Tiedote 29.1.2025
Sumerian Recordsin siipien suojassa progressiivista metalcoreaan taituroiva Born of Osiris saapuu Suomeen toukokuussa. Tulevat keikat 13. toukokuuta Tampereen Olympiassa ja seuraavana päivänä Helsingin Ääniwallissa ovat osa Euroopan-kiertuetta, jolla ovat mukana myös Ingested, Entheos sekä The Voynich Code.
Viimeisimmän Angel Or Alien -albuminsa vuonna 2021 julkaissut Illinoisin lahja metallimaailmalle on tiputellut viime vuosina pieteetillä uusia biisejä, näistä yhtyeen viimeisin singlejulkaisu In Desolation julkaistiin viime syksynä.
Vuonna 2003 alun perin DiminisheD-nimellä perustettu yhtye vakiinnutti nykyisin tunnetun nimensä 2007, ja bändi päätyi kaksi vuotta siitä julkaistulla A Higher Place -albumillaan myös Billboard-listan sijalle 73. Vuosien varrella miehistönvaihdosten jälkeen nykykokoonpanoon muotoutunut viisikko on hitsautunut yhteen täydellisesti:
”Olemme olleet kaikki bändeissä siitä saakka, kun olimme nuoria. Paikalliset bändit soittelivat toistensa kellareissa viikonloppuisin. High schooliin päästyämme moni bändeistä hajosi, mutta me löysimme parhaat tyypit – ne, jotka halusivat tehdä tätä täysillä ja tietyllä tavalla lahjakkaimmat ja oikeat kaverit”, perustajajäsen ja kosketinsoittaja-laulaja Joe Buras sanoo ja vaikuttaa tyytyväiseltä siitä, että bändi jatkoi ja sai levytyssopimuksenkin myöhemmällä iällä.
Born of Osiriksen musiikki on kokenut luontaisen evoluution matkan varrella, ja Buras lisää viimeisimmän albumin tuoneen myös tiettyä selkeyttä toimintaan.
”Luulen, että meistä on tullut vähän jäsentyneempiä. Meidän ei tarvitse edustaa vanhaa koulukuntaa tai toistaa juttuja, vaan voimme löytää teemoja. Emme yritä soittaa miljoonaa nuottia minuutissa, vaan olemme löytämässä oman tilamme. Ei tarvitse olla raskain tai kreisein. Yritys on luoda miellyttävä äänimaailma, ja on parempi fokusoida siihen, mikä miellyttää meitä itseämme”, Buras kuvailee bändin musiikillista tutkimusmatkaa.
BORN OF OSIRIS – EUROPEAN TOUR 2025
With Special Guests:
INGESTED
ENTHEOS
THE VOYNICH CODE
13.05.25 Finland Tampere @ Olympia
14.05.25 Finland Helsinki @ Ääniwalli
Born of Osiriksen keikat mahdollistaa Hellsinki Metal Festival, Tampereen ilta toteutetaan yhteistyössä Nem Agencyn kanssa.
Ennakkoliput kummallekin keikalle tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 31. tammikuuta kello 12 Ticketmasterissa sekä Tiketissä.
Lähde: Ginger Vine Management & PR