Tuska 2018 oli festareiden historian 21. tapahtuma ja paikalle saapui kolmen päivän aikana 34 000 innokasta raskaan musiikin ystävää. Sää Suomen kesää mukaillen vaihteli kylmästä ja sateisesta tuuliseen sekä auringonpaisteeseen.
Perjantai 29.6.2018
Death metal juurilta okkultisehkon goottirockin suuntaan liihotellut ruotsalainen Tribulation soitti valloittavan keikan Helsinki stagella. Yhtyeen esiintyminen oli joillekin kauempaakin tulleille vieraille jopa festarin vetonaula.
Valitettavasti teltan äänentoisto oli perjantaina Tribulationin musiikin elementeille turhan karu, ja suurin osa kappaleista kuulosti muhjuiselta. Settilistan suosikit, alkuvuodesta julkaistun albumin ”Down Belown” ”Lady Death” ja ”The Lament”, sekä edellisen pitkäsoiton ”Melancholia” olisivat mahdollisesti soineet sopivammin klubioloissa. Toivottavasti yhtye nähdään piakkoin Suomessa uudelleenkin!
Talven mittaan hissukseen horrokseen vaipumista suunnitelleen, mutta keväällä uuden ”Sikiö”-sinkkunsa myötä uudelleen liikkeelle lähteneen metallidiscojyrä Turmion Kätilöiden riehakas liveshow ei pettänyt tälläkään kertaa. Settilistassa soi tuttuja hännän- ja tukanheilutusbiisejä, kuten ”Verta ja lihaa”, ”Pirunnyrkki” sekä yleisön kanssa lounge-versionakin yhteislaulettu klassikko ”Teurastaja”. Välispiikeissä vilisi samoin tuttu hervoton savolaishuumori, tosin MC Raaka Peen läpänheittoon on selvästi tullut myös lämpimämpi ja ihmisläheisempi vivahde räävittömän aivopieruilun kaveriksi.
Turmion Kätilöt ovat showna aina myös visuaalinen elämys. Tuskan Radio Rock stage mahdollisti normaalin valoshown lisäksi myös pyrotekniikan, ja jopa solisti Saku Solinin ilkamoinnin liekinheittimen kanssa.
Tänä kesänä kotimaan festareilla on saatu pitkästä aikaa nauttia pakanametallin mestareista Moonsorrowsta jo useampaan kertaan. Edellisen viikon Nummirockin keikasta poiketen tällä kertaa yhtyeen esiintymistä ei jouduttu seuraamaan kaatosateessa, vaan Helsinki stagen teltan suojissa ja hämärissä.
Settilistan ”Jumalten Ajalta” poimitut kappaleet toimivat jälleen livenä hienosti, raaputtaen kevyellä ranneliikkeellä sivistyksen pintasipaisun sisimmältään selkeästi pakanasieluisen yleisön yltä. Myös vanhemmasta tuotannosta settiin valittu ”Kivenkantaja” otettiin lämmöllä vastaan.
Mike Pattonin ja Dave Lombardon sekameteliprojekti Dead Cross oli vähintäänkin mielenkiintoinen viritelmä hardcore-kolinaa. Laulut paikoin jopa kahden mikrofonin voimin hoitanut veteraani Patton myös unohteli sanoja, mutta tämän todennäköisesti huomasi vain lähietäisyydeltä tarkasteltuna. Viihdyttävää. (PA)
Viime lokakuussa Suomessa viimeksi vieraillut Arch Enemy veti päälavan eteen kovimmat faninsa jo hyvissä ajoin varaamaan eturivin paikkoja. Ilmeisesti lokakuinen live-veto jätti suomalaisyleisön vain nälkäisemmäksi, niin lämmin vastaanotto yhtyeelle oli tarjolla.
