Jälleen kerran oli tehtävä perinteinen matka Brutal Assaultiin.
Festari järjestetään Tsekin Jaromerissa vanhoilla linnan raunioilla. Joka vuosi Brutal Assault yllättää mielenkiintoisilla yhtyeillä ja artisteilla. Tämän vuoden festari tarjosi toki Behemothin ja Emperorin kaltaisia vakionimiä, mutta muilta osin ja yllättäen line-up oli enemmän thrash pitoinen. Monet vanhan liiton thrash-yhtyeistä kuten Forbidden, Hirax sekä Exodus oli kiinnitetty mukaan. Tässä yhteenveto tapahtumasta.
Keskiviikko 7.8.2024
Ensimmäinen päivä oli hyvä aloittaa vanhan liiton saksalaisella thrashilla, kun Exumer aloitti ensimmäisten joukossa. Kieltämättä aloitusajankohta ei ollut paras mahdollinen, mutta paikalle oli siitä huolimatta saapunut suhteellisen paljon sakkia.
Exumerin vanhan liiton thrash oli suoraan tuulahdus 1980-luvun kulta-ajoilta, kun viisikko tykitti biisejä kuten ”Fallen Saint”. Bändi oli kovassa vedossa läpi setin. Harmi, ettei yhtye koskaan päätynyt Saksan suurimpien nimien joukkoon.
Evil Invaders Belgiasta aloitti heti viereisellä lavalla. Homman nimi oli jälleen thrash metal vanhan liiton otteella, mutta Evil Invaders edustaa nuoremman sukupolven thrash genreä. Bändi on myös selvästi ottanut vaikutteita vanhan liiton kokoonpanoista. Belgialaiset soundasivat tiukalta ja hiotulta. Nokkamies Joen ajoittain Schmiermänen äänen käyttö toimi mallikkaasti.
Terrorizerin pomo Pete Sandoval laittoi vanhan grindcore-legendan kokonaan uusiksi. David Vincent tuli bassoon, kitaraan värvättiin I Am Morbidin Richie Brown ja vokaaleihin oli pestattu monossa mukana ollut Brian Werner.
Tunnin pituinen setti aloitettiin hieman yllättäen ”Horde Of Zombiesilla” saman nimiseltä levyltä, mutta muuten keikka käsitti vain ja ainoastaan ”World Downfallin” materiaalia. Commandovarustuksiin sonnustautunut nelikko soitti varmalla otteella biisit läpi ja Werner örisi vakuuttavasti. Suurin mielenkiinto kohdistui Sandovaliin, sillä sankari oli tikissä ja takoi patteristoaan intensiivisesti.
The Black Dahlia Murderin nokkamies Trevor Strnadin siirtyminen rajan tuolle puolen laittoi yhtyeen tauolle, kunnes tänä vuonna palattiin kuvioihin uudella levyllä ”Servitude”. Kitaristi Brian Eschbach otti vokalistin roolin yhtyeessä. Ei ollut mikään suuri yllätys, että The Black Dahlia Murder oli kiinnitetty Brutal Assaultiin. Kieltämättä oli erikoista nähdä yhtye ensimmäistä kertaa ilman Strnadia keulilla, mutta Eschbach osoittautui oivaksi korvaajaksi.
Keikka aloitettiin ”Unhallowedilla” ja siitä jatkettiin setillä, joka sisälsi kappaleita kuudelta eri levyltä. Luonnollisesti uudelta albumilta vedettiin pari näytettä. Porukka otti yhtyeen hyvin vastaan ja toivottavasti tämä antaa virtaa ryhmälle jatkaa eteenpäin.
Misery Index heitti tiukan shown kolmoslavalla. Setti yllättäen painottui ”Heirs To Thievery” -levyn tavaraan, kun viimeisimmältä ”Complete Control” -pitkäsoitolta heitettiin vain pari vetoa. Misery Index oli tasaisen varma lavalla ja grind paahto toimi hyvin keskellä päivää. Luonnollisesti porukka mellasti pitissä koko keikan ajan.
