Ruotsalainen Tiamat oli lähtenyt 1980-luvulla telineistä liikkeelle black/death metal -yhtyeenä, mutta suhteellisen nopeasti linja siirtyi goottihevin alueelle. Bändin neljäs studiolevy ”Wildhoney” on yhä genren klassikkojulkaisuja. Vokalisti Johan Edlund ei ollut tyytyväinen edelliseen, vuonna 1992 ilmestyneeseen “Clouds”-levyyn ja erotti koko yhtyeen lukuunottamatta basisti John Hagelia. Myöhemmin Edlund käytännössä teki Tiamatista sooloprojektin, mutta ”Wildhoneylla” illuusio täysimittaisesta yhtyeestä oli vielä voimassa.
Suunnanmuutos oli nimenomaan Tiamatin ensimmäisiä teoksia arvostavalle harmillista. ”Clouds” oli sarjassaan erinomainen death metal -albumi, mutta on jälleen muistettava, mikä oli aikakauden ilmapiiri. Perinteinen kuolo sekä doom eivät myyneet vuonna 1994, vaan suurempi yleisö haki realistista maailmankuvaa, pelkistetympää soundia sekä luonnollisuuteen perustuvaa kokeilunhalua. Tiamat osoitti, että viimeksi mainittu oli hallussa.
”Wildhoney” sisusti Tiamatin talon uusiksi radikaalisti hitaammilla, rauhallisilla sovituksilla sekä syntikkasoundilla. Waldemar Sorychtan tuotanto on hyvin erilainen verrattuna ”Cloudsin” mustaan ja riisuttuun äänimaailmaan. Sorychta soitti koskettimet ja erilaiset efektit täydentämään kokonaisuutta.
Sessiomuusikkoina mukaan haalitut soolokitaristi Magnus Sahlgren ja rumpali Lars Sköld tekevät varmaa työtä, vaikka eivät ole pääroolissa sovituksissa. Sköld vakuutti sen verran, että jäi pysyvästi riveihin. Lisäksi muutamia vokaaliosuuksia tarjoilee Birgit Zacher.
”Wildhoney” on eri lähteiden mukaan yksi Century Median vuosikymmenen myydyimmistä metallilevyistä. Varsinaisia biisejä levyllä ei ole kuin kuusi, loput ovat väliin sijoitettuja instrumentaaleja, joissa Sorychtan erilaiset tunnelmat ja syntikat hallitsevat äänimaisemaa.
Edlund otti vahvasti vaikutteita Pink Floydilta, mutta ei ”Wildhoney” varsinaisesti progressiivista rockia ole, vaikka Floydin vuoden 1972 instrumentaali ”When You’re In” toki versioitiin samoissa sessioissa. Pink Floyd -cover julkaistiin ”Gaia”-singlellä. Sinkku itse edustaa melodisempaa ilmettä ja on tarttuvuudeltaan erinomainen esimerkki bändin tyylitajusta ja kuinka nopeasti ilmaisussa oli kehitytty. Luonnon kostosta saarnaavassa biisissä kitara on jo lähes kokonaan sivuutettu.
Satunnaisia psykedeelisiä hetkiä sisältävät välisoitot unohtaen, musiikki on verrattaen suoraviivaista. Toinen single lähinnä Edlundin hypnoottisen kuiskailun ja erinomaisesti kontrastissa soivan kitaran varaan rakentuva ”Whatever That Hurts” sekä hiukan loppuaikojen Sentencedin mieleentuova ”The Ar” kuuluvat vahvoihin hetkiin. Päätösraita ”A Pocket Size Sun” sen sijaan laahaa paikoitellen ja estää levyn nousun aivan huippuluokkaan.
Tuotanto ”Wildhoneylla” on laadukkaissa kantimissa. Syntikat ja efektit on tuotettu sekä soitettu sisään erinomaisesti. Tiamatin 1990-luvun vaikutuksen kuulee erityisesti Tribulationin kaltaisten bändien musiikissa. Tribulation on tosin myös liikkunut urallaan lähes samaa tietä. Myös 1990-luvulla alkunsa saaneet goottihevin pioneerit Moonspell ja Lacuna Coil ovat selvästi Tiamatinsa kuunnelleet.
”Wildhoney” onnistuu kytkemään tunnelmallisen kirjonsa hyvin tämän vuosituhannen sinfonisen black metallin soundiin. Monella tavoin Tiamat on tällä levyllä onnistunut versio siitä, mihin Dimmu Borgir on viimeisillä julkaisuillaan pyrkinyt.
Verrattuna aiempaan materiaaliin “Wildhoney” on haastavampi kuuntelukokemus ja biisit tuntuvat virtaavan toisiinsa välisoittojen kautta ongelmitta, lämmin tunnelma sekä vahvat melodiat kantavat pitkälle. Edlundin puhtaat lauluosuudet eivät ole vielä aivan yhtä vakuuttavia kuin myöhemmin, mutta kontrasti raskaamman ulosannin välillä toimii. Samoin vakuuttavaa on ajoittain doom metallin lailla vyöryvien kitaravallien rinnalla soivat Sorychtan kuviot.
Tämän levyn jälkeen yhtye hylkäsi metallin lähes kokonaan goottirockin tieltä ja uudemmat teokset eivät ole olleet yhtä mielenkiintoisia. On makuasia, mille Tiamatille oman preferenssinsä perustaa, mutta ”Wildhoney” on se albumi, joka tarjoaa molemmille fanikunnille jotain nautittavaa.
8½/10
Ville Krannila
1.Wildhoney
2.Whatever That Hurts
3.The Ar
4.25th Floor
5.Gaia
6.Visionaire
7.Kaleidoscope
8.Do You Dream Of Me?
9.Planets
10.A Pocket Size Sun
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}