Arch Enemyn esiintyminen ja tekninen toteutus toimi kuin kello, ja yhtyeen kokemus ja motivaatio musiikkiin sekä esiintymiseen näkyi ja tuntui. Joka tapauksessa bändi jäi syvälle valovoimaisen solistinsa Alissa White-Gluzin varjoon, kun vilkasliikkeinen ja yleisön kanssa tiuhaan kommunikoiva kanadalais-sähikäinen piti väkeä otteessaan. (RK)
Meshuggahin materiaali ei ole musiikkinsa helpoksi pureksittavana toivovalle keskivertokuuntelijalle suunnattua, näin ollen Tuskan perjantai-slot sisälsi riskinsä. Jättäisikö teknisesti haastava yhtye suomalaiset loman aloittelijat sään tapaan kylmäksi?
Ruotsalaisen äärimetalliyhtyeen suosio todella yllätti Metalliluolan toimituksen. Teltta oli ääriään myöten täynnä ja yleisö aivan pähkinöinä niin uuden kuin vanhemman meteriaalin soidessa koleassa illassa. Vaikka uusia faneja keikka ei synnyttänytkään, on pakko tunnustaa vastaavan reaktion aina ansaitsevan hatunnoston. Harva bändi sai yleisön koko viikonlopun aikana vastaavan kaltaiseen nosteeseen. (VK)
Perjantain pääesiintyjäksi buukattu rapmetallin iskuryhmä Body Count ft. Ice-T aloitti keikan mitä parhaimmalla tavalla eli ”Raining Bloodilla” ja yleisö oli myyty. Rumpujen takana vielä Dave Lombardo, joten valittamisen aiheita ei voinut edes keksiä. Keikka vedettiin yhtyeen vanhemman ja uudemman materiaalin parissa ajankohtaisia ja jopa poliittisia kannanottoja unohtamatta. Tuska-organisaatiolta oli loistava veto ottaa legendaarinen bändi mukaan repertuaariin. (PA)
Lauantai 30.6.2018
Edellisen päivän hyytävä sää oli vaihtunut hiukan siedettävämpään olotilaan, jossa kuitenkin ajoittain kova ja puuskittainen tuuli sai kovimmat auringonottajatkin vetämään paitaa niskaansa.
Kotimainen nahkahevitrio Tyrantti avasi päivän päälavalla perinteisellä, ja oikealla otteella toimitetulla vanhoille sankareille kumartavalla heavy metallillaan. Kolmikon soundi oli terävä ja kahden vokalistin yhteispeli toimi hienosti. Myös suuri lava hyödynnettiin kitaristin ja basistin toimesta mukavasti.
Yleisöä ei vielä ruuhkaksi asti ollut, mutta bändi otti eturivin haltuunsa asenteella, jolla olisi voinut kuvitella Tyrantin esiintyvän 50 000 katsojalle Wackenissa. Pienimuotoisiksi hiteiksi muodostuneet ”Konesydän” sekä ”Tulipyörä” päättivät setin suosionosoituksiin. Hyvä avaus päivälle. (VK)
Star Wars -elokuvista tuttuja kappaleita metalliversoina soittava Galactic Empire keräsi Helsinki stagelle mukavasti kaiken ikäistä yleisöä. Pienimmät katsojat seurasivat esitystä vanhempiensa harteilta, asianmukaiset Peltorit korvillaan. Star Wars -maailman fanittajalle Galactic Empiren tarjoama 40 minuuttia kului nopeaan mm. ”Imperial Marchin”, ”Cantina Bandin” ja ”Duel Of Faithsin” tahdissa. Viimeksi mainittu tarjosi iloisen yllätyksen taipuessaan näinkin mukavasti perinteisille bändi-instrumenteille. Asiaankuuluvaa tunnelmaa lisäsivät myös yhtyeen esiintymisasut ja ehdat Darth Vader -välispiikit. (RK)
Anton Kabasen aiemman yhtyeensä Battle Beastin henkilökohtaisille raunioille perustaman voimametalliyhtyeen Beast In Blackin nousukiito on ollut poikkeuksellisen kova. Toki mukana on kiistattoman sävellyslahjakkuus Kabasen lisäksi entinen U.D.O. -mies Kasperi Heikkinen sekä Agonizerista sekä Thunderstonesta tuttu rumpalitaituri Atte Palokangas, joten musiikillisesta osaamisesta ei bändillä ole puutetta.
