Warmen kaahaa syyskiertueelle ennen kevään keikkataukoa

- Yhdeksän kaupunkia kattava kiertue alkaa 25. lokakuuta Jyväskylästä ja päättyy 28. joulukuuta Kuopioon - Here For None -menestysalbumin kiertueen viimeisten keikkojen liput tulevat myyntiin perjantaina

Kuva: Sofia Douska
MAINOS:



Tiedote 2.10.2024

Kosketinsoittaja Janne Wirmanin (Children of Bodom) sivuprojektina aikoinaan alkunsa saanut Warmen on uudistunut ja tehnyt komean paluun keikkalavoille. Yhtye on kasvanut uuden kokoonpanon ja muuttuneiden elämäntilanteiden myötä rankaksi, raivoisaksi ja nopeaksi metalliyhtyeeksi, jonka virtaviivaiset kappaleet koottiin 18.8.2023 ilmestyneeksi levyksi ”Here For None”. Myyntilistoille ja kriitikoiden suosikiksi nousseen albumin ja sitä seuranneiden hurmoksellisten keikkojen myötä Warmen on ottanut paikkansa kotimaan metalliyhtyeiden ehdottomassa eturivissä. 

Here For None -albumin kiertue kurvaa loppusuoralle ja loppuvuodesta yhtye esiintyy kotimaan parhailla liveklubeilla ennen koko kevään mittaista keikkataukoa. Warmen aloittaa syksyn kiihdytysajot perjantaina 25. lokakuuta Jyväskylän Lutakosta ja päättää kaahauksen lauantaina 28. joulukuuta Kuopion Sawohousessa. Kaikkiaan yhdeksän keikkaa kattavalla kiertueella nähdään myös muita kotimaan kärkikastin metalliyhtyeitä, kuten eilen uuden ’slay ur enemies’ -singlen julkaissut LUNA KILLS.

Warmen on:

  • Janne ”Warman” Wirman – kosketinsoittimet
  • Petri Lindroos – laulu, kitara
  • Antti ”Warman” Wirman – kitara
  • Jyri Helko – basso
  • Seppo Tarvainen – rummut

 

WARMEN – LIVE 2024

  • Pe 25.10.2024 Lutakko, Jyväskylä
  • La 26.10.2024 Kerubi, Joensuu (+ Balance Breach, LUNA KILLS)
  • Pe 8.11.2024 Kaaoszine 20v, Vaasa
  • La 9.11.2024 House of Metal, Umeå
  • Pe 20.12.2024 Utopia, Turku
  • La 21.12.2024 House of Rock, Kouvola
  • To 26.12.2024 Olympia, Tampere (+ LUNA KILLS)
  • Pe 27.12.2024 Korjaamo, Helsinki (+ LUNA KILLS)
  • La 28.12.2024 Sawohouse Underground, Kuopio (+ LUNA KILLS)

Liput myynnissä konserttipaikkojen omissa kanavissa. Joulukuun keikat tulevat myyntiin perjantaina 4.10. klo 10.

Musiikkivideot:

Warmen – Hell on Four Wheels:

Warmen – Warmen Are Here For None:

LUNA KILLS – slay ur enemies:

Lähde: Nahka Agency