[three_fourth]Vuonna 2013 perustetun ja urallaan yhden jo yhden EP:n (Clarity, 2014) julkaissut oululainen Zero Verdict ei ensimmäisellä täysipitkällä levyllään päästä itseään helpolla. Raskaat riffit saavat bändin käärmekeitoksessa rinnalleen selkeästi kasarihenkiset laulumelodiat, mahtipontisten stemmalaulujen tavoitellessa välillä jopa Queenin mieleentuovia sfäärejä.
Walk Tall lähtee käyntiin videobiisillä ”Alive”, joka avaa pelin mainiosti. Jyräävät riffit kohtaavat tarttuvat melodiat ja viisu sisältääkin melkoisesti hittipotentiaalia. Seuraava kipale ”Release Yourself” lähtee käyntiin lähes Devin Townsend-henkisellä kertosäkeellä, siirtyen siitä selkeästi kasarihenkiseen meininkiin. Tässä vaiheessa tämän kriitikon mielenkiinto oli herätetty: nyt ei mennä sieltä, missä aita on matalin. ”Lie (in my own life)” jatkaa taas raskaalla riffittelyllä, mutta kipaleen kertosäe ei mielestäni nouse kahden edellisen tasolle, vaikka ralli sinällään pätevä esitys onkin ja sisältää mainion kitarasoolon, jossa kitaristi Tapio Mattila pääsee osoittamaan taitonsa. Neljäs kappale oli usein kasarilevyillä balladin paikka ja tähän ratkaisuun päätyi myös Zero Verdict. ”Be your own way” toi minulle mieleen hieman Queensrÿchen. Jälleen kerran mainio osoitus siitä, että bändi tietää miten kappaleita tehdään, vaikkei kipale ihan täydelliseen lentoon mielestäni nousekaan.
Tämän jälkeen bändi pistää silmään rokkivaihteen: ”Live, like no tomorrow”. Hyvällä kertosäkeellä varustettu kipale ei mielestäni muilta osin ole täysin onnistunut, mutta toisaalta hyviä kertosäkeitä ei tässä maailmassa ole koskaan liikaa. Seuraavaana kipaleena Zero Verdict tarjoaa jälleen raskasta riffittely kipaleella ”Train!”. Kyseinen biisi ei oikein auennut minulle, mutta mistään hudista ei voi puhua. Kappale putoaa siihen OK-viisu koppaan. Ehdin jo miettiä, olisiko bändillä loppunut biisikirjoituksessa ruuti parin keskinkertaisemman kipaleen jälkeen, mutta ”World doesn’t need a hero” tarjoaa taas rutkasti hittipotentiaalia, sisältäen lähes lounge jazz-sävyihin nousevan lyhyen väliosan. Seuraavan kappaleen ”Délire Grandioson” alku toi taas jostain syystä mieleeni Devin Townsendin, kappaleen kuitenkin suunnatessa laulun myötä täysin eri tunnelmiin. Levyn toiseksi viimeinen kipale ”My Misery” sisältää taas mainion kertosäkeen, ollen levyn viimeisenä rokkipalana varsin pätevä osoitus bändin taidoista. Levyn päättää kitaristi/biisintekijä Mattilan laulama Remembrance, joka kuulostaa varsin henkilökohtaiselta vedolta päättäen levyn rauhallisempaan tunnelmaan.
Walk tall on kunnianhimoinen näyte uudelta bändiltä, jonka jäsenet ovat jo pitkään vaikuttaneet oululaisessa metallimaailmassa. Taitoa bändiltä löytyy, sillä materiaalia ei ole missään nimessä sitä helpointa keskitien tavaraa. Levylle on kuitenkin löytänyt tiensä useampi hittipotentiaalia sisältävä biisi. Jatkoa ajatellen bändille voisi olla järkevää kokeilla ulkopuolista tuottajaa, sillä bändillä on rutkasti hienoja ideoita kipaleissaan, mutta välillä tuntuu siltä, että hyvistä biiseistä ja taitavista muusikoista huolimatta bändi ei saa sitä lopullista potentiaaliaan vapautettua. Lopuksi pitää antaa erityismaininta vokalisti Sami Huotarille suoritukselle. Mies laulaa läpi levyn komeasti, mutta soitettuani levyä useammalle tuttavalleni olen harvoin kuullut yhtä ihailevia kommentteja yhdistettynä yhtä negatiiviseen palautteeseen. Miehen ääni ja tietyt maneerit siis voivat karkoittaa jotkin kuulijat. Itseäni nämä eivät haitanneet ja pääasiahan on se, että herättää keskustelua.
Ahti Kortelaisen Kemin Tico-Tico-studioilla miksaama ja masteroima levy on mainio avaus ja asettaa riman seuraavalle julkaisulle melkoisen korkealle. Tästä on hyvä jatkaa.
7+/10
Ilkka Järvenpää
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
01. Alive
02. Release Yourself
03. Lie (In My Own Life)
04. Be On Your Way
05. Live, Like No Tomorrow
06. Train!
07. World Doesn’t Need a Hero (Like You)
08. Delire Grandiose
09. My Misery
10. Remembrance[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
