Helsinkiläisessä Bar Loosessa nähdään kerran kuussa kovatasoiset Hellsinki Metal Festivalin ja Bar Loosen yhteistyössä toteuttamat See You In Hell -metalliklubit, jotka esittelevät monipuolisesti suomalaista metallimusiikkia vanhoista legendoista aina uusiin tulokkaisiin.
Vuoden 2025 klubit käynnistettiin modernin melodisen metallin ja progemetallin tahdissa.
Unén on eteläisestä Suomesta ponnistava musiikissaan modernin melodisen metallin elementtejä ja mausteita popista progeen sekoitteleva yhtye. Bändi solmi helmikuussa 2024 levytyssopimuksen tunnetun italialaisen Frontiers Recordsin kanssa ja julkaisee lähiaikoina debyyttialbuminsa sen kautta. Sopimus Frontiersin kanssa on mahdollistanut yhtyeelle kanavan, jota he tarvitsivat saadakseen musiikkinsa maailman kuultavaksi.
Unén perustettiin alun perin loppuvuodesta 2021, jolloin bändin musiikillinen tyyli alkoi hahmottua. Vuonna 2022 Unén keskittyi itsenäisesti säveltämiseen ja tuotannon hiomiseen, mikä johti kahden kappaleen julkaisuun omakustanteisesti. Vuosi oli täynnä ylä- ja alamäkiä, ja lopulta kokoonpanoa päätettiin muuttaa tuotannon vauhdittamiseksi.
Sana ”Unén” juontaa juurensa yhtyeen alkuperäisestä ajatuksesta, että sanoitukset perustuisivat unien maailmaan. Kuitenkin kokoonpanomuutosten myötä tämä konsepti otti uuden suunnan, vaikka nimi säilyi. Vuoden 2023 alussa tapahtui merkittävä muutos Unénin kokoonpanossa, kun yhtyeen laulaja vaihtui.
Tuore vokalisti, aikoinaan vuoden 2011 Idolsin kautta julkisuuteen noussut ja sittemmin kaksi sooloalbumia julkaissut Stina Girs on tuonut kokonaisuuteen syvyyttä, ja lopputulos on hienoa kuultavaa.
Unén julkaisi uuden laulajansa Girsin kanssa ensimmäisen singlensä ”Made Of Stone” toukokuussa 2023. Evanescencen alkuperäinen biisi inspiroi tätä uudistunutta Unénin kokoonpanoa esittelemään oman ainutlaatuisen soundinsa ja suuntansa. Tämän jälkeen yhtye keskittyi yksinomaan omien kappaleidensa luomiseen.
”Stinan laulusta välittyy huima syvyys ja tunne. Hänen soundinsa todellakin toimii raskaassa musassa, ehkä juurikin Evanescencen ja miksei myös Within Temptationin hengessä”, bändi kommentoi.
Unén nähtiin nyt debyyttikeikallaan. Ensimmäinen esiintyminen oli mainio jättäen mukavan muistijäljen. Unén on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista kotimaisista metallitulokkaista ja odotamme täyspitkää albumia innolla!
Unén on:
Stina Girs – laulu
Kimmo Pitkänen – kitara
Petteri Sinervä – syntetisaattori
Harri Moilanen – kitara
Tomi Kallava – basso
Saska Ketonen – rummut
Vuonna 2004 Heinolassa perustettu melodista ja progressiivisvivahteista metallia soittavan Pressure Pointsin musiikkia on kuvailtu poikkeukselliseksi melodisen sekä progressiivisen metallin kentällä, yhdistäen monia eri tyylejä vahvaan melodiantajuun sekä innovatiivisiin ja dynaamisiin rakenteisiin. Yhtyeen suurimpiin vaikutteisiin kuuluvat muun muassa Porcupine Tree, Rush, Dream Theater sekä Leprous.
Musiikillisesti myös Opethin ja In Mourningin jalanjäljissä operoiva yhtye luo vaikuttavaa äänimaisemaa pitkillä kappaleillaan. Pressure Points on päässyt jakamaan lavan huippuyhtyeiden, kuten Katatonian, Samaelin, Omnium Gatherumin, Insomniumin, Fleshgod Apocalypsen, Nilen ja Keep of Kalessinin kanssa.
