Sceptical Schizo julkaisee EP:n 27 vuotta kestäneen hiljaiselon jälkeen

Kuva: Maaret Nylund
MAINOS:




SCEPTICAL SCHIZO PÄÄTTÄÄ 27 VUOTTA KESTÄNEEN HILJAISELON JULKAISEMALLA EP:N

Suomalaisen thrash metalin ensimmäisen aallon aikaan Noormarkussa vuonna 1988 perustettu Sceptical Schizo tekee paluun alkukantaisille juurilleen julkaisemalla ”Aggressions”-nimeä kantavan EP:n digitaalisena mm. Spotifyssä. 90-luvulla yhtyeen musiikki kehittyi ärhäkästä thrash-pieksennästä hitaammaksi ja synkemmäksi, mutta pari vuotta sitten käynnistyneen paluun myötä yhtyeen alkuaikojen aggressiivinen, primitiivinen ja kipakka musiikillinen ulosanti tuntui luonnollisimmilta vaihtoehdolta.

”Sceptical Schizon paluu alkoi vuoden 2017 alussa, kun bändiä oli pyydetty keikalle ja rumpalimme Mikko otti muhun yhteyttä asian tiimoilta. Kieltäydyin jyrkästi, mutta kolmannen keskustelun jälkeen annoin periksi. Lähtökohdat olivat hyvät: minä asuin Espanjassa, muu bändi Suomessa enkä ollut koskenut kitaraan yli 25 vuoteen. Ennen keikkaa päästäisiin reenaamaan yhdessä ehkä kaksi kertaa. Onneksi Mikko oli pitänyt soittotatsia yllä ihan Amerikkaa myöten ja toiseen kitaraan löytyi vielä vanha osaava velmu Sakari Porista. Yksi asia johti lopulta toiseen ja tässä sitä nyt ollaan julkaisemassa uutta musiikkia. Tämä ei ole mikään comeback, vaan jatkamme siitä, mistä nuorena livettiin. Vanhat klassikot kuulostavat edelleen kovilta, mutta uudempi metalli ei oikein aukea. Liika tuotanto, putsaus ja kvantisointi – ei lennä. Energia, aggressio ja roso: tarjoilija, vielä yksi kiitos! Oltiin yhtä mieltä siitä, että rässi oli ja on edelleen meidän juttu. Nuoruuden synkistelyt levätköön haudoissaan”, yhtyeen kitaristi-laulaja Joonas Sukanen kertoo hiljaiselon päättymisen taustoista.

”AGGRESSIONS”-BIISILISTA
1. Boom Die!
2. Hate No Control
3. Unguided Missile
4. The Dawn of New Shame

KOKOONPANO
Mikko Lappalainen – rummut
Toni Lahtinen – basso
Sakari Rosenqvist – kitara
Joonas Sukanen – kitara & laulu

DISKOGRAFIA
Demo #1 (1989)
Danse Macabre demo (1990)
Dispossessed demo (1990)
The Four Seasons demo (1991)
Into the Suction of Blue/Withdrawn EP (1992)
The Plight EP (Wounded Love 1993)
Real Delusions – The Finnish Speed & Thrash Metal Explosion 1987-1991 kokoelma (Svart 2018)
Aggressions EP (2019)

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.