Steve Vai esiintyy Espoossa maaliskuussa

MAINOS:




Tiedote 6.12.2017

Maailman parhaiden kitaristien joukkoon lukeutuva Steve Vai saapuu maaliskuussa Suomeen luotsaamaan uransa ensimmäistä masterclass–iltaa Espoon Sellosalissa.
Moninkertaisen Grammy-voittajan ura käynnistyi 1970-luvun lopulla Frank Zappan nuotittajana, kunnes Vai vakuutti Zappan kyvyistään ja hänet kiinnitettiin bändin kitaristiksi. Zappan jälkeen Steve Vai ehti vaikuttaa aikansa hard rock -jättiläisten, kuten David Lee Rothin ja Whitesnaken riveissä. Viime vuosina Vaita on työllistänyt oman soolouransa lisäksi myös mm. Joe Satrianin kanssa tehdyt G3–kiertueet.

Uransa aikana kymmenkunta sooloalbumia julkaisseen Vain debyytti ”Flexable” näki päivänvalon jo vuonna 1984. Miehen ehkä tunnetuin sooloalbumi on kuitenkin 80- ja 90-taitteessä julkaistu ”Passion and Warfare”, jolla hän kirjoitti instrumentaalirockin standardit uuteen uskoon. Steve Vain viimeisin sooloalbumi ”Modern Primitive” julkaistiin vuonna 2016.

Kaikkiaan urallaan yli 15 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt kitarasankari tunnetaan virtuoosimaisesta tekniikasta sekä mieleenpainuvista ja energisistä esiintymistään. Muusikon uran lisäksi Vain kädenjälkeä löytyy myös niin peli-, elokuva- kuin mainosmaailmastakin. Hänellä on myös oma ”Favored Nations” -levy-yhtiö sekä hyväntekeväisyysjärjestö, minkä tarkoituksena on auttaa vähävaraisia perheitä saamaan lapsensa musiikkiharrastusten pariin.

STEVE VAI – Masterclass
ma 12.3.2018
klo 19:00 Sellosali, Leppävaara Soittoniekanaukio
Soittoniekanaukio 1A, 02600 ESPOO
Liput alkaen 58,50 € + toimitusmaksu
Liput: Lippu.fi

Lipunmyynti alkaa pe 8.12.2017 klo 9.

Lähde: Lippu.fi

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.