Savon rock-komppania Boforia julkaisi ”Valonviejät”-EP:n – Kokonaisuuden viimeistelivät Emppu Vuorinen sekä Mika Jussila

MAINOS:



Tiedote 30.10.2024

Viime vuonna uudella kokoonpanolla todellisen avauksen musakuvioihin tehnyt Boforia on julkaissut esikois-EP:nsä Valonviejät. Kuten EP:n nimestäkin voi päätellä, luvassa ei ole varsinaista kevyttä hilipatihippaa, vaan mikkeliläis-hirvensalmelais-vinkkelistä tehtyä aikuisten miesten raskasta musiikkia elämänkokemuksella ja suoralla puheella höystettynä.

Valonviejät-EP:llä on mukana uusien biisien lisäksi yhtyeen aiemmin julkaistuja ja täysin uusiksi tehtyjä versioita

”Nykyinen kokoonpano sai vanhoihin jo julkaistuihin biiseihin aivan uutta potkua. Ruoskassa aiemmin vaikuttanut Kai Ahvenranta toi kitarallaan biiseihin niin paljon uutta, että ne oli oikeastaan pakko äänittää uudelleen. Myös koko bändi oli soinniltaan niin erilainen, että uudelleenjulkaisu oli perusteltu”, bändi kertoo.

Boforia on saanut aiemmin biiseihinsä vierailijoita, kun Timo Rautiainen oli mukana vuoden 2021 versiossa Pimeän Kansan Laulu -kappaleessa, jossa myös Nightwishin Emppu Vuorinen loistaa kitaroineen. Emppu päätyi myös yhtä biisiä lukuunottamatta koko EP:n miksaajaksi.

”Empulle tämä EP taisi olla ensimmäinen suurempi miksausprojekti ja hänkin oppi varmasti paljon matkan varrella. Kaikki Boforian biisit on masteroinut Mika Jussila Finnvoxilta.”

Äänitykset olivat oma taiteenlajinsa, sillä kokonaisuus on äänitetty Mikkelin vanhalla kasarmialueella sijaitsevalla treenikämpällä, jossa myös useampi muu bändi pitää majaansa. Hiljaisten hetkien odottelu oli välillä haastavaa ymmärrettävistä syistä. Lopulta äänityksiin meni joitain kuukausia.

”Mutta varsinaista aikatauluahan meillä ei ollut. EP:n äänittäminen on ollut myös samalla eräänlainen tekniikkakoulu. Asetusten säätäminen ja uusien välttämättömien laitteiden hankinta on tuonut toivottavasti edes vähän kokemusta seuraavia äänityksiä varten”, bändi toteaa ja jatkaa:

”Emme ole laskeneet kuinka paljon EP:n teko on maksanut laitehankintoineen, mutta oletamme että säästimme niin sanottuun oikeaan studioaikaan verrattuna. Isona plussana oli täysin vapaa aikataulu. Jos ei huvittanut lauantaina äänitellä, niin äänitteli sitten vaikka tiistaina”, Boforian jengi sanoo tyytyväisenä.

FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR