Lokakuussa 2017 Turisas nousi ensimmäistä kertaa vuosiin Nosturin lavalle, tällä kertaa myös ikärajattoman tapahtuman puitteissa.
Bändin edellisestä vastaavasta keikasta Suomessa on kuulemma niin kauan, että sitä on jo hyvän aikaa muisteltu aikanaan alaikäisenä osallistuneiden taholta baareissa ja ikärajallisilla keikoilla. Nuorin tällä kertaa keikalla nähty osallistuja kulki aikuisen saattajansa rintarepussa, asianmukaiset Peltorit päässään.
Lämmittelijöinä keikalla toimivat pakanametallia soittava Draugnim sekä eeppisen äärimetallin lähettiläs Brymir.
Kuvat kertovat illan tunnelmista. Nyrkit ilmaan, metallisiskot ja -veljet!
Draugnim
Brymir
Turisas
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.