Hatebreed on aina kova bändi lavalla. Vaikka yhtye on vetänyt lukuisia keikkoja ympäriinsä, ryhmän lavakunto ei petä. Brutal Assaultissa Hatebreed oli juuri tätä, sillä yhtye ja erityisesti Jamey Jasta oli jälleen kerran hyperaktiivinen. Jasta piti vauhtia väsymättömällä energialla ja yleisön reaktio ei ollut yllätys. Hatebreed takoi pitkän rupeaman biisejä tiskiin, yli 20 mättöä saatiin putkeen.
Vltimas on tuttu vieras Brutal Assaultissa. Aiemmilla visiiteillä yhtye soitti päälavalla, mutta nyt oli paikka vaihtunut kolmoslavaksi. Toisaalta tämä ei ollut huono ratkaisu. David Vincentillä oli kiireinen päivä, sillä saman päivän aikana miehellä oli ohjelmassa pari keikkaa. Tällä kertaa Vincent oli mikin varressa ja sonnustautunut pitkään nahkatakkiin ja leirihattuun sekä kajaalit silmien ympärillä.
Setti täräytettiin käyntiin ”Epic”-vedolla ja koko show käsitti vain ja ainoastaan biisejä kahdelta Vltimas-levyltä. Toisaalta hyvä, ettei mitään covereita ja turhia lainakappaleita vedetty, vaan keskityttiin Vltimaksen omaan materiaaliin. Vincentin tummanpuhuva baritonimainen ääni istui hyvin musiikkiin. Ilmeisesti kaikki eivät ole bändin ystäviä, mutta täytyy myöntää entisen Mayhem-kitaristi Blaspherin biisit ja riffit ovat killereitä sekä tarttuvia.
Deicide oli toistamiseen peräkkäisenä vuonna Brutal Assaultissa. Mikä siinä, sillä yhtye ei ole paljon Euroopan festareilla soittanut. Tällä kertaa luvassa ei ollut ”Legionin” läpisoitto, vaan perinteinen setti, jossa oli laaja kattaus poimintoja eri levyiltä. Luonnollisesti uudelta ”Banished By Sin” -pitkäsoitolta esitettiin muutama numero. Kieltämättä debyyttilevyn biisit ovat niitä, mistä Deicide parhaiten tunnetaan ja odotetusti näitä kappaleita esitettiin useita. Oli hauska seurata Glen Bentonin tukeutuneen osittain IPadin käyttöön keikan aikana. Joko alkaa sanoitukset kadota mielestä vai mikä oli tämän tarkoitus?
Exodus on aina takuuvarma livenä. Bändi ei petä koskaan. Tällä kerta Bay Arean thrash legenda veti jämäkän noin tunnin pituisen setin. Keikka aloitettiin old school -klassikolla, kun ”Bonded By Blood” tärähti kehiin. Mylläkkä piteissä oli saman tien valmis.
Exodus settilista koostui niin uusimmista biiseistä kuten ”Prescribing Horror” viimeisimmältä ”Persona Non Grata” -levyltä, kuin myös ikivihreitä raitoja ensimmäiseltä levyltä. ”A Lesson In Violence”, ”Strike Of The Beast” ja monet muut saatiin ilmoille.
Aika ajoin Exodus on soittanut ”Shovel Headed Kill Machine” -albumilta ”Deathamphetaminen”, kuten tällä kertaa. Yhtye on aina kova livenä ja Brutal Assault ei tehnyt tähän kaavaan poikkeusta. Setti oli liian lyhyt, sillä katalogista löytyy suuri liuta kovia biisiä. Joskus olisi kiva kuulla täyspitkä Exodus-setti.
Triumph Of Death esiintyi Brutal Assaultissa joitain vuosia sitten päälavalla. Nyt Tom G. Warriorin johtama yhtye oli työnnetty Vltimasin tavoin kolmoslavalle. Sinänsä erikoista, että monet päälavalla soittaneet bändit ovat nyt päätyneet astetta pienemmälle vastaavalle. Tämä ei tarkoittanut, että setti tai keikka olisi ollut huonompi. Päinvastoin, kolmoslava oli sopiva paikka Triumph Of Deathin vanhan liiton vyörytykselle.
