Zombiekrist julkaisi uuden EP:n sekä musiikkivideon kappaleesta “Lucifer”

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.
MAINOS:




Tiedote 27.12.2018

Hailuodossa vaikuttava kauhutematiikasta, black metallista sekä King Diamondilta vaikutteensa poiminut Zombiekrist on julkaissut kolmen biisin ”One With Lucifer” -EP:n, josta ensimmäisen raidan ”Lucifer” musiikkivideo on katsottavissa alta:

Koko EP myös kuunneltavissa Spotifyssa.

Yhtye kertoi vuosi sitten taustastaan ja musiikistaan Metalliluolalle seuraavaa:

Zombiekrist on pyörinyt mielessä varmaan jo 15 vuotta, mutta idea ei oikein koskaan saanut tuulta alleen, ennen kuin vasta 2016 syksyllä, jolloin erilaisten demojen ja kotivideopelleilyjen jälkeen tuli ahaa-elämys; ehkä tässä sittenkin on jotain. Pikkuhiljaa vokalisti Jeesus Mällisen seuraksi bändiin materialisoitui neljän soittajan lauma Brainless Zombieita yhtyeistä kuten Agonizer, Casted sekä kaiken maailman cover- ja rock-bändeistä. Keväällä 2017 sitten marssittiin Mastervoxille nauhoittelemaan EP:tä, ja loppukesästä päästiin videon tekoon.

Vaikka musiikillisina vaikutteina on totta kai Black Metal ja sen esi-isä King Diamond, Zombiekrist ei tunnusta soittavansa Black Metallia, assosiaatiolta ei tietysti voida välttyä, pohjana kun on teatraalisuus, kauhuelokuvat ja klassinen musiikki.
Soittajat asustelevat Oulun ympäristössä, mutta koska treenikämppä sijaitsee Hailuodossa, voidaan oikeutetusti väittää sen olevan yhtyeen kotipaikka. Katuvalojen puutteesta johtuva pimeys, kuu hautausmaan yllä, ydintuhon jälkeistä maailmaa muistuttava henkinen ilmapiiri luo inspiraation lähteen, josta bändi ammentaa voimia jatkuvaan ryyppäämiseen ja joskus myös soittamiseen.

https://www.facebook.com/ZombiekristOfficial/

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.