Yhtyeen kaksi ensimmäistä julkaisua “Remorses To Remember” ja “False Lights” saivat erinomaista palautetta. Ensimmäinen ylsi Suomen albumilistalle ja sijoittui myös Finnish Metal Awards -palkittujen joukkoon.
Pressure Points on tehnyt nyt paluun melodisen metallin kentälle ja solminut levytyssopimuksen espanjalaisen Art Gates Recordsin kanssa. Maaliskuussa 2023 julkaistiin ”The Island” -albumi, joka on kerännyt mainioita arvioita niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta medioilta.
”Aiemmasta levystä on ehtinyt vierähtää jo tovi. Kokoonpanomuutosten, koronan ja perheellistymisten vuoksi yhtyetoiminta oli useamman vuoden taka-alalla. Joskus se oli jopa lähellä loppua. Luojan kiitos tätä ei tapahtunut, sillä nyt käsissämme on uramme upein tuotos ja selkeä askel eteenpäin”, bändi kommentoi.
”Musiikkityylimme vaatii paljon sovittamista sekä jälkituotantoa. Tämän myötä meillä on nyt yhtyeen sisällä fiilis, jota emme ole ennen kokeneet: oli aika ennen tätä albumia ja aika tämän albumin jälkeen. Olemme sanoinkuvaamattoman tyytyväisiä lopputulokseen, joka on täynnä vahvoja sävellyksiä alusta loppuun”, yhtye jatkaa.
Koska kappaleet ovat niin pitkiä ja kunnianhimoisia, mahtui niitä settilistalle tällä kertaa vain viisi. Se ei menoa haitannut, päinvastoin, setti oli tiivis ja tempaisi yleisön hyvin mukaansa. Pressure Pointsin musiikki on suhteellisen vaativaa omaksuttavaa, eikä tarttumakohtia ole kaikkein helpointa löytää. Pitkään paneutumalla kuoren alta paljastuu hiottu timantti, jolta on lupa odottaa vielä vahvempia suorituksia jatkossa.
Pressure Points on:
Juha Tretjakov – laulu
Kari Olli – kitara & laulu
Janne Parikka – basso
Veli-Matti Kyllönen – koskettimet
Vili Auvinen – rummut
Kymenlaaksolainen Crimson Sun vangitsee kuulijansa modernin melodisen metallin sykkeeseen. Bändi yhdistää musiikissaan raskaat riffit ja tarttuvan melodisuuden, tuoden esille kypsän ja monipuolisen musiikillisen osaamisensa. Crimson Sun tarjoaa jälleen terävimmän esimerkin modernista melodisesta metallista, tarjoten ultra-tarttuvia kertosäkeitä ja energisen nykyaikaista soundia innokkaille kuulijoille ympäri maailmaa.
Crimson Sunin vuonna 2015 julkaistu esikoisalbumi ”Towards The Light” otettiin vastaan erinomaisin arvosteluin sekä kotimaisessa että ulkomaisessa mediassa, ja sitä kutsuttiin jopa vuoden debyyttilevyksi. Arvostelumenestys jatkui myös vuonna 2020 ilmestyneen kakkosalbumi ”Fatesin” tiimoilta ja bändi kiinnitettiin kesän merkittävimmille hevifestivaaleille.
Suuret lavat eivät ole Crimson Sunille vieraita, sillä se on lämmitellyt muun muassa Epicaa, Poisonblackia ja Omnium Gatherumia, sekä esiintynyt suurimmalla osalla Suomen merkittävistä metallifestareista. Samaan aikaan bändi on avannut ulkomaanpelinsä tekemällä täsmäiskuja Euroopan klubeilla.
Kolme studioalbumia julkaissut ryhmä palasi julkaisukantaan uuden ja jännittävän musiikin kera vuonna 2024 ilmestyneen ”Sorrowbreaker”-pitkäsoiton myötä. Uunituore ”Sorrowbreaker” esitettiin illan aikana kokonaisuudessaan kahta kappaletta lukuun ottamatta, joten luotto tuoreimpaan materiaaliin oli kunnossa.
