen tekijänä yhdessä loistavasti kirjoitetun musiikin kanssa. Ghostin suosio onkin ollut todella nousujohteinen ja tätä kirjoittaessani Meliora on ansaitusti monessa maassa levymyynnin kärkikahinoissa mukana.
Ghost soittaa kieroutunutta anti-gospelia, jonka muka-hentoihin säveliin kätkeytyy todellista kalmaa ja pimeyttä. Joidenkin genremääritysten mukaan Ghost soittaa okkultistista rokkia ja pitää sekin toki paikkansa. Mausteseoksessa on kuitenkin mukana myös jotain gootti- ja kauhurokkiin viittaavaa ja lyriikat viittaavat muinaisiin norjalaisiin pingviiniveisuihin. Meliora kuitenkin tarjoaa monissa biiseissään myös sen verran komeaa riffiä ja junttamättöä, että paikoitellen kolistellaan myös metallisia portteja. Meliora onkin Ghostin tähänastisen uran rankin levy, vaikka täyspäistä heviä se ei missään nimessä olekaan.
Edellistä ”Infestissumam”-levyä arvioidessani kritisoin biisejä niiden arttuwiskarimaisuudesta, joista on liiankin helppo tykätä. Papa Emeritus ghouleineen taisi lukea arvioni ja päätti lisätä tälle levylle pari annosta räyhähenkeä mukaan. Tosin edelliseen verrattuna Melioralta puuttuu ehkä hivenen puhtia. Kaikki biisit nojaavat kovin keskitempoiseen ja raskaaseen suorittamiseen ja paikoitellen levyllä toivoisi olevan hyppysellisen vauhtia mukana.
Peli avataan rehevällä Spirit-kappaleella, joka allekirjoittaneen mielestä on levyn heikoin lenkki. Biisi ei missään nimessä ole huono, mutta Melioran huikeassa paketissa ja aloitusraitana se ei kanna vastuutaan. Onneksi hienolla kitaroinnilla ja boogiella puettu From The Pinnacle To The Pit nostaa tunnelman ja sykkeen helvetillisen korkealle. Ghost osaa yhdistellä tässä(kin) biisissä ahdistavia säkeitä ja toisaalta duurivoittoisia ja tarttuvia kertosäkeitä.
Cirice olisi ollut parempi aloittaja Melioran syntiselle näytökselle. Se on uhkaava ja tummanpuhuva pirullinen veisu, joka ottaa luulot pois runttaavalla riffillään ja tarttuvalla melodiallaan. Kappaleesta julkaistiin myös mainio retrohenkinen ja hivenen Carrie-elokuvan tarinaan nojaava video.
Voisin väittää että levyn viides virsi He Is on yksi parhaimpia biisejä vuosikausiin. Ehkä vuosikymmeniin. Se on kuin Simon & Garfunkelin salassa kirjoitettu saatanallinen säe, jonka kauniisiin vaatteisiin puettu ulkokuori kätkee sisälleen mädäntyneen ruumiin. Biisi kertoo maailmanlopusta, jossa valitut yksilöt pelastuvat Saatanan ottaessa heidät valtakuntansa suojiin. He Is on melodialtaan fantastisen kaunis ja pyörittää itsensä pikkusormesi ympärille ja sitten kiskaisee kätesi kylmiltään irti. Huikea biisi, josta vaan ei meinaa saada tarpeekseen.
Mummy Dust vie kuulijansa taasen ihan kuutamolle ja on kuin suoraan jonkin kauhuelokuvan soundtrackiltä revitty. Se on pelottava pirulainen ja toivottavasti bändin liveotannassa mukana. Loppua kohden biisistä löytyy myös sitä nopeutta, jota muuten levyltä jää hieman kaipaamaan.
Majestyssa veisutaan yllättäen taas vanhasta mestarista ja bändin sanojen mukaan biisissä yritettiin tarkoituksella vältellä sanaa ”Satan”, jotta mahdollinen radiosoitto onnistuisi. Komea kertsi ja hyvä biisi, mutta ei ehkä ihan radiokamaa kuitenkaan. Sen sijaan seuraava kappale Absolution kuuluu levyn kärkiralleihin ja kamppaili Ciricen kanssa sinkkulohkaisun paikasta. Jos suurempaa yleisöä halutaan tavoitella, niin tämä zibale olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto. Absolution on upea taidonnäyte ja sen jokainen osio toimii kuin pirunsarvijauhe. Kertosäekin on kovin tarttuvaa sorttia.
Melioran anti-inkvisition päättää elegantti ja tyylikäs Deus In Absentia, jossa ollaan taas apokalyptisessä hengessä. Kannattaa keskittyä kuuntelemaan biisin piano-osuuksia, jotka tukevat sekä laulua että kitaraa tehden biisistä huikean lopetuksen reilulle nelikymmenminuuttiselle tripille.
Levyltä löytyy myös kaksi introkappaletta Spoksanat ja Devils Church, jotka puolustavat paikkaansa, mutta levy pärjäisi helposti ilmankin niitä. Hieman jäi täytteen makua näistä vedoista.
Levyn kansitaide on huippuluokkaa. Edellisten levyjen tapaan kansi muistuttaa jostain elokuvasta. Nyt vuorossa on Fritz Langin Art Deco suuntaukseen vahvasti vaikuttanut Metropolis-elokuva vuodelta 1927.
Ghost on tehnyt sen mitä siltä odotettiin. Se on tuupannut pihalle todella upean levyn ja on varmistamassa paikkaansa musiikkimaailman valioliigassa. Vaikka bändi onkin oppikirjamaisesti rakennettu brändi, niin Ghostin taidokkaasti kirjoitettu musiikki toimii ansaitummin sen menestyksen moottorina. Maskit, mystisyys ja anonymiteetti toimivat houkuttelevina ja profiloivina indikaattoreina, mutta sellaiset biisit kuten He Is, From The Pinnacle To The Pit, Absolute ja Cirice kertovat kyseen olevan paljon muustakin. Tällä kertaa levyn kylkiäisenä ei tarjottu edes anustappia, joten korkeat myyntiluvut eivät selity edes sillä! On synti olla pitämättä tästä, mutta myös synti jos pidät. Osta Meliora ja pelastu!
Ghost soittaa keikan Helsingissä The Circuksessa 9.11. Metalliluola on siellä mukana palvomassa vanhaa vihtahousua, olethan sinäkin!
9/10
Pete Alander
01. Spirit
02. From The Pinnacle To The Pit
03. Cirice
04. Spöksonat
05. He Is
06. Mummy Dust
07. Majesty
08. Devil Church
09. Absolution
10. Deus In Absentia
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
