Suomalainen laulajatar Rioghan julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta EP:ltään

Promokuva: Heini Ylä-Vannesluoma. Hiukset & meikki Viivi Kiilunen
MAINOS:




Tiedote 12.11.2020

Suomalainen Rioghan julkaisee 10.3.2021 debyytti-EP:nsä “Blackened Sky”. Ensimmäinen single “Hollowness” julkaistiin 12.11.2020.

Rioghan Darcykommentoi:

“Aluksi tää oli kaikkein vaikein biisi saada valmiiksi ja sitä muokattiin ja muokattiin ja pistettiin lähes kokonaan uusiksikin ainakin kerran. Lopulta kuitenkin tästä tuli se jolla haluttiin esitellä tämä projekti maailmalle. Lyriikat tähän kappaleeseen saatiin yhdestä vähän vanhemmasta runostani johon tehtiin vähän laajempaa näkökulmaa päälle. Runo oli mulle tosi henkilökohtainen joten oli toisaalta virkistävää nostaa se uudelleen esille kun omakin mielikuva asioista on vähän muuttunut.”
Rioghan on laulaja Rioghan Darcyn sooloprojekti. Rioghan on perustettu 2019 ja toimii Lapualta käsin. Syvästi sekä progressiivisen rockin että goottipiireistä inspiraatiota ammentava Rioghan varmasti tuo jotain mielenkiintoista useammankin eri genren kuuntelijalle. Hän aloitti 2010 runoilijana ja sanoitusten kirjoittajana, mutta päätti vuoden 2019 alussa, että tekstit voisivat saada lisää lihaa luiden ympärille musiikista. Yhdessä muutaman lahjakkaan säveltäjän kanssa he saivat aikaan 4 biisin EP:n nimeltään “Blackened Sky”, joka julkaistaan vuoden 2021 alkupuolella. Livekokoonpanoa ei ole vielä varmistettu, mutta keikkailu päästään toivottavasti aloittamaan vuonna 2021 EP:n julkaisun yhteydessä.
Biisilista:
1. Hollowness
2. Enough
3. Wither
4. Corrupt
EP kansi ja promokuvat: Heini Ylä-Vannesluoma
EP kansi: Sakari Tuokkola

Lähde: Inverse Records
Promokuva: Heini Ylä-Vannesluoma. Hiukset & meikki Viivi Kiilunen  
EP kansi ja promokuvat: Heini Ylä-Vannesluoma
EP kansi: Sakari Tuokkola

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.