KYPCK tarjoilee tuomion sävyjä edelleen omakantaisesti venäjäksi uudella levyllään ”3epo”. Metalliluola otti yhteyttä bändin laulaja Erkki Seppäseen sekä kitaristi Sami Lopakkaan ja selvitti bändin nykykuulumiset, vaikutteet, taustat albumin takana sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Äiti Venäjäkin luonnollisesti otettiin puheeksi.
Tervehdys! Olette julkaisseet uuden albumin ”3epo” eli Zero, miten levy on otettu julkaisun jälkeen vastaan?
Seppänen: Tervehdimme! Onhan se vähän jakanut fanikuntaa, vaikka pääosin on tullut positiivista palautetta. Osan mielestä ollut ”selvästi” paras tähän mennessä ja osa on ”vissiin kännissä” toivonut lisää edellisen levyn kaltaista menoa. Tai jotakin. Minä näkisin, että siinä on erittäin hyvä fuusio ensimmäisestä ja kolmannesta levystä, näin jälkikäteen katsottuna, sekä sekaan heitetty vielä tuoreet mausteet Siperiasta. Paljon on laitettu myös uutta sekaan.
Lopakka: Minusta siinä on pääasia juuri tuo tuoreus – kyllä uusi levy kelluu ihan omillaan ilman vertausta edellisiinkin. Hienosti on otettu ”3epo” vastaan rajojen sisä- ja ulkopuolella.
Tuntuu siltä, että uusin albuminne valmistui hitusen nopeampaan tahtiin edellisiin verrattuna. Oliko materiaalin kirjoittaminen helpompaa tällä kertaa?
Seppänen: Tosiaankin näin. Syitä on pääsääntöisesti kaksi: eli meillä oli Rikun (Pääkkönen) kanssa diili valmiina, eli tätä asiaa ei tarvinnut turhaan miettiä, ja edelliseltä levyltä hyväksi havaittu työskentelytapa oli löydetty myös. Eli Hiili (Hiilesmaa) tuotti soittimet ja miksasi, kuten aina, ja Kulomaan Jussi Tampereella tuotti lauluni. Neljä edellistä kokopitkää ja pari pienempää projektia olen tehnyt Jussin kanssa ja se homma vaan toimii. Siinä on ammattiylpeyttä raameissa ja luovaa hulluutta tekemässä hommasta aina mielenkiintoista.
Lopakka: Nuo ulkomusiikilliset jutut nopeuttavat prosessia huomattavasti. Toisaalta biisit myös syntyivät nopeammalla syklillä kuin aiemmin. Niitä alkoi sen pitkän Venäjän-kiertueen jälkeen vain tulla ja tulla. Periaatteessa levy olisi voitu puristaa jo loppukevääksikin ulos. Mutta parempi näin – Kypck on syksyn ja talven musiikkia.
Seppänen: Biisi-ideoita tuli kyllä rennosti, itselläni syntyi demojen ohella paljon myös yksittäisiä riffejä mitä vaan nakkelin ilmoille Lopakan suuntaan. Yksi istuikin hemmetin hyvin tohon ”Mne otmschenien” loppupuolelle.
Uusimman levyn kappaleet kuulostavat ainakin haastattelijan korviin sekä monipuolisilta, että ajoittain myös haastavilta. Miten itse koette yhtyeen ulosannin kehittyneen julkaisujen ohella? Vieläkö reseptissä löytyy liikkumavaraa?
Seppänen: Löytyy. Liikkumavaraa on bändillä juuri niin paljon kuin se haluaa itselleen ottaa. Paikalleen jumittuminen on vain vision puutetta ja sitä ongelmaa meillä ei ole ollut.
Lopakka: Haastetta ja rimaa on nostettu tietoisesti varsinkin noissa rytmiikkapuolen jutuissa. Niissä saa alkuvaiheessa keskittyä tosissaan, ettei tipu kärryiltä ja koko helvetin korttitalo romahda. Monipuolisuutta, uusia suuntia ja vaihtelua biisien kesken tarvitaan kun rakennetaan tunnin trippiä, mikä tälläkin levyllä oli alusta asti visio. Eki käyttää myös ääntään entistä monipuolisemmin – psykoottisesta öyhäämisestä aina kaiken toivon heittäneen alistumiseen. Ja vielä sitä tulevaisuudessa tähän reseptiin mahtuu vaikka minkälaisia lääkemääräyksiä. Tässä on kehittynyt bändille niin leimallinen ulosanti, että vaikka kokeilisi mitä, niin loppujen lopuksi se kuitenkin kuulostaa Kypckilta.
