The 69 Eyes Suomen kiertueelle syyskuussa

MAINOS:




Tiedote 19.6.2019

30-vuotista taivaltaan juhliva The 69 Eyes julkaisee ”West End” -nimisen albumin syyskuussa ja käynnistää levyyn liittyvän kiertueensa Suomesta lauantaina 14.9. Tällä hetkellä julkistettuna on kaksitoista Suomen keikkaa loppuvuoteen, mutta lisäyksiä on vielä luvassa. Suomen jälkeen ensi vuoden keväälle ulottuva kiertue suuntaa kohti Eurooppaa.

Helsingissä vuonna 1989 perustettu The 69 Eyes juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraansa julkaisemalla uuden Johnny Lee Michaelsin tuottaman albumin, joka tulee sisältämään myös Ville Lipiäisen koostaman dokumentin yhtyeestä. 13.9.2019 julkaistavaa ”West End” -albumia seuraa samanniminen kiertue, joka alkaa Suomesta heti levyn julkaisua seuraavana päivänä. Suomesta kiertue suuntaa Keski-Eurooppaan ja Englantiin. Itä-Euroopan vuoro on alkuvuodesta 2020. Katso kiertueen jo julkaistut päivät ja paikat alta.

Tulevalla albumilla vierailevat Cradle Of Filthin keulamies Dani Filth, Wednesday 13 sekä Calico Cooper. Esimakua tulevalta levyltä antavat paitsi singlet, joista ensimmäisenä on julkaistu jo ”27 & Done” -niminen biisi, mutta myös albumin tekoa valottavat lyhyet trailerit. Nyt julkaistu ensimmäinen traileri valottaa tulevan levyn kansitaiteen syntyä.

Jyrki 69 kertoo:

Suomalaisen tämän hetken pop-taiteen johtava nimi, Jiri Geller, on suunnitellut uuden The 69 Eyes -albumin kannen ”hautajaisilmapallot”. Taitelija muistetaan myös 90-luvun alussa vaikuttaneesta Isebel’s Pain -yhtyeestä, jonka laulajana hän tuolloin keikkaili myös The 69 Eyesin kanssa. Magee vanha lepakkojengi kasassa! Kaiken lisäksi Vilunki 3000 on tehnyt levyjen kansigraffat, joten skenemeininkiä alusta loppuun.

The 69 Eyes kiertää Suomea kesällä ja syksyllä seuraavasti:

18. – 20.07. FIN Laukaa – John Smith Rock Festival
26.07. FIN Oulu – Qstock
27.07. FIN Kuopio – Kuopiorock
03.08. FIN Karvia – Karvia-päivät
30.08. FIN Helsinki – Nosturi
14.09. FIN Radio Rock Cruise, Helsinki – Tallinn – Helsinki
20.09. FIN Viking Grace, Turku – Stockholm – Turku
25.09. FIN Tampere – Klubi
28.09. FIN Ähtäri – Club B 52
04.10. FIN Hämeenlinna – Aulanko Areena
05.10. FIN Mikkeli – Wilhelm Public House
10.10. FIN Kuopio – Henry’s Pub
11.10. FIN Joensuu – Ravintola Kerubi
12.10. FIN Kotka – Ravintola Leikari
25.10. FIN Jyväskylä – Lutakko
26.10. FIN Seinäjoki – Rytmikorjaamo
01.11. FIN Helsinki – Tavastia

Kuva: Pete Alander ©Metalliluola

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.