Tuskan esiintyminen päälavalla todisti suosiolla olevan selvän katteen. Bändi paiskoi power metallia ajoittaisella perinteisellä heavy metal -otteella sellaisella innolla ja energialla, ettei voinut olla hymyilemättä ja heristämättä nyrkkiä. Yhtyeen tähti on kitaristien ohella selvästi kreikkalainen vokalisti Yannis Papadopoulos. Korkeat ja matalat äänet lähtivät lavaa edestakaisin juostessa sellaisella vaivattomuudella, että tuntuu kuin mies olisi ollut ainoastaan kevyellä iltakävelyllä.
Beast In Blackin kappalemateriaali ei ole mitenkään erityisen teknistä, mutta nerokkaan tarttuvaa se on. Yhdeksän kappaleen setti koostui pelkästään yhtyeen ”Berserker” -debyytin materiaalista, eikä Battle Beast -hittejä edes kaivattu. Tämä on ansaittu sekä saavutettu määränpää.
Sisälavan lämpimässä tunnelmassa kotimainen Crimfall yhdisti rusentavat melodiat, folk metallin sekä heleän naislaulun. Yhtyeen musiikissa on kiehtovaa vetovoimaa ja suomalaisiin vetoavaa melankolisuutta, joka pääsee kunnolla esiin ainoastaan tämän kaltaisissa esiintymisympäristössä. (VK)
The 69 Eyes soitti hittipainotteisen setin, jossa kuultiin niin ”Feel Berlin”, ”Betty Blue” kuin ”The Chair”. Yhtyeen esiintyminen sujui hyvällä rutiinilla ilman tunnelmaa järkyttäviä uusia kuvioita, mutta ainakaan allekirjoittanut ei kyseiseltä setiltä tuttuja juttuja kummempaa toivonutkaan. Tuttujen biisien vetovoiman rinnalla edes Jyrki69:n laulun ajoittainen huojuminen ei haitannut. (RK)
Tuskassa säännöllisesti esiintyvä Mokoma julkaisi äskettäin uuden levynsä ”Hengen Pitimet”, joka odotetusti valtasi kotimaisten listojen kärkipaikan. Mokoman livepaketin pitävät kasassa vokalisti Marko Annala sekä kitaristi Tuomo Saikkonen, jonka soittoa yhtyeen musiikista mitään ymmärtämättömätkään katsojat eivät voineet kuin ihastella.
Ranskalaisen Carpenter Brutin kiinnitys Tuskaan jakoi mielipiteitä. Synthwaven asemasta metallifestareiden lavalla voidaan kiistellä loputtomiin, ja levyllä ranskalaiset eivät puhtaasti raskaan musiikin kriteereitä täytäkään. Telttalavan puolella kitaristin varsin vahvojen heavy riffien sävyttämänä asiasta tietämätön olisi varmasti luullut katsovansa progressiivista metalliyhtyettä.
1980-luvun leffamusiikin inspiroima yhtye sai yleisön mukaansa ”Turbo Killer” sekä ”Hairspray Hurricane” -kappaleilla. Ilta saatiin bändin osalta pakettiin tulkinnalla Michael Sembellon ”Maniacista”.
Seuraavaksi ohjelmassa oli ”Anthems To The Welkin At Dusk” -levy kokonaisuudessaan. Emperorin toisen albumin hallittu kaaos black metallin uraa uurtavana klassikona erityisesti suhteessa debyyttiin ”In The Nightside Eclipse” jakaa faneja ja yleisönkin keskellä asiasta kiisteltiin showta odotellessa. Joka tapauksessa ”Thus Spake The Nightspiritin” soidessa tunnelma oli yhtäaikaa nostalginen, innokas ja raivokas.