Setti ei sinänsä sisältänyt yllätyksiä, sillä Hellhammeria vedettiin. Tarjolla oli mm. ”Massacre”, ”Reaper” ja ”Buried And Forgotten”. Nämä olivat taas kerran todellisia helmiä. Tom on vetänyt tätä projektia useamman vuoden putkeen, joten väkisin pohtii missä vaiheessa viimeiset rippeet luusta on kaluttu. Vai onko Triumph Of Deathin vetovoima edelleen niin vahva, että Tomppa jatkaa tiellä?
Armored Saint toi kasarikauden Los Angelesista tervehdyksen. Juuri kun bändi oli aloittamassa, armoton vesisade piiskasi alueen yli ja porukka lähti hakemaan suojaa. Lisäksi samaan aikaan päälavalla oli Abbath vetämässä Immortal-settiä. Abbath ei nyt oikein napannut, sillä Immortal on nähty sen verran useaan kertaan. Armored Saint oli nyt valittava.
John Bushin ääni on edelleen jumalaisessa tikissä. Mies oli koko konsertin ajan kovassa vireessä. On harmi, ettei yhtye ole koskaan päässyt suurempaan suosioon. Armored Saintin setti luonnollisesti käsitti sekä todella vanhaa matskua, että uudempaa musiikkia. Loppua kohden yleisöä alkoi kerääntyä yhä enemmän, mutta ei siitä huolimatta tarpeeksi, mikä oli sääli.
Dark Tranquillityn kokoonpano on mennyt tällä vuosikymmenellä uusiksi. Basisti, kitaristi sekä rumpali ovat vaihtuneet. Monitoimimies Mikael Stanne on ja pysyy kipparoiden Dark Tranquillityä varmoin ottein eteenpäin. Lavalla yhtye toimi hyvin. Setti käsitti biisejä useammalta levyltä. Stanne ja muut muusikot tuntuivat nauttivan keikasta.
Mortuary Drape on pitkän linjan italialainen black metal -ryhmittymä. Yhtyeen keulamies Wildness Perversion oli vakuuttava ilmestys. Muut kaverit jäivät varjoon, kun Perversion aloitti messunsa. Yön pimeydessä yhtye kuulosti väkevältä.
Torstai 8.8.2024
Obscuralle ei annettu paljon soittoaikaa, ainoastaan rapiat puoli tuntia. Ei siinä millään muotoa ehditty soittaa kuin pari vaivaista biisiä. Onko loppujen lopuksi vaivaa tulla paikalle näin lyhyen setin vuoksi? Ilmeisesti korvaus on täytynyt olla hyvä, kun Obscura oli saapunut ja hoiti osuutensa. Yhtyeen musiikista on aina ollut löydettävissä vahvoja Death-vaikutteita.
Havok edustaa uudemman sukupolven thrash bändejä. Valitettavasti ura ei ole koskaan lähtenyt nousujohteisesti etenemään, vaan lähinnä polkenut paikallaan. Seuratessa bändin edesottamuksia lavalla, huomasi kaikkien manöveerien olevan hallussa, mutta loppujen lopuksi itse materiaali on se heikoin lenkki. Kaverit soittavat hyvin, mutta biiseistä ei jäänyt mitään mieleen.
Jollain tavoin uudemmilla thrash metal -bändeillä on juuri vaikeus luoda hyviä ja tarttuvia kappaleita. Havokille on haasteellista povata suurta menestystä, mutta yhtye jatkaa siihen saakka kunnes laulaja/kitaristi David Sanchez lyö hanskat tiskiin.
Incantationista on muodostunut jonkin sortin house bändi Brutal Assaultissa. Yhtye tuppaa soittamaan festareilla lähes tulkoon joka toinen vuosi, ja jokaisella kerralla eri lavalla. Tällä kertaa Incantation veti death metalia päälavalla.
John McEnteen johtama miehistö oli jälleen kerran tiukassa iskussa läpi keikan. Kappaleet soivat brutaalisti. Incantationille täytyy nostaa hattua, etteivät ole lipsuneet tyylistään vaan liputtaneet perinteisen old school death metalin nimeen vuosikymmeniä. Vaikka kokoonpano on vaihtunut, yhtye on lavalla edelleen silkkaa murhaa.
