Ensimmäistä kertaa Suomeen ja Helsingin Tavastialle saapunut Uli Jon Roth tuo monelle hevifanille muistikuvia, vaikka miehen tuotanto ei välittömästi olisi tuttua.
Rothin historia Scorpionista on yleisimmin tiedossa, vaikka kitaristi jätti yhtyeen yli 40 vuotta sitten. Hänen sävellyksensä kuten ”The Sails Of Charon” sekä ”Dark Lady” soivat edelleen säännöllisesti eri levylautasilla. Useita soololevyjä ja erilaisia erikoiskonsertteja tehnyt artisti on tunnettu myös omasta Sky Guitar-soittopelistään. Viime vuosina jälleen levytys- ja säännöllisellä kiertuerintamalla aktivoitunut Roth saapui Suomeen osana ”Tokyo Tapes Revisited”- maailmankiertuettaan.
Rothin setti oli merkitty alkavaksi klo 22:30, mutta tästä jonkin verran myöhästyttiin lopetuksen liukuessa reilusti yli puolen yön ja marraskuun puolelle. Paikalla oli noin 200 uskollista fania, kylmä sää ja maanantai keikka-iltana sai monet pysyttelemään kotonaan. Fakta on kuitenkin se, etteivät nämä 1970-luvun legendat enää monta vuotta konserttisaleissa kierrä ja seuraavaksi voi uutisista lukea muistokirjoituksen, joten valinta omalta kohdalta oli loppujen lopuksi selkeä. Lisäpontta päätökseen toi käynnissä olevan kiertueen teema, joka tarkoitti materiaalia pääasiallisesti Rothin 1970-luvun Scorpions-kaudelta. Lupa oli siis odottaa loistavia kappaleita alkuperäisen esittäjän tulkitsemana. Kohtalaisen hyvän äänen 200-päinen yleisö Rothin keikan aikana sai keuhkoistaan ulos ja väljä väkimäärä tarkoitti myös sitä, ettei liiallista ahtautta lavan edustalle päässyt syntymään.
Illan avasi kotimainen trio Mr. Fastfinger, jonka sienimetsätrippailut yhdistettynä kiistattomaan musiikilliseen taituruuteen kirvoittivat kohteliaat suosionosoitukset vielä vähälukuiselta yleisöltä. Bändin basisti Lasse Rantasen sekä kitaristi Mika Tyyskän sanailua kappaleiden välissä oli hauska seurata. Vaikka tämän tyylinen art rock ei itselleni se rakkain musiikin tyylilaji ole, oikeanlaisella foorumilla on tälläkin yhtyeellä varmasti saumaa saada ostavan yleisön mielenkiinto puolelleen.
Saksalainen Crystal Breed nousi lavalle seuraavaksi alkuperäisen keikkailmoituksen jälkeen lisättynä ylimääräisenä yhtyeenä. Kyseessä oli käytännössä Uli Jon Rothin taustabändi, joka esitti puoli tuntisen verran vahvasti Dream Theateriin kallellaan olevaa progressiivista heavya. Erityisen mieleenpainuvaa vaikutusta yksittäiset kappaleet eivät tehneet, mutta vokalisti/kitaristi Niklas Turmann ja Gamma Rayn levyillä esiintynyt kosketinsoittaja Corvin Bahn etualalla jättivät sen verran positiivisen kuvan, että yhtyeen uusin levy lähti keikan jälkeen matkaan myyntitiskiltä. Crystal Breed näytti nauttivan esiintymisestä pienelle porukalle ja viikinkiä muistuttanut Bahn sekä Turmann vaihtoivat useita tyytyväisiä katseita keikan aikana. Yhtyeen soundi oli myös hyvin tasapainossa ja Turmannin kitarasoolot saivat eturivin hyvin mukaansa.
Ilta jatkui Metalliluolan lippukisan voittajien tapaamisella ja yhteiskuvan otolla, josta päästiin mukavasti odottamaan pääesiintyjän keikan alkamista. Aloitus hieman venähti, mutta yleisö palkitsi Uli Jon Rothin suosionosoituksilla hymyilevän saksalaisen astellessa lavalle. Miehen mukana seurasi Crystal Breed -yhtye sillä poikkeuksella, että rumpali vaihtui ja kolmas kitaristi astui kehiin. Homma käynnistyi odotetusti vauhdikkaalla ”All Night Longilla” ja eturivissä nyrkit kohosivat kohti taivasta tutun Skorppari-kappaleen sävelten tahtiin.
Scorpions-klassikot esitettiin pääosin alkuperäisversioille uskollisesti, ymmärrettävästi kitarasoolot saivat selvästi enemmän tilaa sovituksissa ja jamittelut veivät hetkittäin aikaa turhan paljon. Ylimääräisten kuvioiden sijasta settiin olisi nimittäin mahtunut 1-2 varsinaista kappaletta enemmän. Biisivalinnat oli tehty Scorpionsin 1974-1978 julkaisemilta neljältä studioalbumilta, joilla Rothin kitarointia alunperin kuultiin. Suurimmaksi osaksi kappaleet olivat myös Rothin sävellystöitä, poikkeuksen sääntöön teki ”In Trance”– levyn nimikappale. Biisi tunnetusti on Rudolf Schenkerin ja Klaus Meinen kirjoittama, mutta siinä Roth esitti aikanaan hyvin tunnistettavat sekä klassiset kitaraosuudet.
