Tamperelainen rokkaavan punk-vivahteista metallia soittava Kuona julkaisi singlen tulevalta albumiltaan

Valokuvaaja: Joona Auvinen
MAINOS:



Tiedote 26.9.2024

Tamperelainen Kuona soittaa rokahtavaa metallia punk-vivahteilla. Jos pyöräyttää yhteen toisaalta System of a Downin tai Faith no Moren ja toisaalta mixin jenkkipunkista ja CMX:stä, niin pääsee jo lähelle siitä miltä bändi kuulostaa. Yhtyeen tuore sinkku Barrikadi Kaatuu on kulkeva ja räyhäkkään melodinen kertomus epäonnisesta festarimatkasta. Biisi flirttailee 90-lukulaisen Grungen suuntaan, mutta mukana on myös metallisempaa riffittelyä. Kyseessä on ensimmäinen singlelohkaisu marraskuun lopulla julkaistavalta yhtyeen toiselta albumilta nimeltä Uhkakuva.

Barrikadi kaatuu
Säv & san: Timo Eskelinen, Pekka Marjamäki ja Juho Harttunen

 

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal yms.): https://push.fm/fl/kuona-barrikadikaatuu

 

”Kuona haluaa omistaa tämän julkaisun leukemiaa sairastavalle rumpalilleen Juholle! Levyä tehtiin pitkään ja rakkaudella ja tänään on iso päivä meille kaikille. Koko levyn rumpuraidat on aivan timanttiset ja emme malta odottaa niiden julkaisua muillekin!” – Kuona

 

Kuona:

Pekka Suolenkainen, laulu ja basso
Timo Komissaari, kitarat
Juho Salama, rummut

 

https://www.facebook.com/kuonaofficial
https://www.instagram.com/kuonaofficial

 

Lähde: Inverse Records