Monessa liemessä keitetyn vokalisti Jeff Scott Soton johtama perinteistä heavya modernilla otteella esittävä Soto on julkaissut kolmannen albuminsa ”Origami”. Kaksi edellistä levyä saatiin kauppoihin peräkkäisinä vuosina 2015-2016, tätä kolmatta jouduttiin odottamaan kolme vuotta laulajan Sons Of Apollo –tähtikokoonpanon velvotteiden vuoksi.
Levyllä vokalistia säestävät kitaristi ja Soton monivuotinen yhteistyökumppani Jorge Salas, basisti Tony Dickinson, kosketinsoittaja BJ sekä rumpali Edu Cominato. Näin ollen ja ei niin yllättäen, tutut elementit ovat läsnä ”Origamilla”. Kaiken keskiössä on päämiehen vahva ja 35 vuoden jälkeen muuttumattomana säilynyt ääni.
Albumin kitarat rouhivat ajoittain raskaasti, mutta yleissoundi on jatkuvasti melodinen ja perinteistä hard rockia seuraava. Sovituksia on höystetty moderneilla kosketuksilla, jotka lähentelevät ajoittain teollisuusmetallia. Tuotanto on hiottu viimeistä piirtoa myöten samalla sortumatta liialliseen kompressointiin.
Musiikiin osalta ”Origamilla” on hetkensä, mutta Soton Sons Of Apollo ja W.E.T. –kokoonpanoihin verrattuna miehen omasta yhtyeestä puuttuu se keskeinen fokus. Biisit tuntuvat olevan alisteisia laululle, kitarasoundille ja erilaisille efekteille kun painopisteen pitäisi olla toisin päin. Lähimmäksi maalia osuvat nimikappale, avaussingle ”HyperMania” ja edelleen kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen positiivisesti yllättävä ”Give In To Me”. Michael Jacksonin vuoden 1993 hitti taipuu hienosti raskaampaan muottiin ja Jeff on kuin kotonaan tämän kaltaisen materiaalin kanssa.
Hard rockin ystävät saavat varmasti irti Soton uusimmasta tuotoksesta ja levy voi haalia verkkonsa modernilla otteellaan uusia faneja. Vokalistin parhaiden töiden kuten ”Marching Outin” ”Between The Wallsin” tai ”W.E.T.:in” asemaa se ei valitettavasti horjuta millään tavalla.
7/10
Ville Krannila
1.HyperMania
2.Origami
3.Belie
4.World Gone Colder
5.Detonate
6.Torn
7.Dance With The Devil
8.Afterglow
9.Vanity Lane
10.Give In To Me
11.KMAG
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.