Uutta Stratovarius-albumia odotettiin peräti seitsemän pitkää vuotta, sillä edellinen pitkäsoitto ”Eternal” näki päivänvalon vuonna 2015.
Toki välissä julkaistiin pari kokoelmaa, vuonna 2016 ”Best Of” sekä vuonna 2018 ”Enigma: Intermission II”. Vihdoin marraskuussa 2022 oli aika uuden levyn julkaisukiertueen.
Tuorein earMUSICin kautta julkaistu studioalbumi ”Survive” on vakuuttava esitys eeppisiä säveliä sekä tuhtia soundimaailmaa. Helsingin Tavastia-klubilta startannut kattava Suomen kiertue jatkoi matkaansa Kouvolan ja Turun kautta Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneelle, jossa yhtye pääsi soittamaan noin tuhatpäiselle yleisölle ollen kiertueen suurin esiintyminen. Kiertue jatkui vielä Seinäjoelle, Kuopioon, Jyväskylään ja Joensuuhun päättyen maanantaina 5.12. Lahteen Möysän Musaklubille.
Silver Bullet on julkaissut tähän mennessä kaksi levyä ”Screamworks” sekä ”Mooncult” yhtyeen alkuperäisen laulajan Nils Nordlingin kanssa. Sittemmin Nordling jätti yhtyeen ja vokalistin paikalle pestattiin lahjakas Bruno Proveschi Uruguaysta.
Kolmas albumi ja samalla ensimmäinen Proveschin kanssa levytettävä ”Shadowfall” on aivan nurkan takana ja julkaistaan tammikuussa 2023 Reaper Entertainmentin kautta. Silver Bulletin lyhyt vain noin puolen tunnin lämmittelysetti oli toki lyhyt, mutta varmasti riittävä herättämään power metallin ystävien mielenkiinnon.
”The Witches Hammer” -vetoon lavalle saatiin bändin kulttivierailija, Corruption Inc. -yhtyeestä tuttu Ami Koivistoinen. Pastorin asuun sonnustautuneen Koivistoisen messuaminen sopii kappaleeseen hyvin, yleisön syttyessä hienosti tarttuvaan kertosäkeeseen mukaan.
Bändissä jo kymmenen vuoden ajan mukana ollut rumpali Rolf Pilve nousi lavalle ensimmäisenä. Homman käynnisti progressiivisia piirteitä omaava nimibiisi ”Survive”, jota seurasi monien uusi suosikki ”Firefly” sekä legendaarinen ”Episode”-albumin ”Speed Of Light”.
”Episode” (1996) oli nostettu ilahduttavasti mukaan peräti neljän esityksen verran. Kitarailoittelu ”Stratosphere” sekä jyhkeänä jytissyt ”Father Time” edustavat ehdottomasti aikakautensa parasta Stratovariusta.
Tuoreista biiseistä settiin nostettiin “Broken”, “World On Fire”, “Demand” sekä erityisen vaikuttava “Frozen In Time”. Kappaletta edeltänyt Lauri Porran bassosoolo oli nannaa korville ja esimerkiksi Rainbowsta tunnettu kosketinvelho Jens Johansson on merkittävä osa Stratovariuksen identiteettiä jo lähes 30 vuoden ajan.
Kitaristi Matias Kupiaiselle vaihdettiin akustinen kitara herkän ”Forever” -tunnelmoinnin ajaksi. Kappaleen esittivät kolmikko Kupiainen, Kotipelto ja Johansson tyylikkäässä valaistuksessa.
”Hunting High And Lown” myötä jälleen yksi uusi keikkaelämys saatiin paketoitua hymyssä suin. Molempien bändien merchandiseakin näytti menevän kaupaksi hyvin, mikä on tietynlainen elinehto sille, että näistä illoista saadaan nauttia jatkossa.
Raportti ja kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola