Stråle – uusi sinkku “Destined for Desire” on nyt julkaistu

Kuva: Sami Auru
MAINOS:



Tiedote 22.5.2024

Merkitse kalenteriin 25.10.2024, sillä silloin julkaistaan helsinkiläisen Stråle-yhteen täyspitkä albumi. Kuuman raudan äärellä bändin lisäksi ovat olleet: Teemu Aalto (äänitys), Jani Autero (lauluäänitys) sekä Jacob Hansen (miksaus ja masterointi).

Aiemmat singlet “The Heart You Tore Apart” sekä “Close Is Not Enough” ovat herättäneet huomiota Suomessa ja maailmalla. Niitä on kuunneltu Spotifyssä jo yli 50 000 kertaa. Viimeisin single on myös päässyt Spotifyn viralliseen Rock ei ole kuollut -soittolistaan.

“Destined for desire” -kappale jatkaa melodioita korostavan vaihtoehtoisen metallin linjalla, mutta tällä kertaa saatat löytää siitä jopa joitakin rock-viittauksia, kuten Foo Fightersilta.

“Dave Grohl on aina ollut minulle inspiraation lähde äänellään ja energiallaan, ja kun työskentelimme tämän kappaleen parissa, tajusin, että se olisi täydellinen henkilökohtainen kunnianosoitus Foo Fightersille”, laulaja Daniel Jakobsson kertoo.

“Kappaleen teema käsittelee sydämen seuraamista, kohti kohtaloa. Joskus meidät nielaisee arjen kiireet, perhe, koti ja asuntolainat. Saatamme unohtaa kuunnella sydäntämme sekä toiveitamme. Voisi sanoa, että tämä kappale on ylistys kaikille niille, jotka ovat uskaltaneet seurata unelmiaan!” Jakobsson lisää.

Ja unelmiaan Stråle lähteekin seuraamaan 15 keikan mittaiselle Euroopan kiertueelle marraskuussa. Jos haluat nähdä heidät livenä Suomessa, seuraava suunniteltu esiintyminen on albumin julkaisukeikka Semifinalissa, Helsingissä 26.10.2024.

 

 

1. Destined For Desire

EUROOPAN KIERTUE

MOTOCULTOR ACROSS EUROPE TOUR 2024

Stråle with Orphaned Land, Dirty Shirt, Royal Rage and Ring of Gyges

Thursday 28-11 Holland Effenaar Eindhoven

Friday 29-11 Germany Turock Essen

Saturday 30-11 UK Underworld London

Sunday 01-12 TBA

Tuesday 03-12 France Petit Bain Paris

Thursday 05-12 Suisse Z7 Pratteln

Friday 06-12 France Le Grillen Colmar

Saturday 07-12 France L’Ilyade Grenoble

Sunday 08-12 Spain Razzmataz 2 Barcelona

Tuesday 10-12 Portugal Hard Club Porto

Wednesday 11-12 Portugal Ao Vivo Lisboa

Thursday 12-12 Spain Urban Vitoria

Friday 13-12 France Rex Toulouse

Saturday 14-12 France Le Ferrailleur Nantes

Sunday 15-12 France The Black Lab Lille

https://straleofficial.com/
https://www.facebook.com/straleofficial
https://instagram.com/strale_official/
https://www.youtube.com/user/StraleOfficial
https://open.spotify.com/artist/1OA4Q3DiU0S23HQM2aU31f


Kuva: Sami Auru 
Lähde: Stråle