Ihsahnin ja Samothin välit eivät vaikuttaneet erityisen lämpimiltä, mikä sekin sopi musiikin kylmään ja vaikeaselkoiseen maailmaan. Aikuiset miehetkin itkemään saava ”I Am The Black Wizards” sekä keikan päättänyt ”Inno A Satana” paketoivat setin mainiosti ja Emperor osoitti olevansa Tuskan päälavan arvoinen yhtye. Joskus Emperorin livevideoilta säväyttäneet pyrot oli valitettavasti säästetty Kreatorille. ”Anthems” -levyn voisi mielellään kokea uudestaankin näiden saattelemana ja synkemmissä olosuhteissa. (VK)
Hallattaren sopiminen festariympäristöön huoletti ennakkoon vain ohimennen, vaikka yhtyeen vaikuttavan ja intiimin esityksen väljähtyminen edestakaisin lamppaavan festariyleisön ja isomman lavan kohdalla tuntuikin mahdolliselta. Helsinki stagen teltta tarjosi kuitenkin riittävän intiimin ympäristön, ja yhtyeen hellittämätön ote piti yleisön vallassaan alusta loppiin saakka.
Festarikeikoilla näkee harvoin massoittain paikoillaan seisoskelevia ja kyyneliin liikuttuneita ihmisiä. Hallattaren kohdalla kuitenkaan perinteiset metallikemumeiningit moshpitteineen eivät tunnu sopivalta. Unenomainen ja tiivis tunnelma aiheutti setin vilahtamisen kuin toisessa todellisuudessa, ja vasta Tomi Joutsenen ja edesmenneen Aleah Starbridgen äänien kutoessa ”No Stars Upon The Bridge” -albumin viimeistä biisiä ”Dreams Burn Downia” ilmoille huomasin, että huikean kaunis ”Severed Eyes” ei ollutkaan settilistalla.
Huolimatta siitä, että Hallatar koostuu virallisesti luojastaan Juha Raiviosta, Tomi Joutsenesta ja rumpali Gas Lipstickista, vaikuttavat kiertueella soittavat Jaani Peuhu (basso) ja vastikään myös Swallow The Sunin riveihin liittynyt Juho Räihä (kitara) tiiviiltä osalta yhtyettä. (RK)
Kuvaajammekin eksyi Kreatorin moshpittiin, joka perinteisesti on festareiden kohokohtia. Lämpimässä auringonpaisteessa Kreatorin mellakka-soundtrack ei ehkä tuonut samaa vaikutusta kuin kunnon valoshown ja intesiivisen sisäilmapiirin kanssa. Yhtyeen ”Gods Of Violence” -kiertueen show helmikuussa 2017 ei siis Tuskassa kokonaisuutena kohdannut voittajaansa, vaikka musiikillisesti saksalaisveteraani on edelleen vakuuttavassa vedossa.
Settilista mukaili aiemmin kuultua sillä poikkeuksella, että perinteisesti keikan päättävä ”Flag Of Hate” saatiin ilmoille jo shown keskivaiheilla. Uudempi Kreator on riffeineen aina toiminut livetilanteessa ja kaikkien 2000-luvun levyjen nimikappaleet kuuluvat thrash metallin eliittiin. ”Hordes Of Chaos” ”Enemy Of God”, ”Phantom Antichrist”, ”Gods Of Violence” ja ”Violent Revolution” saattelivat Tuska-yleisön entistä aggressiivisempaan olotilaan. Summer of Satan! Kreator has returned!
Ruotsalaisen melodisen death metallin pioneeri At The Gates on 10 vuotta sitten Tuskassakin nähdyn paluunsa jälkeen jälleen aktivoitunut myös levytysrintamalla ja tuore ”To Drink From The Night Itself” on oinen studioalbumi bändin uuden tulemisen myötä. Levyllä At The Gatesin suoraviivainen ja intensiivinen ote vaatii kuuntelijalta keskittymistä ja oikeaa mielentilaa, livenä sen sijaan oli ilo huomata musiikin iskevän heti ensitahdista hermoon aivan toisella tavalla.