Seppänen: Minä näkisin saman, että ei tosiaankaan olla jääty ensimmäisen levyn jälkeen makaamaan, vaan jokaisella lätyllä on ollut selkeästi oma fiilis ja uusia juttuja tarttunut mukaan. Liikkumavaraa on aina. Kun vähän potkii joitakin uusia ovia raolleen yhdellä levyllä, niin sitten sinne voi seuraavalla levyllä jo rohkeasti kurkata että mitäs sieltä vielä olisi tulossa. Nämä on kyllä ainakin bändin sisältä käsin suhteellisen helppo jälkikäteen hahmottaa, jos levyjä kuuntelee peräjälkeen.
KYPCKin sosiaalisen median ja studiopäiväkirjojen seuraaminen sai välillä katsojassa aikaan melko hämmentyneitäkin olotiloja. Injektioruiskun sisällön lisäksi mielenkiinto heräsi myös, ehkä välillä hiukan epämääräisenkin oloisia elektronisia härpäkkeitä kohtaan, joiden kautta myös ilmeisesti kuljetettiin ja manipuloitiin ääntä. Kuinka paljon näillä on vaikutusta levysoundiin? Löytyykö arsenaalista jotain erityisen jännittävää äänilaitetta? Entä onko mukana myös itänaapurin tuottamaa laitteistoa?
Seppänen: Hämmennys on kunnioituksen ja halveksunnan alku.
Lopakka: Hah! Ehkä se ruiskun sisältö on parempi jättää tässä puimatta. Noita erilaisia härpäkkeitä on tosiaan levyllä laajasti käytössä – osa ihan etualalla, osa kaukana taustalla, josta ne huomaa vasta useamman kierroksen jälkeen. Neuvostoliittolaista kalustoa meillä on livenäkin vähän käytössä. Levynteossa erikoisin kampe oli valko-venäläinen, vanhaan kaasunaamarin suodattimeen väsätty putkiradio, johon sai myös piuhat sisään ja soittoa ulos sitä kautta. Vaimea, pörisevä soundi tuli sieltä suulakkeen pitkästä letkusta ulos. Hiilillä on studiollaan myös laaja valikoima erilaisia pöristimiä, fuzzeja ja säröjä. Niistä osa on muuten HIM:in Migen käsintekemiä. Ne ovat säätimiltään ja kytkennöiltään hyvinkin arvaamattomia, mikä on meidän kaltaiselle bändille tietenkin kuin aarrearkku.
Seppänen: Tämä on itse asiassa hyvin syvällinen juttu, jota ei olla mietitty kertaakaan.
Kerrotteko hiukan levyn kappaleiden tarinoista, mistä biisit kertovat ja onko niiden välillä selkeää yhteistä teemaa?
Seppänen: Ei varsinaisesti mitään yhtenäistä tarinaa ainakaan, mitä viimeksi meinasi olla, mutta kyllä siellä kuolema jotenkin kolkuttaa teksteissä aika lähellä. Se on pyörinyt mielessä viime aikoina vahvasti ja yleensä kaikki tekstit ovat itselleni jollain tapaa ajankohtaisia oman elämän kautta, vaikka niitä sitten käsittelisi jonkin historian, fantasian tai perversion kautta niissä biiseissä. Siellä on avautumista tekopyhyydestä, ydintalvesta, sananvapaudesta ja avoimuudesta, teloituskomppaniaa, Nevaan hukkumista, Siperian hankiin nukahtamista, erilaisuuden inhoamisesta ja sen semmoista. Onpa mukana tällä kertaa yksi vähän romanttinenkin kappale Baikal-järvestä, jonka rannoilla kävimme viime kiertueella.
