Suomalaisen rockin ahkerimpiin bändeihin kuuluva Kormus palaa julkaisukantaan

Promokuva: Katri Kallio
MAINOS:



Tiedote 22.5.2025

10-vuotisjuhliaan isosti vuonna 2023 viettänyt Kormus on nyt valmistautunut palaamaan uuden musiikin pariin. Pari vuotta sitten bändiltä saatiin vuoden sisään kaksi täyspitkää albumia: Episodi 4: Kuka ajaa sekä Pippalomania. Vuosi huipentui loppuunmyytyyn juhlakonserttiin Kangasala-talossa, jossa oli kuukausien ajan esillä myös yhtyeen tarinan kertova näyttely.

Tänään julkaistava Kotona-single on yhtyeen ensimmäinen täysin originaalimateriaalia sisältävä single puoleentoista vuoteen. Välissä on silti ehditty julkaista pari cover-singleä ja tehdä roppakaupalla keikkoja. Yhtyeelle itselleen ajankohtaisella singlellä pysähdytään katsomaan peiliin ja miettimään mitä on tullut tehtyä ja ennen kaikkea mitä vielä on tekemättä? Kyllä. Rokkibändi on aikuistunut, mutta vain sopivasti. Uudella singlellä Kormus palasi yhteistyöhön Yö-muusikon ja tuottaja Jari Latomaan kanssa. Saman yhteistyön hedelmiä on kuultu aiemminkin yhtyeen uran varrella.

”Ensin syntyi sävellys sitten teksti. Biisi alkoi löytää muotonsa meikäläisen ja rumpalimme jamitellessa. Lopullinen silaus saatiin koko bändin ja tuottaja Jari Latomaan saapuessa treenikämpälle. Biisi on haikea, mutta jalalle käyvä!”, laulajakitaristi Anton Äikäs kertoo.

”Kotona-biisi kertoo siitä, että omaa menneisyyttään ei voi paeta. Vanha, autioksi jäänyt kotitalo on lapsuuden ja nuoruuden vertauskuva, jossa on ihan hyväkin välillä käydä vähän potkimassa sahanpuruja ja kohtaamassa omia muistojaan. Kauniita ja rumiakin. Usein välähdyksenomaisiin muistikuviin tiivistyy elokuvan verran sisältöä, ja samaan on pyritty myös tämän biisin tekstissä: nuoruus ja kotitalo rakennetaan muutamalla sanalla”, kappaleen sanoittaja Jaakko Linnovaara maalailee.

Kormus on nimetty Manserockin manttelinperijäksi, ja liitetty samaan jatkumoon mm. Eppu Normaalin, Juice Leskisen ja Popedan kanssa. Yhtye on luonut fanipohjansa ja maineensa loistavana livebändinä takomalla lähes 800 keikkaa ympäri Suomea pienistä pubeista isoille festarilavoille. Kormus on parhaillaan näkyvästi esillä Tampereen Museokeskus Vapriikin Manserock-näyttelyssä, jonka on nähnyt jo yli 300 000 kävijää. Yhtyeestä julkaistiin myös neliosainen dokumentti, joka kertoo yhtyeen tarinan sen nykyisten ja entisten jäsenten omin sanoin. Taru Kormuksen herroista – Meininkiä & mölinää -dokumentti on katsottavissa YouTubessa.

Kormus on:
Anton Äikäs – laulu, kitara (perustajajäsen)
Kari Luomaharju – rummut, taustalaulu (perustajajäsen)
Joona Kuparinen – kitara, taustalaulu
Nico Bertula – basso, taustalaulu

KORMUS | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.