Kesän 2022 festarikauden korkkasi kymmenvuotista taivaltaan juhlistanut äärimetallifestivaali Steelfest Open Air. Kuten moni muukin tapahtuma, myös Steelfest on kärsinyt koronatilanteen aiheuttamista peruutuksista. Edellisen kerran kinkerit järjestettiin vuonna 2019.
Kahden vuoden pitkän odotuksen jälkeen tuulet olivat kuitenkin suotuisat ja Hyvinkään Villatehtaan miljöössä päästiin nauttimaan koleahkosta säästä ja miltei viidenkymmenen yhtyeen esityksestä. Helpolla järjestäjät eivät silti päässeet. Muutama peruuntuminen julkistettiin vain muutamia päiviä ennen H-hetkeä. Tätä edelsi aiempi hässäkkä, jossa muun muassa Sodom ja Moonsorrow kieltäytyivät kunniasta esiintyä festivaalilla vedoten joidenkin yhtyeiden oletettuihin kansallissosialismikytköksiin. Itse en natseja paikalla juurikaan nähnyt. Toki bongasin tyyppejä, jotka ”heilasivat” muullekin kuin Saatanalle, mutta näitä samoja elämämkolulaisia näkee joka festareilla muutenkin.
Sen sijaan, paljasjalkaisena hyvinkääläisenä on nostettava esiin kotikaupunkini tekopyhä asenne hevifestareita kohtaan. Kaupunki markkinoi, osittain iskevän ja onnistuneen aprillipilan johdosta, itseään hevikaupunkina ”Hevinkää”. Pidetäänhän Hyvinkäällä myös massiivinen Rockfest, josta tämä mainio idea kaupungin nimenvaihtamisesta Hevinkääksi kumpusi. Uusi kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen poseerasi lehdille Hevinkää-paita päällä pirunsarvet tanassa ja kaupunki pisti myyntiin myös Hevinkää-paitoja, koska ollaan niin heviä.
Steelfest on kuitenkin jäänyt jälleen ilman mainintaa tai markkinointia Hyvinkään kaupungin viestinnän osalta. Edes kaikille kaupunkilaisille jaettava Hyvinkää-lehti ei sisältänyt milliäkään palstatilaa Steelfestistä, joka kuitenkin tekee Hyvinkäätä globaalisti tunnetummaksi kuin esimerkiksi Rockfest. Täysin järjestyshäiriöttömän ja tuhansia kansainvälisiä vieraita keräävän tapahtuman luulisi riittävän meriitiksi edes pienimuotoiseen mainintaan, mutta ei. Äärimetalli ei nähtävästi ole Luukkosen ja kaupungin viestintäosaston mielestä riittävän salonkikelpoista Hyvinkään brändimielikuvaa ajatellen. Onhan se toki sellaista hirveää räminää eikä ollenkaan sillai niin makeeta kuin vaikka iron maidenin winds of change vai mikä se nyt oli.
Pääesiintyjinä tänä vuonna olivat Deströyer 666, Inquisition, Satanic Warmaster ja Taake. Tämän lisäksi kymmenet muut huippuunsa hiotut yhtyeet varmistivat, että jopa ilman viestinnällistä taustatukea festivaali myytiin lopppuun ja kymmenvuotisjuhlat saatiin vietettyä onnistuneeesti finaaliin asti. Sunnuntaina järjestettiin monelle sadalle henkilölle juhlaruokailu ja paikalla oli myös rautaa takovien seppien esityksiä ja toinen toistaan upeampia artisaanituotteita myynnissä.
Jokaisen näkemäni artistin esiintymisen verbaalinen koluaminen ja syväanalysointi olisi suhteellisen lohduton urakka sekä kirjoittajalle että lukijalle, mutta nostan kuitenkin joitain spessupointteja esiin. Yhtään heikkoa esitystä en neljän päivän aikana nähnyt ja esimerkiksi torstaina Sarkristan mielipuolinen veto oli yksi festarin kovimmista. Samana päivänä myös sisälavalla Commander Agares suoritui mallikelpoisesti ja lensipä yksi lampaanpääkin yleisön sekaan.
Perjantaina voitiin jälleen todeta, ettei natseja näissä bileissä kaivata, kun Beelzebubth ja Morbosidad valtasivat lavan. Myös lauantaina esiintynyt kolumbialainen Blasfemia nostatti tapahtuman kansainvälistä tasoa huomattavasti.
White Death nousi jo otsikoihinkin ristiinnaulitsemalla yhtyeen vokalistin lavalle. Kuulin tästä jo ennakkoon huhuja, mutta suhtauduin asiaan skeptisesti. Näin kuitenkin pääsi tapahtumaan ja videota tilanteesta voi katsella artikkelin alla.
Lauantaina myös Acherontas ja etenkin norjalainen Doedsvangr pääsivät ihon alle esityksillään.
Sunnuntai oli miltei Suomi-Ruotsi -maaottelu, koska päivän annista vain pääesiintyjä Taake oli norjalainen. Alfahanne karisteli hyvin unihiekat silmiltä ja toisaalta sisälavan hämyssä Kalmankantajan ja Antimaterian tunnelmabläky-setit olivat mitä parhainta keski-ikäisen väsyneelle kropalle.
Kuten aina, Steelfest on tapahtumana loistava. Ei järjestyshäiriöitä, palvelut pelaavat ja kaikki on järjestetty loistavasti. Keskustellessani järjestäjien kanssa myös bändeiltä on kautta aikain tullut palautetta erittäin hyvin järjestetystä tapahtumasta. Tämä ei aina ole itsestäänselvyys yleisölle eikä artisteille.
Neljä päivää paahtoa on aikamoisen kova kestävyysurakka ja allekirjoittaneella alkoi kamera väpisemään viimeistään sunnuntai-illan hämärtyessä Taaken vetäessä komeaa settiään läpi. Ensi vuonna kolme päivää saisi riittää.
Metalliluola onnittelee kymppikerhoon päässyttä Steelfestiä!
Kuvasatoa torstailta:
Kuvasatoa perjantailta
Kuvasatoa lauantailta
Kuvasatoa sunnuntailta
Ja mitäpä olisi yksikään tilaisuus ilman yleisöä.
Yleisö
Ja loppuun White Death -yhtyeen ristiinnaulitsemisesta lyhyt video:
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