Vokalisti Tomas Lindberg vaikutti tyytyväiseltä päästessään esittämään uusia biisejä lavalla ja tyytyväisyys heijastui hienoon suoritukseen sekä yleisön loistavaan mukaan tuontiin. Setin kohokohdaksi nousi ”Slaughter Of The Soulin” klassikko ”Under A Serpent Sun”, jonka aikana niskajänteet olivat todella koetuksella. At The Gates tarjosi 17 kappaleen setillään henkilökohtaisesti Tuskan kovimman suorituksen.
Gojiran epäkiitollisena asemana oli nousta lavalle Emperorin, Hallattaren, Kreatorin ja At The Gatesin puhdistettua pöydän. Ranskalaisyhtyeen kiinnittäminen lauantain pääesiintyjäksi Emperorin ja Kreatorin sijasta herätti jonkin verran ihmetystä. Olihan yhtyeen keikka Helsingin Circuksessa joitakin kuukausia sitten jäänyt selvästi loppuunmyydystä.
Faneja progressiivista äärimetallia soittavalla yhtyeellä Tuskassakin riitti ja tuekseen bändi sai jälleen näyttävät pyrot sekä valoshown. Jollain tavalla antikliimaksi oli silti usean loistavan keikan jälkeen väistämättä edessä ”Vacuity” -encoren viimeisten nuottien vaimetessa pimenevään iltaan. (VK)
Sunnuntai 1.7.2018
Sunnuntaina festarikansa sai iloita viikonlopun parhaasta säästä auringon paistaessa päivästä iltaan, 9000 katsojaa saatiin päätökseenkin mukaan ja hiukan parempi tila näkyi entistä leppoisampana tunnelmana.
Tuskan vakiovieras Timo Rautiainen yhtyeineen ei omassa selvässä lokerossaan petä, ja niille jotka hevinsä haluavat viivasuorana leipänä tarkka neliö cheddar-juustoa koristeena, Niskalaukaus tarjosi sunnuntain takuuvarman setin. ”Lumessakahlaajat” päätti keikan ja heiluvista niskoista päätellen yhtyeellä on edelleen tilausta. (VK)
Sisälavalla Ihsahnin kanssa samaan aikaan esiintyi itsensä Sibeliuksen tyttärentyttärenpoika Lauri Porra ja hänen Flyover Ensemble -kokoonpanonsa. Taidokasta, moniulotteista jazz-psyke-rokkia oli paikalla kuuntelemassa pienehkö, mutta sitäkin vaikuttuneempi väki. (PA)
Emperor-keulamies Ihsahn nousi lavalle toistamiseen näiden festareiden aikana, tällä kertaa oman sooloyhtyeensä kanssa. Tasaiseen tahtiin progressiivisesta raskaasta musiikista elementtinsä hakevia levyjä ulos työntävä Ihsahn esitteli materiaalia tuoreelta ”Ámr”-pitkäsoitolta sekä poimintoja laulajan diskografiasta aiemmilta vuosilta.
