MAINOS:




Lahtelaismuusikko Teppo Ristola (mm. Paara, Lost in Grey, The Crescent) julkaisi Once I -sooloprojektilla ”Open As My Soul” -kappaleen, jossa on mukana vierailevia artisteja. Metalliluola tavoitti Tepon sähköpostin välityksellä:

Hei! Mitäs kuuluu? Miten on mennyt?

Kiitos kysymästä, siihen nähden että viime vuodet ovat olleet melko raskaita, niin ihan mukavasti.

Julkaisit Once I nimetyllä sooloprojektilla kappaleen ”Open As My Soul”. Avaisitko vähän minkälainen projekti on kyseessä? Mistäs lähti idea Once I:lle?

Kävin jonkin aikaa pianotunneilla ennen kun sain ensimmäiset rummut. Eräänä päivänä vanhemmat antoivat vanhan pianon lahjaksi ja se on siitä asti kulkenut mukana.
Ajattelin, että en tule siitä luopumaan ennen kuin olen saanut äänitettyä sitä jollekin julkaisulle, jossa olen mukana. Ajan saatossa sitä on tullut aina soiteltua ja pöytälaatikkoon on jäänyt erinäisiä melodioita ja rikkinäisiä kappaleita. Once I syntyi vähän kuin vahingossa, usean sattuman summana.. Jotain vain piti saada pois mielen päältä. Ehkä se toimii ikäänkuin masennuslääkkeenä ja terapiana. Kappaleesta tuli vielä henkilökohtaisempi ja tunnerikkaampi mitä osasin odottaa.

Mistä kappale ”Open As My Soul” kertoo? Minkälainen prosessi se oli työstää?

”Open As My Soul” on omanlaisensa rakkaustarina johon mahtuu monta eri tasoa ja tunnetilaa. Se myös kertoo tarinan useamman eri ihmisen näkökulmasta. Kappale syntyi loppujen lopuksi ”kivuttomasti”, koska pohja oli ollut laatikossa jo vuosia. En suunnitellut mitään etukäteen vaan annoin biisin elää omaa elämää. Tällä tavalla myös pyysin vierailijoita mukaan. Onnekseni jokainen sanoi ensimmäisellä kysymällä kyllä. Sinänsä hauskaa että jokainen levyllä oleva muusikko on tekemisissä metallimusiikin kanssa mm. Lost In Grey, S-tool, Paara, Pressure Points.. paitsi laulaja Stefan Andersen ja sen mielestäni kuulee, mutta vain hyvällä tapaa.

Alunperin tähän oli sovittu täysin eri laulaja. Kysyin Stefanilta haluaisiko hän kirjoittaa tekstin ajatusteni pohjalta ja hän suostui sillä ehdolla, että saa myös kokeilla laulaa kappaleen. Emme päässeet ensimmäiseen kertosäkeeseen kun katsoin Stefania ja sanoin, että hän on juuri oikea henkilö tähän. Yllätyin kuinka hienon tekstin hän kirjoitti. Se olisi voinut olla kuin omani, jos siis osaisin kirjoittaa lyriikoita.. haha. Kappaleen ympärillä tapahtui todella paljon. Tästä tuli tärkeä sävellys ei pelkästään minulle, vaan myös Stefanille. Suuri kiitos kuuluu myös tietenkin kaikille osallisille.

Onkos One I:lle luvassa jatkoa tulevaisuudessa vai oliko kertaluontoinen veto?

Once I on minulle jonkinlainen terapiaprojekti. Pystyn purkamaan tähän tunteita ja vaikeita asioita täysin omalla tavalla. Paljon pettymyksiä ja huolia saa purettua musiikkiin, joten kyllä tuossa on kappaleita odottamassa julkaisua.

Once I – Open As My Soul
Sävellys, sovitus, piano, rummut, lyömäsoittimet: Teppo Ristola
Lyriikat, vokaalit, sovitus, piano: Stefan Andersen
Taustalaulu: Anne Lill Rajala
Kitarasoolo: Harri Koskela
Pianosoolo: Veli-Matti Kyllönen
Basso: Kimmo Hiltunen
Piano, rummut ja lyömäsoittimien nauhoitus: Teppo Ristola
Bassojen nauhoitus: Sami Leppikangas
Kitarasoolon ja vokaalien nauhoitus: Harri Koskela, Grey Realm Studio
Miksaus ja masterointi: Harri Koskela, Grey Realm Studio
Valokuva: Teppo Ristola Photography
Logo: Jukka Pihlajaniemi

Haastattelu: Teppo Luoma

+ artikkelit

Amatööriradiojournalisti, kahvin ja melodeathin suurkuluttaja.