Lopakka: Vaikka aihevalikoima on noin laaja, ainakin minulle tulee sellainen vaikutelma, että saman miehen vaiheista niissä tavalla tai toisella kerrotaan. Ja se mies on vahvasti läsnä biisistä toiseen.
Seppänen: Väitätkö, että nämä olisi jotenkin omaelämänkerrallisia tekstejä, häh?
Lopakka: Lue lehtiä.
Millainen vastaanotto uusille biiseille on tullut livenä?
Seppänen: Toistaiseksi on vasta kaksi keikkaa ja ennakkokuuntelun reaktiot takana, mutta kyllä tuntuvat toimivan.
Erkki laulat myös Dreamtalessa, joka musiikillisesti kulkee eri polkuja. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten lähestymiskulma KYPCKin vokaaleihin eroaa Dreamtalesta?
Seppänen: No ainakin laulusoundi on täysin eri. Ja studiosessioissa kuluvan oluen määrä on radikaalisti eri. Kuten oheen liitetystä kuvasta näkee, lähestymiskulma eroaa noin 20 tuopillisen verran. Ja kun ottaa huomioon, että Dreamtalen kanssa tehtiin tuplalevy, niin suhdelukuhan on 4:1 Kypckin hyväksi. Teksteihin se itse musiikin fiilis vaikuttaa totta kai paljon myös, vaikka joskus toki kelailen samoja juttuja tai teemoja useammassakin biisissä.
Jäsenistöllä on historiaa muistakin merkittävistä suomimetallin yhtyeistä, paljonko koette tämän kuuluvan omassa soundissanne?
Lopakka: Oma soundi ja raskas ulosanti on Kypckilla poikkeuksellisen vahva, mutta totta kai sieltä miehet tulevat läpi. Menneitä on turha yrittää kieltää tai välttää, ja sille on hyvin yksinkertainen syy. Biisintekijä tekee aina sellaisia kappaleita ja luo sellaisia tunnelmia, joita itse tykkää eniten kuunnella. Tuo ei muutu miksikään, vaikka bändit matkan varrella vaihtuisivat. Vaikka ralleja vedettäisiin ukulelella ja sahalla, tekijän oma musiikkimaku on aina jollakin tavalla läsnä, etenkin siellä tunnelmatasolla.
Seppänen: Se perintö kuuluu juuri sillä lailla siellä seassa, kuin pitääkin. Ei ole missään nimessä häiriöksi.
Esitätte musiikkinne venäjäksi, joka ainakin tässä maassa erottaa selkeästi teidät massasta, onko itänaapurin suunnalta tullut paljon palautetta musiikistanne?
Seppänen: Sieltähän se palaute pääsääntöisesti tuleekin, varsinkin teksteistä. Harvemmin Suomessa ihmiset ovat niin liikuttuneita ja positiivisesti järkyttyneitä meidän biiseistä.
Lopakka: Ne ottavat aika syvästi tämän koko kokonaisuuden myös, että tällainen suomalainen bändi tekee musiikkia heidän kielellään ja käy Uralin takana asti morjestelemassa ja soittamassa. Tuo ”liikutus” on hyvä kiteytys.
Millaiset keikkasuunnitelmat yhtyeellä on tulevan vuoden osalta ja minne raiteet ylipäätänsä vievät bändin tulevina aikoina?
Seppänen: Talvella olisi tarkotus tehdä jonkinasteinen rundi Suomessa ja sitten häipyä maaliskuussa Venäjälle. Mahdollisimman kauas Kuortaneelta.
Lopakka: Tulossa ollaan ja Suomen jälkeen menossa ollaan. Bändissä on hyvä syke päällä ja jo polttelee päästä lavoille. Mitä useammalle sen parempi.
Terveisiä Metalliluolan lukijoille?
Seppänen: Kaikkea hyvää ja paljon rohkeutta.
Lopakka: Käykää morjestamassa kunhan teille päin osutaan. Lippua salkoon – ainakin puolitankoon.
Haastattelu: Jari Ala-Kahrakuusi
Kuvat: Yhtyeen promokuvat – Pekka Paganus/Joona Mäki
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
