Yhteisöllisyyden puolesta liputtava rock-yhtye Flush julkaisi kakkosalbuminsa ”Noises”

MAINOS:




Tiedote 29.11.2024

Punk-juurensa vaihtoehtorockiin, grungeen sekä metalliin levittänyt Flush julkaisi tänään toisen täyspitkän studioalbuminsa Noises. Julkaisijana toimii italialainen Wornholedeath Records. Flushin aineksista on kasvanut omintakeinen kokonaisuus yhteisörockiksi kutsuttua musiikillista visiota, jota on höystetty filosofialla flirttailevilla oivaltavilla sanoituksilla. Kappaleissa korostuvat kriittinen ajattelu ja yhteisöllisyys, jota välitetään aidosti ja rehellisesti henkilökohtaisten tarinoiden kautta.

Noises-levyn kantavana teemana on ahdistuksen käsitteleminen – niin henkilökohtaisesti kuin yhteisön tasolla, ja albumin kärkisingle We’re Not Yet Alright iskee suoraan tämän teeman sydämeen. Kappale saa seurakseen myös lyriikkavideon, jonka myötä tärkeä sanoma nousee huomion keskipisteeseen.

”Kyseessä on luontainen jatkumo Flushin yhteisöllisyyttä korostavalle ja baarielämää suosivalle filosofialle, jota aiemmilla levyillä ovat edustaneet biisit kuten Cheap Beer ja Entertainment. Puhtaasta juomalaulusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan muistutus siitä, että me kaikki kaipaamme yhteisöä johon kuulua – etenkin silloin kun maailman paine pusertaa meitä liian kovaa”, yhtyeen laulaja-kitaristi Lasse Girs muistuttaa, ja jatkaa:

”Biisin lopun ”We’re all fucked, so let’s be fucked together” -yhteislaulun takana on ajatus, että kaikilla meillä on omat tarinamme ja murheemme jaettavana. Me kaikki kaipaamme aitoa hymyä keskellä pahinta ankeutta. Tähän yhteislauluhokemaan voivat onnekkaimmat törmätä myös helsinkiläisissä rock-baareissa esiintyvissä lasinalusissa!”

Flushin edelliset julkaisut It Began as a Mistake -albumi (2020) sekä Conspiracies, Threats and Chaos -EP (2022) tavoittivat kuulijoita laajalti myös ulkomailla, ja bändin levittämää yhteisöllisyyttä on todistettu keikoilla niin Suomessa kuin Baltian mailla. Tulevaa albumia juhlitaan Helsingissä Bar Loosessa huomenna lauantaina 30.11. Lisää tietoa tapahtumasta löydät täältä.

Flush on:
Lasse Girs – laulu, kitara
Janne Kontiokorpi – kitara, taustalaulu
Eero Luukkonen – basso
Börje Stén – rummut

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR