Viikinkimetallin tunnetuimpiin yhtyeisiin itseoikeutetusti kuuluva Amon Amarth on palannut ”Jomsviking” –levyllä kolme vuotta edellisen ”Deceiver Of The Gods” -pitkäsoiton jälkeen. Kyseessä on bändin kymmenes studioalbumi ja uskomatonta kyllä, ensimmäinen varsinainen konseptilevy. Viikinkien maailmassa liikutaan tutusti edelleen ja musiikissa voi aistia veren maun ja kirveiden kalskeen. Tarinassa raavas pohjan poika on rakastunut naiseen, joka naitetaan pakolla muualle. Mies joutuu tämän vuoksi tekemään ensimmäisen tapponsa. Hän pakenee vannoen kostoa ja liittyy eliittiviikinkien eli ”Jomsviking”-seurueen joukkoon käyden tätä myötä lopulliseen taisteluun. Onnea ja autuutta ei ole luvassa vaan raakaa tuskaa ja taistelua viimeiseen hetkeen.
Mitään turhan ovelaa viritelmää ei tarinan ympärille ole rakennettu ja myös musiikin osalta kyseessä saattaa olla yhtyeen yleisöystävällisin tuotos tähän mennessä. Biisit ovat suoraviivaisia ja paikoitellen hyvin kaupallisia – niin kaupallisia, kuin tämän kaltaisessa melodisessa death metallissa voi olla. Miksikään Dark Tranquillityksi Amon Amarth ei kuitenkaan ole muuttunut, vaan raskautta ja teräksistä kylmyyttäkin albumilta löytyy riittävässä määrin. Paikoitellen viljellään erittäin hienoja ja tarttuvia kitaramelodioita. Amon Amarth lämmittelee Iron Maidenia ensi kesänä ja kuulostaa monessa kohtaa musiikkinsa osalta siltä, miltä Maidenin varmasti nykyään tulisi kuulostaa pystyyn kuolleen ”The Book Of Soulsin” sijasta.
Levyltä nousevat kappaleina esiin hienoa riffittelyä sisältävä ”One Against All” sekä etukäteen videoina julkaistut avausraita ”First Kill” ja ”At Dawn’s First Light.” Nämä biisit tuovat esiin myöhempien aikojen Amon Amarthin parhaat puolet aina tarttuvista melodioista jykevään rytmiin sekä laulaja Johan Heggin vakuuttavaan ärjähtelyyn. Tuleva videokappale ”Raise Your Horns” sen sijaan liukuu jo asteen verran liian laskelmoiduksi yhteishuudatukseksi. Doron kanssa duetoitu ”A Dream That Cannot Be” toimii yllättävän hyvin, vaikka klassikon asteelle ei ylletäkään. Varsinaisia huonoja vetoja levyltä on vaikea löytää, vaan ”Jomsviking” toimii nimenomaan kokonaisena tiukasti sovitettuna ja esitettynä teoksena.
Yhtyeenä Amon Amarth soittaa suvereenisti yhteen, huolimatta kokoonpanossa tapahtuneista muutoksista. Levylle rummut on soittanut ruotsalainen teknisemmän death metal-yhtyeen Vomitoryn johtohahmo Tobias Gustafsson, mutta mies ei rumpupallille tullut jäädäkseen ja livekeikoilla Jocke Wallgren toiminut patteriston hoitelijana. Miksauspöydän takana on puolestaan istunut Andy Sneap, jonka kylmän teräksinen tuotantotyyli ei tarjoile yllätyksiä. Miehen soundi jakaa mielipiteitä, itse olisin kieltämättä hieman enemmän lämpöä kaivannut myrskyssä seilaavan viikinkilaivan ympärille mutta erittäin hyvä näinkin. Vastaavasti Heggin vokaalit ovat keskiössä ja hienosti Sneap on saanut miehen äänen eri nyanssit esille kuvaamaan tarinan sankarin tunnetiloja.
Mikään ei estä Amon Amarthia nousemasta jälleen yhden askelman ylöspäin suosiossa ja ”Jomsviking”-levyllä on potentiaalia nousta kokoonpanon menestyneimmäksi teokseksi. Näin myöhäisherännäisenä yhtyeen fanina on nostettava levy yhdeksi vuoden positiivisista yllättäjistä ja kiinnostus bändin tekemisiin tämän pohjalta tulee jatkossa olemaan selvästi suurempi.
8+/10
Ville Krannila
1. First Kill
2. Wanderer
3. On A Sea Of Blood
4. One Against All
5. Raise Your Horns
6. The Way Of Vikings
7. At Dawn’s First Light
8. One Thousand Burning Arrows
9. Vengeance Is My Name
10. A Dream That Cannot Be (Featuring Doro Pesch)
11. Back On Northern Shores
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}