Heti alkuun ja verrattuna lämmittelybändien äänimaailmaan huomio kiinnittyi todella kovaan äänentasoon. Rothin setin puolivälissä kuulosti vielä siltä kuin miksaaja olisi kääntänyt volyyminappulan entisestä ääriasentoon ja lopputulos tuntui joissain kohdissa halkaisevan pääkopan kahtia. Vaikka tulpat olivat tiiviisti korvissa, ei soundia voinut pitää miellyttävänä ja Ulin vinguttaessa kitarasoolon aikana Sky Guitar-instrumenttinsa alhaisimpia säveliä, useamman yleisön edustajan ilmeet vaihtelivat ihastelun ja tuskan välillä. Tällaisessa musiikissa ja kun on kyse klassikkokappaleista voisi olettaa pääpainon olevan soitinten erottelussa eikä kovassa volyymissa. Nyt kokemus loppuvaiheessa alkoi lähennellä Motörheadin ääneltään kakofoniaksi muuttuneita konsertteja.
Biisit silti toimivat ja bändi teki vakuuttavaa työtä mestarin taustalla. Kovimmat hetket koettiin keikan alkupuolella kun lähes peräjälkeen ilmoille kajahtivat loistava ”The Sails Of Charon,” ”We’ll Burn The Sky” sekä ”In Trance.” Turmann teki laulussa hienon suorituksen kautta linjan ja kolmen kitaristin työskentelyä ”The Sails Of Charonissa” oli mahtava katsella. Tässä vaiheessa volyymi oli vielä siedettävällä tasolla, joten esityksestä muovautui yksi tämän musiikkityylin parhaista, joita itse olen todistanut. ”I’ve Got To Freessa” Roth poistui hetkeksi lavalta ja Crystal Breed sai ottaa homman haltuun iskien kehiin voimakkaan version tästä harvoin kuullusta ”Taken By Force”– levyn kappaleesta.
Vaikka Uli oli heti alkuun tehnyt selväksi illan olevan pyhitetty pääosin Scorpions-materiaalille, Rothin 1980-luvun alkupuolen Electric Sun -yhtyeen materiaalista oli mukaan poimittu ”Just Another Rainbow” ja soolona mies esitti jo ”Scorpions Revisited” tuplalta tutun ”Rainbow Dream Preluden.” Yleisöstä toivottiin tämän jälkeen kovaan ääneen Ulin vuoden 1984 ”Beyond The Astral Skies”- albumilta löytyvää kappaletta ”Icebreaker.” Roth lähti aluksi leikkiin mukaan: ”ok should we play that one?” ja tapaili hetken biisin riffiä. Crystal Breedin soittajien ilmeet olivat aavistuksen huolestuneita kun kitaristi kysyi tiesivätkö he kappaleen. Lopulta maestro päästi bändin piinasta toteamalla ”no I don’t think they know it.”
Setin loppuvaihe ei aivan yltänyt alun hurmokseen, keskivaiheilla saatiin kuulla pitkä rupeama kitarasooloilua, joka korkean äänentason kanssa laski energialatausta. Lopun ”Dark Lady” sekä ”Yellow Raven” esitykset palauttivat hommaa takaisin raiteille. Yhtye teki tämän jälkeen ensimmäiset kumarrukset päättäen olla poistumatta turhaan pukuhuoneeseen, ja lisäesitykset saatiin ilmoille saman tien. Encorena olisi ollut enemmän kuin paikallaan iskeä kehiin suuresti odottamani ”Virgin Killer”-levyn avausraita ”Pictured Life”, mutta sen sijasta ilmoille kajahti kaksi Jimi Hendrix-coveria. Kaikki kunnia Hendrixille jonka innovaattorin asemaa en toki kyseenalaista, mutta tässä paikassa kyseiset kappaleet eivät erityisemmin loistaneet ja hävisivät yleisön reaktioiden perusteella selkeästi Scorpions-materiaalille. ”All Along The Watchtower” vielä menetteli sisältäen Rothilta vakuuttavaa osaamista, mutta illan paketoinut instrumentaali ”Little Wing” – vaikka Ulin repertuaariin vuosien ajan on kuulunut – ei ollut paras mahdollinen lopetus. Lisää suolaa haavoihin toi vilkaisu viime viikon Ruotsin keikan kappalelistaan. Göteborgissa oli nimittäin vedetty Hendrixien jälkeen vielä ylimääräinen encore, jossa ”Pictured Lifen” lisäksi oli esitetty ”Catch Your Train” sekä ilmeisesti ensimmäistä kertaa ”Night Lights.”
Joka tapauksessa pienistä settilistan puutteista ja soundien ylilyönnistä huolimatta oli hieno todistaa jälleen yksi aiemmin maassamme näkemätön legenda livenä. Turhaan ei Rothia ole ylistetty, sillä miehen sorminäppäryttä ei voinut kuin ihastella lähietäisyydeltä todistettuna. Joulukuussa ilmestyvä ”Tokyo Tapes Revisited” livejulkaisu menee tämän pohjalta ehdottomasti pukin konttiin.
Raportti: Ville Krannila
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola
Tavastian keikan settilistan voi tarkistaa linkistä.
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
