Savatage tekee kauan odotetun paluun konserttilavoille ensi viikolla Brasiliassa. Lukuunottamatta vuoden 2015 spektaakkelimaista yhteisesiintymistä Trans-Siberian Orchestran kanssa Wacken-festareilla, bändi on ollut jäähyllä 23 vuotta. Taustalla on toki ilmeisesti jo vuosien ajan valmisteltu uutta studiolevyä ”Curtain Call” ja nyt luvassa on aktivoituminen kesän Euroopan festareita myöten.
Uutta Savaa odotellessa on hyvä aika katsoa taaksepäin neljän vuosikymmenen päähän, kun Floridan hienoin metalliyhtye oli vasta nousemassa suuren maailman tietoisuuteen. Toisen LP:n ”Power Of The Night” ilmestyessä keväällä 1985, bändin soundi oli lähempänä perinteistä heavy metallia, ja 1980-luvun lopussa tehtiin suunnan tarkistus progressiivisempaan tunnelmointiin teemalevyjen saattamana.
Aivan ansaitusti nämä myöhempien vuosien teokset kuten ”Gutter Ballet” ja ”Streets – A Rock Opera” ovat jalustalla klassikoina. Siitä huolimatta on syytä tarkistaa myös nämä varhaiset Savatage-pitkäsoitot. Yhtye oli mukana selvästi paremmalla asenteella kuin moni muu aikakauden yrittäjä. Tämä käy selväksi heti avauksena kuultavan nimikappaleen jykevällä riffillä. ”Power Of The Night” on erinomainen biisi ja vaikka lähes kaikki sitä seuraava häviää selvästi, virtaa riittää vielä seuraavan ”Unusual”-kappaleen ajan ja sävellys vakuuttaa hitaammalla uhkaavalla otteella.
Paul O’Neillin tuottama materiaali oli vielä odottamassa parin vuoden päässä ja se valitettavasti kuuluu erityisesti Steve ”Doc” Wacholzin ponnettomasti kajahtavissa rummuissa, vaikka äänimailma muuten soi kirkkaana. Kuten monet kasarilevyt, ”Power Of The Night” hyötyisi perusteellisesta uudelleen miksauksesta. Tuottajana toimi aiemmin Ozzy Osbournen ja myöhemmin Megadethin kanssa kultaa vuollut Max Norman, mutta jostain syystä työkalut olivat puutteelliset tässä kohtaa.
Jon Olivan laulu on säilynyt läpi vuosikymmenien Savatagen kulmakivenä ja vaikka Zak Stevens on paikkansa ansaitusti ottanut, Olivan vokaalit ovat tämän albumin parasta antia. Toki veli Criss Oliva kitarassa tekee varman suorituksen. On siitä huolimatta selvää, että Savatage pääsi omalle alueelleen pari vuotta myöhemmin O’Neillin kanssa LP:llä ”Hall Of The Mountain King”. Tasoero on yllättävän selvä.
Tämä albumi on kiistatta kärsinyt inflaation vuosien varrella ja vaikka into sekä näyttämisen halu kuuluvat selvästi, biisit ovat pääasiassa kliseisiä metalliesityksiä. ”Hard For Love” omaa selvän singlepotentiaalin, mutta levy-yhtiö ei suostunut sponsoroimaan musiikkivideota banaaleiden sanoitusten vuoksi. Samaa kyseenalaista lyriikkalinjaa jatkavat ”Necrophilia”, ”Skull Session” sekä ”Stuck On You”. Näissä kappaleissa ei tosin ole edes potentiaalia mihinkään. Lopussa Jon väläyttää sydäntään balladissa ”In The Dream”, joka lienee lähin viittaus Savatagen tulevaan tavaramerkkisoundiin.
Tämä LP jäi basisti Keith Collinsin viimeiseksi yhtyeessä. Hän osallistui luovaan prosessiin useissa kappaleissa, mutta poistui riveistä seuranneelle kiertueelle. Paikalle saapui Johnny Lee Middleton viimeistellen sen tunnetuimman yhtyeen kokoonpanon seuraaviksi vuosiksi. ”Power Of The Nightia” ei voi kutsua mestariteokseksi tai edes laadukkaaksi kasarilevyksi, mutta oma viehätyksensä siinä kieltämättä on.
7-/10
Ville Krannila
1.Power Of The Night
2.Unusual
3.Warriors
4.Necrophilia
5.Washed Out
6.Hard For Love
7.Fountain Of Youth
8.Skull Session
9.Stuck On You
10.In The Dream
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}