Kreikkalainen Septic Flesh (yhtye lyhensi nimensä Septicflesh-muotoon tehtyään paluun neljän vuoden tauon jälkeen 2007) julkaisi debyyttilevynsä ”Mystic Places Of Dawn” keväällä 1994. Tätä oli edeltänyt tyypilliseen tapaan muutama demo ja mini-LP.
Bändin kotimaa on nykyisin arvostettu raskaan musiikin alueella, mutta 30 vuotta sitten tilanne ei ollut aivan samankaltainen. Paikallisista lupauksista erottuivat edukseen Rotting Christ sekä Varathron. Nämä yhtyeet tekivät vuosien varrella muutoksia soundiinsa ja ajautuivat äärimetallin alueella eri tyylisuuntien alueelle. Septicflesh on pysynyt pääosin uskollisena omaleimaiselle musiikilleen.
Septicflesh otti osansa suosiosta ja bändin alkuvuosien materiaalissa on selviä yhtymäkohtia Varathroniin, myös Bathoryn vaikutus kuuluu selvästi. Muilta osin tämän kaltainen melodinen dark ja doom vaikutteinen sinfoniaelementtejä sisältävä kuolo ei ollut 1990-luvun alussa muodissa, vaan genreä hallitsivat Ruotsin ja Amerikan pioneerien ohella selvästi teknisempi ja likaisempi ulosanti.
Muutaman vuoden taukoa lukuunottamatta yhtye on myös harvinainen tapaus kokoonpanon pysyvyyden osalta ja tällä levyllä esiintynyt pääkolmikko Spiros, Sotiris sekä Chris on edelleen mukana riveissä. Spiros vastaa ”Mystic Places Of Dawnilla” tumman syvistä kurkkuäänistä ja Sotiris puhtaista vokaaleista, jotka rehellisyyden nimissä eivät vielä ole tällä albumilla myöhempien aikojen hiotussa muotissa.
Kohokohdiksi voisi hyvin nostaa kahdeksan minuuttia erilaisilla kiertoradoilla polveilevan ”Crescent Moonin” tai kokeilevammin syvyyksiä luotaavan ”(Morpheus) The Dreamlord” -esityksen. Bändi on selvästi parhaimmillaan hitaissa doomia ja syntikoita syleilevissä melodiakuluissa. Päätöksenä soiva instrumentaali ”Mythos” on puhdasta tunnelmointia, mutta toimii merkillisen hyvin. Perinteisemmät death metal -runttaukset eivät iske yhtä tehokkaasti. Positiivisena laitetaan ehdottomasti merkille soittajien lahjakkuus ja kokeilunhalu. Ensimmäisellä levyllään bändin paletti on hyvin kasassa ja monipuolisuus ei harhaudu sekavaksi kokonaisuudeksi.
Kuten usein ensimmäisten teosten kohdalla, kaikki tuotannolliset ratkaisut eivät enää läpäise laatuseulaa. Sotirisin koskettimet on miksattu liian äänekkäästi ja välillä vyöryvät tuotannossa kaiken muun yli. Toisaalta näissä karheuksissa on osa albumin viehätystä. Rumpukoneelle on tällä kertaa annettu nimeksi Jim, ja nämä on sovituksiin ohjelmoitu kohtalaisen toimivasti. Myös vierailevat tähdet Spiros Tzevelekis viulussa, Nick Adams rummuissa ja Magus Wampyr Daoloth laulussa tuovat omat rikastavat säväyksensä kokonaisuuteen.
Albumi on ilmestynyt tämän vuosituhannen puolella pariin otteeseen uudelleen. Bonuksina kuullaan ”Temple Of The Lost Race” mini-LP:n kappaleet. Season Of Mistin vuoden 2013 albumilla näihin on loihdittu onnistunut masterointi. Materiaali on selvästi raaempaa kuin debyyttilevyllä.
Alkuperäisen tehokkaan kansitaiteen maalasi Boris Vallejo. Maalauksen nimi on osuvasti Full Moon.
8-/10
Ville Krannila
1.Mystic Places Of Dawn
2.Pale Beauty Of The Past
3.Return To Carthage
4.Crescent Moon
5.Chasing The Chimera
6.The Underwater Garden
7.Behind The Iron Mask
8.(Morpheus) The Dreamlord
9.Mythos
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}