Sunnuntaina 25. marraskuuta Pakkahuoneen Klubi Tampereella täyttyi skandinaavisen tunnelmallisista sävelistä, kun islantilainen Sólstafir sekä lämmittelijänsä Árstíðir ja Louise Lemón esiintyivät loppuunmyydylle salille.
Ilta käynnistyi sunnuntai-illan iloksi varsin hyvissä ajoin jo kello 19.30 ruotsalaisen Louise Lemónin tummasävyisellä soulia, unipoppia, psykedeliaa ja kaikkea siltä väliltä yhdistävällä voimakkaalla rockilla. Kuvankauniin sekä upeaäänisen laulajan viileä karisma houkutteli vähitellen kuulijat lavan edustalle, vaikka selkeästi valtaosa lipun ostaneista suunnitteli saapuvansa vasta myöhemmin. Itselleni artisti oli ennestään tuntematon, mutta keikka oli viihdyttävä ja musiikki herätti sen verran kiinnostusta, että tuotantoon tulee varmasti tutustuttua myöhemmin.
Illan toinen esiintyjä, niin ikään islantilainen Árstíðir ei myöskään ollut ennestään tuttu nimenä, mutta Ragnar Ólafssonin, Gunnar Már Jakobssonin sekä Daníel Auðunssonin asettuessa mikrofonin ympärille ja kirkkaiden miestäänten aloittaessa islantilaisen hymnin arvelin tunnistavani yhtyeen näkemältäni YouTube-videolta. Klubin akustiikka ei ehkä vastaa valtavan, holvimaisen rakennuksen äänimaailmaa, mutta esitys sai välittömästi kylmät väreet juoksemaan pitkin kehoani.
Sopivasti herkistetylle yleisölle oli helppo annostella herkkää folk rockia sekä unenomaista indiehelinää välillä englanniksi ja välillä islanniksi laulettuna. Yhtyeen musiikissa soivat pääosin laulumelodiat, kaksi kitaraa, sello sekä koskettimet, mutta noin puolessa välissä keikkaa rytmiä tuli tuomaan myös Sólstafirin rumpali Hallgrímur Jón ”Grimsi” Hallgrímsson.
Jakobssonin ja Ólafssonin välispiikit olivat leppoisaa jutustelua yleisön kanssa ilman esiintymisen makua. Tämä toi ennestäänkin lämpimään ja tunnelmalliseen settiin henkilökohtaisuuden ja tuttuuden tuntua. Keikka tuntui vilahtavan kuin hymyilevässä unessa.
Edellinen näkemäni Sólstafirin keikka tapahtui lähes tasan vuosi sitten Tavastialla. Tuolloin vakuutuin yhtyeen hypnoottisesta ja raja-aitoja kaatavasta musiikista sekä heidän tavastaan pitää yleisöä hellässä, mutta samalla tiukassa otteessaan. Jollain tavalla tunnelma oli Klubin tämän kertaisella keikalla vielä tiiviimpi. Ehkä Sólstafirin ihmisläheinen esiintymistapa on enemmän omiaan, kun yleisön ja bändin välissä ei ole turva-aitaa ja kuvausmonttua, tai ehkä Tampereen illassa oli vain vielä enemmän taikaa. Mene ja tiedä.
Sólstafirin rivejä livetilanteissa on noin vuoden vahvistanut Árstíðirin kosketinsoittaja Ragnar Ólafsson. Viime vuonna Suomen keikoilla Ólafssonia ei vielä nähty, mutta kuluneen vuoden aikana tehdyt yhteiset keikat näkyivät kiipparistin ja bändin varsinaisten jäsenten välisessä lämpimässä kemiassa.
Koko yhtye tuntui olevan tiiviissä yhteydessä yleisöön ja yhtä lailla taianomaisen tunnelman aalloilla kuulijoiden kanssa. Varsinkin solisti ja kitaristi Aðalbjörn ”Addi” Tryggvasonin esiintymisen välittömyys ja tunteen vahvuus lämmitti sydäntä myös tällä kertaa. Tryggvasonin omintakeinen lauluääni on ollut minulle pitkään vaikein elementti yhtyeen musiikissa, mutt livetilanteessa miehen esiintymisen voimakkuus ja tunnelataus saa laulun sopimaan musiikkiin täydellisesti.
Keikan loppuvaiheessa havahduttuani katsomaan ympärilleni, huomasin Klubin täyttyneen niin, ettei siellä olisi ollut mahdollista juuri vaihtaa paikkaa varpaille astumatta. Vellovia ihmismassoja ei nähty, kuulijat seisoivat pääosin samoin kuin minä, silmät ja korvat tarkkana lavaa seuraten.
Välispiikeissä Tryggvason korosti yhtyeen läheistä sidettä Suomeen. Hän kertoi, että jo ensimmäisellä Suomen keikalla bändin ja yleisön välillä syttyi kemia. “It was love at the first sight”. Sólstafirin keikkojen perusteella voin hyvin uskoa.
Settilistalla kuultiin viime vuonna ilmestyneeltä ja kiertueen promoamalta ”Berdreyminn”-albumilta neljä kappaletta, Twin Peaks -tunnelmainen ”Sifur-Refur”, melodisen hypnoottinen ”Ísafold”, melankolisen kaunis ”Hula” ja encoreissa soitettu, depression kanssa elämisestä kertova ”Bláfjall”. Vanhempaa materiaalia saatiin kuulla yhtyeen uran varrelta laajasti, mutta tällä kertaa omaan tunnelmaani sopivat parhaiten viimeisimmän albumin ”Sifur-Refurin” ja ”Ísafoldin” lisäksi vakiosuosikit ”Ótta” sekä ”Fjara”.
Onneksi seuraavaa islantilaisten keikkaa ei tarvitse odottaa kuin ensi kesän John Smith Rock Festivaliin saakka! Tämä on aina ilo!
Sólstafir settilista:
Intro (Náttfari)
78 Days In The Desert
Köld
Silfur-refur
Ísafold
Ótta
Lux Fare
Hula
Svartir Sandar
Fjara
Bláfjall
Goddess Of The Ages
Kuvat ja teksti: Raisa Krogerus/Krogography ©Metalliluola
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