Madball on NYHC-legenda ja paahtaa vuodesta toiseen. Vaikka kokoonpano on elänyt vuosikymmenien varrella, johtohahmo Freddy Cricien on luotsannut bändiä eteenpäin. Madball oli kuten oletettu kovassa vireessä alusta lähtien. Nopeatempoiset sovitukset pistivät yleisön pittaamaan ja crowdsurrfailemaan.
Forbidden on palannut. Tämä legendaarinen Bay Area thrash metal -ryhmittymä oli noin 14 vuotta tauolla. Kokoonpano on muuttunut täysin sitten edelliseltä kerralta. Mikin varressa toimi uusi kaveri Norman Skinner ja rummuissa jälleen Machine Head -yhteyksistä tunnettu Chris Kontos. Toiseen kitaraan pestattiin avuksi viime hetkellä Voivodin Shawy. Sen sijaan kitaristi Craig Locicero ja basisti Matt Camacho ovat pysyneet mukana alusta lähtien. Huolimatta näistä radikaalisista uudistuksista, yhtye oli iskussa. Kaikki klassikot niin ensimmäiseltä kuin myös toiselta levyltä vedettiin läpi taatulla laadulla.
1914-yhtyeellä on ollut hankaluuksia päästä keikkailemaan pitkin poikin Eurooppaan Ukrainassa käydyn sodan takia. Pikkuhiljaa ukrainalaisia on alkanut taas nähdä eurooppalaisilla festareilla. 1914 on esiintynyt Brutal Assaultissa joitain vuosia sitten, joten ei ollut odottamatonta, että bändi oli buukattu uudelleen.
1914 yhdistelee ukrainalaista kansanperinnettä black metal -tyyliin. Vokalistin örinä istui hyvin musiikkiin. Bändi soundasi hienolle ja homma toimi pimentyvässä illassa. Laulaja ei juuri viihtynyt lavalla, vaan vaelteli enimmäkseen yleisön seassa hoitaen vokaalit sieltä käsin.
Carcass ei yllätyksiä tarjoa lavalla ja tarvitseeko loppujen lopuksi? Setti kieltämättä kattoi koko tuotannon aina ensimmäiseltä levyltä lähtien ja jopa ennen pitkää taukoa 1990-luvulla ilmestyneeltä ”Swansongilta” saatiin materiaalia kehiin. Kieltämättä olisi ollut hauska kuulla muutama biisi enemmän ”Symphonies Of Sickness” -levyltä. Vastavasti ”Heartworkilta” sekä ”Torn Arteriesilta” tuli kolme vetoa molemmilta. Ohjelmaan oli lisätty rumpusoolo ennen kuin ”Exhume To Consume” runnottiin vauhtiin.
Testament on juuri uudelleen julkaissut kaksi ensimmäistä LP:tään ”The Legacy” ja ”The New Order”, joten ei ollut yllätys, että keikka keskittyi juuri näihin. Kieltämättä settilista oli nostalgiatrippi erityisesti niille, jotka aikoinaan 1980-luvulla fanittivat näitä levyjä. Bändi oli hurjassa vedossa ja oli selvää, että viisikko nautti pitkästä aikaa soittaa vanhoja viisuja.
Satyricon aktivoitui pitkän tauon jälkeen kesäfestareille. Merkittävin kiinnitys yhtyeen kokoonpanoon oli Anthraxin basisti Frank Bello. Bellon mukaan tulo oli selvästi tuonut uutta virtaa live-esiintymiseen. Basisti liikkui aktiivisesti pitkin lavaa ja tukka heilui kuin Anthraxin keikoilla.
Satyricon oli vaarallisen kova, sillä yhtye oli treenannut huolella. Settilista ei sinänsä päässyt yllättämään, sillä perinteiset ”The Pentagram Burns” sekä ”Now, Diabolical” olivat mukana. Listalle mahtui kuitenkin yksi yllätys, sillä ”Hvite Krists Død” päätti keikan.
Vomitorylla ei ollut helppo paikka aloittaa heti Satyriconin jälkeen. Jengi valui muualle ja osa poistui alueelta. Tämä ei lannistanut ruotsalaisen kuolon veteraaneja, ja Vomitory tarjoili tuhdin annoksen death metallia.
