Tiedote 1.5.2020
Raketin lailla Mongolian uumenista rockmaailman kärkirivistöön sinkaissut The HU julkaisi tänään Song For Women -singlensä, jolla on mukana myös Halestormin Lzzy Hale. Biisi tulee olemaan myös mukana yhtyeen ylistetyn The Gereg -debyyttialbumin deluxe-versiolla, joka julkaistaan heinäkuun 10. päivänä.
The HU nousi radioaalloille yhteisversiollaan Yuve Yuve Yu -biisistään From Ashes To New -yhtyeen Danny Casen kanssa, ja bändi on jatkanut duetointia levy-yhtiönsä Better Noise Musicin muidenkin artistien kanssa: viimeisimpänä ennen Song For Womenia julkaistiin Wolf Totem -versio, jossa oli mukana Papa Roachin Jacoby Shaddix.
”Olen kiitollinen siitä, miten the HU teki oloni, sanani ja melodiani kappaleeseen tervetulleiksi. Voin laskea yhden käden sormilla ne projektit, jotka ovat vaikuttaneet minuun näin paljon ja palauttaneet uskoni ihmisyyteen tähän tapaan. Leijun edelleen ilmassa”, Lzzy Hale kertoo.
Kappaleen julkaisuajankohta mietittiin tarkoin, ja biisi tukee paitsi ensi viikolla koittavaa äitienpäivää, myös varsinkin Yhdysvalloissa vietettävää Women’s Health Weekiä, joka alkaa 12. toukokuuta.
Song For Womeniin kuvattiin myös jo ennen koronakaaosta mainio video:
Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Kuvakaappaus
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.