Tiedote 20.4.2026
Kotimainen death metal -yhtye Unknown Subject on nimennyt uudeksi kitaristikseen Pete Lapion (ex-Sotajumala). Lapio korvaa yhtyeestä viime vuoden lopulla erotetun Iiro Illmanin.
”Kysyin Peteä viime syksynä alunperin tuuraamaan keikoille, jos ei ehdittäisi löytää uutta vakituista kitaristia. Pete ilmoittikin siltä istumalta liittyvänsä bändiin.” naureskelee rumpali ja perustajajäsen Timo Häkkinen (Where Victims Lie, ex-Sotajumala, ex-Aeon).
”Sanoin saman tien, että paikka on minun ja turha edes kysellä muita! Ei sitä tarvinnut miettiä hetkeäkään.” Lapio kommentoi.
”Halusin aikoinaan bändiä perustaessani hajuraon Sotajumalaan ja muutenkin erilaista tyyliä. Nyt kun tässä on puolisen vuotta soitettu uudella kokoonpanolla, niin tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin koskaan. Kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.” Häkkinen myhäilee tyytyväisenä.
Kokoonpanoon kuuluvat myös kitaristi Jarkko Petosalmi (Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Where Victims Lie) ja laulajabasisti Kalle Pennanen (ex-Security Threat, ex-On a Solid Rock, ex-Kill the Curse).
Viime syksynä toisen EP:nsä ”Democracies Die!” julkaissut yhtye työstää jo uutta musiikkia, ja keikkailee kevään aikana seuraavasti:
– 30.4.2026 Jyväskylä, Lutakko w/ Diablo
– 1.5.2026 Helsinki, Kuudes Linja w/ Omnivortex, Numento
– 5.6.2026 Espoo, Olarin Ossi w/ Refusal, Necrodium, Pussy Regurgitation
Facebook: https://www.facebook.com/unkno
Instagram: https://www.instagram.com/unkn
Musiikkivideo: https://www.youtube.com/watch?
Lähde: Unknown Subject










