Enslaved – E (2017)

Enslaved on käynyt pitkän matkan läpi puhdasverisestä 90-luvun alun black metal -ryhmästä nykyisenlaiseksi progemetalliyhtyeeksi, jonka kontrastit ovat lähempänä Opethin kaltaisia yhtyeitä kuin alkuaikojen Burzum-vaikutteita. Yksi piirre on kuitenkin varsin vahvasti pysynyt alusta loppuun mukana ja se on viikinkimytologioiden vaikutus Enslavedin musiikkiin. Siinä missä esimerkiksi Amon Amarth sekä Ensiferum laittavat meininkiinsä enemmän kuin ripauksen kieltä poskelle, Enslaved keskittyy viikinkitematiikassaan muinaisten pohjoismaalaisten henkisiin ja pohdiskeleviin puoliin.

Vuonna 2015 julkaistu ”In Times” hipoili täydellisyyksiä kaikilta osin, joten rima oli asetettu erittäin korkealle siihen nähden. Onpa yhtye kokenut sittemmin myös yhden mainitsemisen arvoisen jäsenvaihdoksen. Herbrand Larsen vastasi aiemmin koskettimista ja puhtaista laulumelodioista eikä hänen osansa ollut lainkaan vähäpätöinen Enslavedin vaiheikkaassa saagassa. Siksi sai odottaa jännityksellä, miten nykyinen kiipparisti, Håkon Vinje, työnsä tulisi hoitamaan.

Albumi on nimetty yksinkertaisesti ”E”, joka kaiketi viittaa yhtyeen nimen etukirjaimeen. Levy lähtee käyntiin ”Storm Son” – kappaleella, jonka tunnelmaa voisi luonnehtia maalailevaksi. Jossain määrin tulee mieleen, että albumi jatkaa tasan siitä, mihin ”In Times” jäi eli yhtye liikkuu tälläkin kertaa 70-lukulaisessa progressiivisessa rockissa ja kevyesti black metalliin viittaavissa merkeissä. Mitenkään yhtä mukaansatempaavaan meininkiin ei valitettavasti aloitusbiisissä kuitenkaan päästä.

”The River’s Mouth” iskee puolestaan Mastodonilta kalskahtavan poljennon silmään. Myös tässä pääosassa ovat Grutle Kjellsonin ärinä ja Vinjen puhtaat vokaalit. Viimeksi mainittu uusi tulokas vaikuttaa ottaneen hommansa haltuun varsin mallikkaasti. Ivar Bjornsonin kitarat soivat kappaleessa täyteläisesti ja orkestrointi on muutenkin kohdallaan. Vahvasti jää kuitenkin kaipaamaan Enslavedin omaperäistä otetta, kun nyt yhtye kuulostaa siltä kuin se ottaisi muista nykyaikaisista progemetalliyhtyeistä mallia. Onko suunnannäyttäjästä tullut nuorempien tekijöidensä jäljittelijä?

”E”-albumi tärähtää toden teolla lentoon vasta ”Sacred Horse” – kappaleen kohdalla, jonka laukkarummut ja viikinkimiekan lailla ilmaa halkovat riffittelyt osoittavat, että Enslaved ei ole onneksi hävittänyt otettaan. Yllättävästi yhtye onnistuu hammond-osioineen kuulostamaan jotenkin ”Fireball”-aikojen Deep Purplelta eikä tässä vaikutteet tunnu lainkaan väkinäisiltä. Yhtyeen työskentely on musiikillisesti kimuranttia, mutta siitä kuuluu rentous eikä uutta materiaalia ole studiossa selvästikään väännetty hampaat irvessä.

Myös loppupuoli albumista onnistuu vakuuttamaan erittäin hyvin, että Enslavedissa on edelleen sitä voimaa, joka on pitänyt mielenkiinnon yllä yhtyeen tekemisissä kaikki nämä vuodet. Vaikka suunta on jatkuvasti ollut kevyempi ja progehtavampi, silti musiikissa ei ole unohdettu tarttuvia koukkuja, jotka iskevät tajuntaan kuin Thorin vasara alasimeensa. Kehuista huolimatta ei tämä kuitenkaan aivan edeltäjänsä tasolle yllä vaan jotain jää puuttumaan. Ehkä annos radikaalimpaa uudistumista olisi ollut kaivattu lisä Enslavedin diskografiassa, koska yhtye on onnistunut aina tähän asti yllättämään. Nyt mentiin aika turvallisilla vesillä.

8-/10

Joonas Hynninen

Storm Son
The River’s Mouth
Sacred Horse
Acis Of The Worlds
Feathers Of Eolh
Hiindsiight

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here