Uhka – Nukketeatteri (2019)

MAINOS:




Hyvinkää-Riihimäki -akselilta esikoisensa tiskiin lyönyt Uhka ottaa kantaa mätänevään yhteiskuntaamme. Punkkia, hardcorea ja metallia sujuvin ottein sekoittava viisikko ei anna armoa eikä nöyristele ”Nukketeatteri”-levyllään. 

Biisimateriaali on rakennettu suhteellisen geneeriseksi mätöksi, mutta Uhka kykenee tuomaan soppaan myös jotain täysin omaa. Kahden laulajan välinen vimma toimii erittäin hyvin vaikka lyriikat ovat pääosin kuin ala-asteikäisen kirjoittamia. 

Uhkan vahvuus on hyvässä riffitajussa ja sopivan angstisessa ulosannissa. Etenkin “Nukketeatteri” ja “Suomi100” nousee hyvin esiin muusta materiaalista. Uhka on halunnut levyynsä DIY- ja pilke silmäkulmassa -tyylistä jälkeä, joka kuuluu positiivisena biisien tuotannossa, mutta valitettavasti surkea levynkannen suunnittelu ja toteutus vaikeuttaa esimerkiksi biisien hahmottamista – mikä biisi milloinkin soi? Kappaleita ei ole numeroitu vaan roiskittu sinne tänne takakanteen eikä sisäkannen teksteistä saa juuri mitään selvää.   

Uhka ei tuo mitään uutta minnekään, mutta se tuskin on yhtyeen olemassaolon tarkoituskaan. Tätä kuuntelee mielellään ja “Nukketeatteri” potkii päähän paikoin kiitettävästi ja useimmiten mukiinmenevästi. Kannattaa seurata bändin taivalta tulevaisuudessa!

 

7/10

Profiili |  + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.