Erityisesti kevyempi ja hauskuutteleva ”Neon Lights” jäi positiivisella tavalla mieleen pirteällä energiallaan:
”Neon Lights” on kuin luotu perjantai-iltoihin ja kesäisiin ajomatkoihin avoautolla, kun aurinko laskee horisonttiin. Tämä biisi on omistettu eskapismille, eli halulle paeta arjen realiteetteja ja löytää uudestaan tapoja ottaa oma voima takaisin kokeilemalla uusia asioita ja löytämällä iloa pienistä hetkistä, erityisesti pitkän ja raskaan ajanjakson jälkeen”, bändi kuvailee.
Crimson Sun kuvailee ”Sorrowbreakerin” tuotantoa ja melankolista ykkössinkkua ”Sailing Home” seuraavasti:
”Kappale kertoo kaipuusta turvalliseen paikkaan maailman myllerryksen keskellä. Se on merkittävä askel uudelle alueelle musiikillisessa tuotannossamme, ja biisi erottuu aiemmasta sen hidastempoisemman ja raskaamman tunnelman kautta. Uudella levyllä äänitettyjen raitojen määrä on yritetty pitää mahdollisimman vähäisenä. Tämä lähestymistapa antaa jokaiselle instrumentille tilaa hengittää ja loistaa omalla ainutlaatuisella tavallaan”.
Bändi kuvailee ja hehkuttaa vielä Crimson Sunin laulaja Sini Seppälää:
”Erityisen ylpeitä olemme siitä, miten tämä biisi on tarjonnut vokalistillemme Sinille mahdollisuuden näyttää laaja-alaisia laulajan kykyjään. Hän käyttää kappaleessa erilaisia äänen nyansseja, jotka tuovat sanoille syvyyttä ja tunnetta. Tämä kappale ja koko albumi ovat olleet meille mahdollisuus kokeilla uusia asioita ja haastaa itsemme luomaan jotain poikkeuksellista. Toivomme, että kuuntelijamme tuntevat saman innostuksen ja yhteyden tähän kappaleeseen, jonka me koimme sitä tehdessä.”
”Sorrowbreakerin” tuotantoon panostettiin aiempaa enemmän, ja se syntyi yhteistyössä tuottaja-studiovelho Saku Moilasen, laulaja-tuottaja Christoffer Stjernen sekä palkitun tanskalaismiksaaja Jacob Hansenin toimesta. Kymmenen kappaletta sisältävä levy on Crimson Sunille askel eteenpäin myös musiikillisesti.
”Olemme innoissamme saadessamme julkaista uuden albumin pitkän odotuksen jälkeen. Jokainen meistä on osallistunut lyriikoiden kirjoittamiseen, joten kappaleet käsittelevät monipuolisesti erilaisia aiheita maailmantapahtumista henkilökohtaisiin kokemuksiin. Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja koemme, että olemme edistyneet jokaisella osa-alueella huomattavasti. Uskomme, että Sorrowbreaker tarjoaa jotain uutta ja kiinnostavaa niin vanhoille kuin uusillekin kuuntelijoille”, Crimson Sunin pääbiisinkirjoittaja ja kitaristi Joni Junnila kommentoi.
Keikan kohokohtiin kuului myös vuonna 2022 ilmestyneiden ”stand-alone” -biisien joukosta poimittu ”Feed The Fire” sekä ”Sorrowbreakerin” luontoteemainen päätösbiisi ”Sylvan”, joka soi kaikessa raskaudessaan vastustamattomalla tavalla.
Crimson Sun on nähtävissä seuraavan kerran Kiuaksen lämmittelijänä seuraavasti:
1.2.2025 Louhisali, Espoo
1.3.2025 Olympia, Tampere
3.5.2025 Lutakko, Jyväskylä
Kesällä on myös vähintään yksi festivaalikeikka, kotikonnuilla Kotkan
Dark River –festivaaleilla heinäkuussa 2025.
Crimson Sun on:
Sini Seppälä – laulu
Joni Junnila – kitara
Antti Rantavuo – rummut
Jukka Jauhiainen – basso
Miikka Hujanen – koskettimet
Teksti: Riku Juutilainen ja promotiedotteet
Kuvat: Riku Juutilainen ©Metalliluola