Perjantai 9.8.2024
Päivän avasi Kalmah suoraan Suomen Pudasjärveltä. Soittoaika ei ollut hurrattava, mutta yllättävän paljon porukkaa oli saapunut paikalle. Kalmahin melodinen death metal upposi yleisöön hyvin. Kun seurasi katsojien reaktiota, ymmärsi miksi Kalmah on haluttu bändi eurooppalaisille festareille. Bändillä on vankkumaton suosio. Kalmahin esiintyminen oli perusfestariveto, sillä bändi tarjosi biisejä kuten ”The Evil Kin” sekä ”Haunted By Guilt”. Tällä kertaa Pekka Kokko ei kertonut kalajuttuja, sillä se olisi voinut mennä joiltain katsojilta yli.
Legion of The Damned on ollut tovin tauolla, sillä edellisestä levystä vierähti rapiat viisi vuotta. Bändi ei ole tauolla vimpahtanut, vaan hollantilaisryhmä luotti yhä vanhan liiton thrash /death -ulosantiin. Vokalisti Maurice Swinkelsin ääni oli yhtä ärisevän tiukka kuin parikymmentä vuotta sitten yhtyeen aloitellessa taivaltaan.
Toxic Holocaustin keikka oli puhdasta crossover thrashia. Biisit nakutettiin tiskiin vauhdikkaasti ja raivokkaasti. Kappaleiden kesto ei ollut kuin rapiat parisen minuuttia ja raidat seurasivat toistaan tiiviissä tahdissa. Muilta osin kolmikon meno ei ollut mitenkään vauhdikasta vaan keskityttiin hoitamaan musiikki mallikkaasti maaliinsa.
Cynicin keikka ei alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ongelmat tekniikan kanssa vaivasivat heti alusta lähtien. Välillä näytti, ettei koko keikkaa saada toteutettua. Pitkän väännön jälkeen Cynic pääsi aloittamaan. Yhtye on tätä nykyään Paul Masdivalin projekti. Biisit ovat moniulotteisia ja progressiivisia. Ensimmäiseltä levyltä kuultiin ainoastaan ”How Could I” konsertin päätöksenä.
Left To Die on Death-tribuuttibändejä. Tässä versiossa on se poikkeus verrattu esimerkiksi Death To All -kokoopanoon, että keskitytään täysin Deathin kahteen ensimmäiseen levyyn. Muilta albumeilta ei soitettu mitään. Ideana on se, että Left To Diessa vaikuttaa kaksi Deathin kaveria, jotka ovat olleet mukana bändissä 1980-luvulla ja sen vuoksi homman nimi on old school.
Aikataulun puitteissa ”Leprosy” soitettiin kokonaisuudessaan läpi ja loppu aika käytettiin pariin valintaan ”Scream Bloody Gorelta”. Left To Die soundasi kovalta ja tiukalta. Exhumedin nokkamies Matt Harvey hoiti vokaalit mallikaasti ja teki suurta kunniaa Chuck Schuldenerille.
Seuraavaksi ohjelmassa oli Candlemass ja tunnin setti. Täysin yhdentekevää Candlemassin tapaiselle yhtyeelle soittaa tällaisia pätkäkeikkoja, kun biisivalikoima on niin laaja. Realiteetti on kuitenkin se, että tiedossa on materiaalia pääosin 1980-luvun julkaisuilta ”Epicus Doomicus Metalicus” etulinjassa. Ymmärrettävää, sillä joitain vuosia sitten riveihin palannut Johan Längquist lauloi kyseisellä mestariteoksella.
Luonnollisesti lähes 40 vuoden takaiset raidat ovat ikoneja doom metal -genressä. Ensimmäinen levy edusti vahvasti ja perässä tuli ”Nightfall” yhtä monella biisillä. Candlemassin doom-klassikot soivat komeasti, mutta soittoaika jäi väistämättä vajaaksi.