Ajoittain Ihsahnin sekä toisen kitaristin riffit veivät hienosti mukanaan, mutta juuri kun tunnelma alkoi olla hyvässä mallissa siirryttiinkin tunnelmointivaihteeseen, joka tuntui ilmevän ilman teltan alta. Uskolliset fanit eturivissä jaksoivat puida nyrkkiä, mutta ennen Europea Ihsahnin taiteellinen metelöinti jätti luolaosaston lopulta kylmäksi. (VK)
Post-punkin ja goottirockin ilosanomaa levittävä Grave Pleasures täytti Kattilahallin jorailevilla festarivierailla, vaikka ulkona auringossa päälavalla soitti kasari-legenda Europe. Synkeitä sanoja ja lohduttomia näköaloja lyriikoissaan iloisesti yhdistelevä tamperelaispumppu sai yleisön viihtymään, ja solisti McNerneyn lopunajan saarnaajan välispiikit korostivat hilpeän apokalyptistä tunnelmaa. (RK)
Kasarifaneja ei Tuskan viime vuosien kattauksella ole yltiöpäisesti hemmoteltu, joten oli mukava sunnuntaina lämpimässä auringonpaisteessa siirtyä katsomaan yhtä oman kuunteluhistorian legendaarisimmista yhtyeistä. Europe on edelleen livenä hyvässä vedossa, ja jatkaa myös vahvan uuden musiikin luomista. Tämän osoituksena bändin tunnin setti jakautui melko tasan puoliksi tämän vuosikymmenen ja 1980-luvun materiaalin välillä. Uudet kappaleet ”Walk The Earth” ja ”The Siege” sekä hieno ”Last Look At Eden” saivat yleisöltä kohteliaan vastaanoton. Ei silti ollut yllätys, kun kolmantena ilmoille kajahtanut ”Rock The Night” ja päätöskolmikko ”Superstitious”, ”Cherokee” sekä ”The Final Countdown” toivat mukanaan sen varsinaisen huutomyrskyn.
Yleisössä varttuneilla hevareilla oli kyyneleetkin silmissä. Hyvin massan mukaan ottaneen laulaja Joey Tempestin äänessä alkavat vuodet kuulua, mutta vokalisti korvasi pienet puutteet tekniikallaan ja ajoittaisilla (teleprompterista luntatuilla) suomen kielisillä heitoillaan. Muu bändi soittaa kuten yli 35 vuotta kasassa olleelta kokoonpanolta voi odottaakin. Varsinkin John Norum on tyyliltään edelleen yksi genren parhaista ja aliarvostetuimmista kitaristeista. Sunnuntai-tuskailujen ehdoton kohokohta.
Clutchin autotallirock repii vaikutteensa jostain hard rockin ja punkin välimaastosta ja vokalisti Neil Fallonin esiintymisessä on tiettyä hypnoottisuutta. Bändin erinomaisuus jäi allekirjoittaneelle edelleen arvoitukseksi, mutta etualalla oli lukuisia hardcore-faneja joiden intoa ja jokaisen lyriikan mukana laulamista ei voinut kuin ihailla. Sunnuntain aina jossain määrin vaihtoehtotarjontaa esittelevässä Tuska-kattauksessa Clutchilla oli paikkansa.
Australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive nauttii kovaa suosiota ja skeptikkojen oli pakko myöntää ensimmäisen kappaleen jälkeen, ettei menestys ole pelkkää sattumaa. Bändin kappaleet noudattivat perus core-sovituksia, mutta ne esitettiin sellaisella energialla ja tunteella, että yleisö tempautui väkisin mukaansa. Erityisesti laulaja Winston McCallin suoritukselle on pakko nostaa hattua. Mies esitti niin aggressiivista huutoa kuin herkempää tunnelmointia vaativat kohdat erinomaisesti.
Myös pyroihin ja räjähteisiin oli panostettu. Papatit paukkuivat sellaisella volyymilla, että ne kuultiin varmasti lahden toisellakin puolella. Kaiken kaikkiaan yllättävän vahva ja hienolla tavalla festarit kasaan laittanut esitys. (VK)
Tuska ei pettänyt kesän kohokohtana tälläkään kertaa, vaikka esiintyjälista sekä lavasijoittelut aikatauluineen aina keskustelua herättävät. Liian ahtaaksi käynyttä kuvauspittiä lukuunottamatta tunnelma tuntui vielä aiempia vuosia leppoisammalta ja raskaan musiikin yhdistävä vaikutus saatiin jälleen hienosti todistettua.
Metalliluolan aiemmin julkaistua Tuska-yleisögalleriaa pääsee ihastelemaan linkistä.
Teksti: Pete Alander, Ville Krannila & Raisa Krogerus
Kuvat: Pete Alander & Raisa Krogerus ©Metalliluola