Whitesnake esiintyi Turun Ruisrock-festareilla 40 vuotta sitten 13.8.1983. Kyseessä oli brittirockareille jo toinen vierailu kuluneen vuoden aikana, bändin soitettua Helsingin Jäähallissa tammikuussa 1983 yhdessä Ozzy Osbournen kanssa. Ruisrockissa elokuussa 1983 nähtiin myös kotimaan vahvassa menestysputkessa ollut Hanoi Rocks.
Whitesnake kävi tuolloin läpi ongelmallista kautta useiden miehistömuutosten rasittamana. Uusi levy ”Slide It In” oli jo levytetty ja yhtye soitti kiertueella tuoretta singleä ”Guilty Of Love”, mutta haasteet miksauksessa siirsivät julkaisun lopulta seuraavan vuoden alkuun. Euroopan kiertue kuitenkin kulminoitui positiiivisissa merkeissä headliner esiintymiseen Doningtonin Monsters Of Rock -festareilla viikko Ruisrockin jälkeen.
Ruisrockin keikalta on alta katsottavissa reilun 50 minuutin videotallenne. Setissä ilmeisesti kuultiin myös kappaleet ”Mistreated” sekä ”Fool For Your Loving”, mutta näitä ei saatu nauhalle.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana videolla noin 30 minuutin kohdalla, Jon Lordin kosketinsoitinsoolon aikana, Turun ja Maarianhaminan väliä tuolloin liikennöinyt Viking Sally -laiva ohittaa festarialueen. Alus upposi Itämerellä 11 vuotta myöhemmin nimellä M/S Estonia.
Kappalelista:
Walking In The Shadow Of The Blues
Rough And Ready
Ready And Willing
Guilty Of Love
Here I Go Again
Lovehunter (cut in)
Micky Moody Guitar Solo
Lovehunter (cut out)
Organ Solo
The Rattler
Ain’t No Love In The Heart Of The City
Thank You Blues
Don’t Break My Heart Again
Lähde ja video: The Whitesnake and David Coverdale Archive
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.