Cult Of Fire with Bohemian Symphony Orchestra Prague -showta oli etukäteen osattu mainostaa, joten yleisö tiesi mitä odottaa. Yleensä Cult Of Firen keikalla miehistö on sonnustautunut maskeihin ja vaatetuksiin. Tällä kertaa kaikki ylimääräinen oli jätetty pois ja keskityttiin soittamaan.
Keikka oli kiistatta spesiaali, sillä orkesteri vaikutti nyt mukana. Yhdistelmä vaikutti hienolta, mutta loppujen lopuksi soundit pilasivat koko spektaakkelin. Rummut oli miksattu aivan liian pintaan, ja muita instrumentteja ei tämän alta kuulunut. Koko orkesteri jäi myös pahasti rumpujen alle. Ajatus oli hieno ja olisi ollut todella vaikuttava, jos miksaus olisi ollut kohdallaan. Tässä olisi otettava mallia siitä, miten Triptykon toteutti Metropole Orkestran kanssa ”Requiem”-messun Roadburnissa vuonna 2020.
Laibach on pitkän linjan yhtye, joka yhdistelee industrial elementtejä militaristiseen soundimaailmaan. Jykevä soundi oli iskevä ja suorastaan murhaava. Ei ole mikään yllätys, että monet industrial-yhtyeet ovat saaneet vaikutteita Laibachin musiikista.
Kampfar aloitti kolmannella lavalla. Dolk on aina yhtä levoton. Mies ei pysynyt hetkeä paikallaan, vaan käytti koko lavan hyväkseen. Kampfar oli tikissä ja biisit kulkivat. Lisäksi soittoaika yömyöhään loi hienot puitteet, sillä valot olivat tärkeässä roolissa setin aikana.
Deathstars on jo yli 20 vuotta tahkonnut goottihenkistä industrial-vivahteista musiikkiaan. Käytännössä voidaan sanoa, että kaverit vaihtoivat tyyliä ja saman tien nimeä täyskäännöksellä, kun Swordmaster muuttui Deathstarsiksi.
Bändi ei ole suuremmin lyönyt läpi, vaikka ainekset ovat koossa. Lavalla on panostettu ulkonäköön sm/trans/gothic-tyylilajia mukaillen. Sävellyksissä on koukkuja ja ne jäävät soimaan mieleen. Jokin silti puuttuu, sillä suuri yleisö ei ole edelleen löytänyt yhtyettä.
Lauantai 10.8.2024
Sinister buukattiin ohjelmistoon viime tingassa peruutuksen korvaajaksi. Hollantilaiset saivat hyvän paikan päästä soittamaan Brutal Assaultissa. Bändissä ei ole mukana muinaisuudesta kuin Aad Kloosterwaard, joka oli alun perin rumpali. Aadin kurnutus oli perin tavallista. Sinisterin kokoonpano on vuosikymmenien aikana kokenut useampia muutoksia. Nyt oli basistin paikalle värvätty Aadin parempi puolisko.
Pestilencen Patrick Mameli on yleensä valitellut, että porukka haluaa kuulla vain vanhaa materiaalia, kun uutta olisi tarjolla. Nyt tunnin pituinen setti aloitettiin viimeisimmän levyn ”Exitivm” avauksella ”Morbvs Propagationem”, joka on tykkibiisi. Tallaisia kappaleita kun Pestilence julkaisisi enemmän, varmasti porukka haluaisi kuulla myös uutta materiaalia. Totta kai mukana oli ”Consuming Impulselta” ja ”Testimonylta” valintoja. Tosin seassa oli yksi raita myös ”Resurrection Macabrelta”. Mameli joutuu pakosta ratsastamaan menneisyyden kanssa, siitä hän ei pääse koskaan eroon.
Sadus teki paluun lähes 15 vuoden tauon jälkeen. Uusin levy ”The Shadow Inside” on kelpo thrash paahtoa, mutta Steve DiGiorgion puuttuminen niin levyltä kuin live-esiintymisistä on luonut valtaisen aukon Saduksen soundiin ja soittamiseen. Nyt DiGiorgion paikkaajaksi oli hankittu uusi kaveri Bobby Real. Kieltämättä DiGiorgion korvaaminen ei ole helppo homma.
