Velvet Ocean julkaisi uuden kappaleen ”Truth or Illusion” tulevalta debyyttilevyltä

Kuva: Jarkko Ronkainen
MAINOS:




Tiedote 30.8.2019

Helsinki Records on julkaissut oululaisen melodista metallia soittavan Velvet Ocean -bändin toisen singlen “Truth or illusion”. Ensimmäisen “Requiem”-singlen eteerisistä tunnelmista siirrytään hieman menevämpään meininkiin maailmanlopun maisemissa. “Truth or Illusion” kertoo siitä, kuinka kaoottiselta maailman meno nykyään vaikuttaa ja kuinka kukaan ei oikein vaikuta olevan ohjauspyörän takana. Tällä kertaa kuullaan naislaulun lisäksi myös miesvokalistin tulkintaa.

Singlen ja tulevan “Purposes and Promises” -levyn jakelusta vastaa Warner Music Finland.

”Truth or Illusion” Spotifyssa.

Yhtye julkaisee ”Purposes and Promises” –debyyttialbuminsa tulevana syksynä. Velvet Ocean on muutaman viimeisen vuoden aikana säveltänyt ja levyttänyt uutta materiaalia omakustannepohjalta. Valmiille levylle saatiin julkaisusopimus Helsinki Recordsin kautta ja jakelu toteutuu Warnerin kautta. Yhteistyökumppaneina albumilla on ollut Oulun sinfonian soittajista sellistit Arto Alikoski ja Harri Österman. Lisäksi Marco Sneck on auttanut syna- ja sovituskuvioissa. Levy on miksattu ja masteroitu Ruotsissa Fascination Street Studiolla (Johan Örnborg + Jens Bogren).

Levyn kansitaide: Abstract Chaos Design – Federico Boss (www.abstractchaosdesign.com)
Singlen kansikuva: Fábio Araújo / Art Studio Digital Design

Velvet Ocean:
Riitu Ronkainen – laulu
Jarkko Ronkainen – kitara, laulu
Jani Lehtinen – kitara
Tuomas Vesa – basso
Bastian Schallschmidt – rummut
Jami Alaverronen – koskettimet
Arto Alikoski – sello

https://www.facebook.com/velvetoceanband/
https://www.facebook.com/Helsinkirecords/

Kuva: Jarkko Ronkainen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.