Sirkuit Preiker feat. Ilkka Laitala julkaisi uuden musiikkivideon ”Surunsyöjä”

Kuva: Playground Music
MAINOS:




Tiedote 26.3.2022

Sirkuit Preiker on Medeiasta tunnetun Samuli Peltolan luotsaama projekti, jossa ääriin puskettu kuolonmetalli yhdistyy kauhuelokuvia muistuttaviin elektronisiin äänimaisemiin. Sirkuit Preikerin samaa nimeä kantava debyytti-EP ilmestyy 29. huhtikuuta Playgroundin kautta, ja uusi single ”Surunsyöjä” on ulkona nyt Valtteri Lahikaisen ohjaaman musiikkivideon kera.

”Surunsyöjä” kuvailee sanatarkasti loppuun asti käytävää taistelua sairastuneen mielen syövereissä, ollen ikään kuin viime hetken sotahuuto ylivoimaista vihollista vastaan. Kappale on mielenterveyttä ja kuolemaa käsittelevän debyytti-EP:n avausraita, joka videoineen raottaa verhoa vakavan mielisairauden raadolliseen maailmaan. Pitkäniemen mielisairaalan alueella kuvattu musiikkivideo on Samuli Peltolalle tuttua seutua entuudestaan.

Peltola kommentoi:

”Surunsyöjä” kertoo vaikeasta masennuksesta, omalla kohdallani homma alkoi olla siinä määrin fataalia että jouduin osastolle. Videolla nähtävä mieshoitsu itse asiassa soitti mulle eräänä perjantaiaamuna viime keväänä ja kysyi päivän suunnitelmista, vastasin että haluan kuolla. Samat sanat väänsin vaimolle aikaisemmin aamulla, en keksinyt enää mitään muuta.

Metallipioneeri Nicolen Ilkka Laitalan avulla ”Surunsyöjästä” muodostuu vihainen kannustin kaikille masennuksen kanssa kamppaileville. Raskaan tematiikan ohella kappale esittelee kotimaista huipputuotettua ääni- ja kuvamaisemaa, jonka keinoin kappale tuodaan niin lähelle kuulijaa kuin mahdollista.

Sellainen positiivinen läppä tässä on, että juuri osastolla olo pelasti mun nahkani, aivan mahtava mesta ja henkilökunta. Aion heittää videoon pienen oman kommentin, että vaikka tässä nyt retostellaan tällä ”insane asylum” -lookilla, niin kyseinen paikka on todellisuudessa todella asiallinen ja itse asiassa niin asiallinen, että käytöstä poistuneissa rakennuksissa saa kuvata tällaisen videon. Sinne voi mennä ja parantua.

Sirkuit Preiker on:
Samuli Peltola – musiikki
Juho Manninen – basso
Jonne Soidinaho – tuottaja

Ville Hautaluoma – miksaus ja masterointi
Video: Valtteri Lahikainen (the glitches are real)

Video crew:
Samuli Peltola
Ilkka Laitala
Surunsyöjä: Ani Parviainen
Hoitaja 1 / DJ: Ann-Mari Huru
Hoitaja 2: Antti Karttunen
Apupoika: Ville Hakasalo

Team Sirkuit Preiker:
Musa – Samuli Peltola
Basso – Juho Manninen
Tuottaja – Jonne Soidinaho
Miksaus & masterointi – Ville Hautaluoma

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.