Saduksen soitto ei ollut niin tiukkaa, kuin olisi odottanut. Oli huomattavissa, että parivaljakko Allen ja Travis ovat olleet poissa keikoilta tovin. Sen sijaan Possessedin kitaristi Claudeous Creamer oli elementissään. Ajan puitteissa Saduksella ei ollut paljon mahdollisuuksia vetää ns. old school -settiä.
Impaled Nazarene oli nähtävästi odotettu bändi Brutalissa, sillä porukkaa oli kerääntynyt tuhansia seuraamaan sadometallin pioneeria. Yhtye veti todella tiukasti ja Luttinen ärjyi keuhkot palkeina.
Primordial kulminoituu A.A. Nemetheangan karismaattiseen rooliin. Mies oli kuten odotettua liekeissä ja laittoi yleisöön vipinää. Primordialin keikka aloitettiin ”As Roman Burnsilla” ja jatkettiin ”No Grave Deep Enoughilla”. Loppujen lopuksi 60 minuutin settiin ei paljon materiaalia mahdu, erityisesti kun Primordialin biisit tuppaavat olemaan pitkiä.
Emperor on ollut vakionimi Brutal Assaultissa jo vuosia. Jollain tavoin pitää jengiä houkutella paikan päälle, sillä norjalaisten tähti ei ole missään vaiheessa haalistunut. Veteraani veti perusvarman setin, jossa ei mitään erityistä yllätystä ollut.
Dödheimsgard oli Steelfestissä äärettömän kova. Brutalissa norjalainen avantgarde black metal -ryhmittymä laittoi homman piirua verran kovemmaksi. Vicotnik suorastaan varasti shown, sillä miehen elehtiminen oli vielä sekopäisempää kuin Steelfestissä. Vicotnikin venkoilu ja vääntely oli sen verran hullua, että ihmiset seurasivat tiiviisti mitä hän seuraavaksi keksisi. Nyt laulaja heitteli ja levitti vihreää jauhoa yleisön päälle. Muun bändin toimintaa ei tässä kerennyt seurata, sillä Vicotnik oli niin vangitseva.
Behemoth on jo käsittämättömän suuri tekijä. Koko alue oli aivan tupaten täynnä, kun bändi saapui lavalle. Lisäksi rakennelmat lavalla olivat massiivisia. Täytyy myöntää, että Nergal on onnistunut nostamaan Behemothin jollain maagisella tavalla aivan uudelle tasolle.
Keikka oli tarkkaan suunniteltu ja kellotettu, sillä pyroja riitti kiitettävästi koko setin läpin. Käsittääkseni Inferno ei ollut rumpujen takana, vaan Job For Cowboyssa ja monessa muussa yhteydessä vaikuttanut John Rice oli pestattu rumpujen taakse. Mies hoiti leiviskänsä mallikkaasti. Show aloitettiin komeasti ”Once Upon A Pale Horse” -kappaleella ja jatkettiin suoraan ”Ora Pro Nobis Luciferiin” siirtyen siitä vakuuttaavaan ”Conquer Alliin”.
New Model Army oli kieltämättä erilainen ja eriskummallinen buukkaus Brutal Assaultiin. Tästä huolimatta jengi diggasi heistä. Erityisesti Sepulturan coveroima ”The Hunt” nousi esille olennaisena osana settiä. New Model Armyn musiikki on oivaa ja sopivaa nauttia, kun neljä päivää oli kulunut thrash/death/black ja hardcore -kaahausta digaten.
Heathen oli periaatteessa Brutal Assaultin viimeisiä bändejä. Kieltämättä heillä oli paha paikka soittaa Behemothin jälkeen, sillä suurin massa oli poistumassa alueelta. Heathenille jäi muutama tuhat päätä seuraamaan keikkaa.
Tämä legendaarinen Bay Area -thrash ryhmittymä veti tiukan oloisen konsertin. Tunnin aikana tuli niin vanhaa tavaraa 1980-luvulla julkaisulta ensimmäiseltä levyltä aina tuoreimpaan ”Empire of The Blindiin” saakka. Nykyinen Heathen-kokoonpano soitti tiukasti, eikä mitään lipsumisia ollut havaittavissa.
Raportti ja kuvat: Arto Lehtinen
