Tiedote 9.2.2020
Äänekoskelaislähtöinen Scars of Solitude on julkaissut uuden livevideon ”Empty Canvas” –kappaleesta. Biisi on taltioitu 18.1.2020 Jyväskylän Lutakosta, josta yhtye aloitti vuoden lämmitellen lauteet Leveragelle .
Kevään keikat vievät Scars of Solitudea vielä ainakin Ouluun ja Kuopioon, mutta myös kotikentillään yhtye keikkailee sekä Jyväskylässä, että Äänekoskella. Yhtye otti osaa Tuska-Torstai bändikilpailuun ja eteni yleisöäänestyksestä kilpailun toiseen vaiheeseen. Keikkoja on siis mahdollisesti tulossa jo pelkästään kyseisen kilpailun osalta lisää tulevalle keväälle.
Tehtiin Lutakon keikkaa varten isoja satsauksia ajallisesti ja rahallisesti oman livemeiningin kehittämiseksi. Näistä panostuksista pääsevät ihmiset osalliseksi myös alkuvuoden muilla keikoilla keikkapaikkojen asettamissa puitteissa. Myös parit uudet biisit on otettu koeponnistettavaksi keikkasettiin ja näitä olisi tarkoitus lähteä nauhoittamaan ennen pitkää. Lutakossa uudet biisit ja uusi show otettiin hyvin vastaan! Uudesta showsta on tulossa piakkoin maistiaisia videomuodossa Lutakon keikan missanneille.
Video by Ville Hartikka
Video audio by Konsta Vehkala
Live sound by Hannu Laru
Lights by Veeti Jämsén
Thumbnail photo by Johannes Ek
LIVE to Regret -kevätkiertue 2020
28.2. Oulu, Hevimesta (Tuska-Torstai alkukarsinnat)
19.3. Kuopio, Henry’s Pub
27.3. Jyväskylä, Ilokivi
2.5. Äänekoski, Pub Markus
Kokoonpano:
Vocals & Guitar: Tuomo Laulainen
Guitar: Jasper Ranta-Nilkku
Bass: Lassi Pollari
Drums: Niki Kuivakangas
https://www.facebook.com/ScarsofSolitudeFI/
https://spoti.fi/2BUfYW5
https://www.instagram.com/scarsofsolitude/
https://music.apple.com/us/album/drown-single/1495309758
Kuva: Jaakko Manninen Photography
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.