Vieras julkaisi musiikkivideon ”90-Luvun Lapsi”

Kuvakaappaus
MAINOS:



Tiedote 6.9.2024

Kotimainen Vieras-yhtye julkaisee 14.9.2024 uuden albumin. Levyltä on nyt julkaistu uusi video ”90-Luvun Lapsi”.

Tässä kappaleessa palataan ajassa taaksepäin ja vahvasti nostalgian ytimeen. 
Muistoihin jotka aika on muovannut omaan mieleen sopiviksi niin hyvässä, kuin pahassa. 
Itse kun olen ollut lapsi ja teini 90-luvulla ja siihen liittyy paljon sellaisia asioita jotka nykyään  on lähes kokonaan kadonneet täältä. Viitaten siis esim. teknologian tuomiin muutoksiin, jotka  niihin aikoihin vasta nostivat päätään. 
Mutta myös tietty yksinkertainen tunkkaisuus leimaa tuota aikaa omassa mielessä. 
Se ei ole kuitenkaan paha asia. Päinvastoin. Ja sinne palaa mielellään ajatuksissa. 
Varmasti lähes jokaisella on jotain nostalgisia muistoja jotain aikaa, paikkaa tai tapahtumaa  kohtaan. Eli siksi tämä aihe on helposti samaistuttava vaikka tämän kappaleen sanoituksissa mennäänkin enempi henkilökohtaisella tasolla. Sävellyksenä se on ehkä aikaisempaan materiaaliini verrattuna riisutumpi ja rauhallisempi kappale, kuin mikään aikaisempi tuotos.” 
Levyn pre-save: https://push.fm/ps/vieras3 
Yhtyeen linkit:
Lähde: Vieras