Sammale julkaisi Eino Leinon runoon pohjautuvan singlen

Kuva: Zannibal
MAINOS:




Tiedote 23.7.2023

Folk/black metal -yhtye Marrasmielen kitaristin ja ensisijaisen säveltäjän Zannibalin samaan genreen kuuluva sooloprojekti Sammale on julkaissut uuden singlen, jonka sanoitukset on otettu Eino Leinon samannimisestä runosta. Kappale esittelee Sammale -projektin päivitettyä soundia, jossa tunnelmoinnin lisäksi on nyt myös panostettu enemmän musiikillisiin koukkuihin ja sulavampaan kappalerakenteeseen.

Spotify: https://open.spotify.com/album/4gxcBmzYJqwgy1mrBQTs9z

Sammale perustettiin vuonna 2021 Marrasmielen ”Martaiden mailla” -albumin ollessa työn alla ja debyyttialbumi julkaistiin loppuvuonna 2022. Alunperin rennoksi sivuprojektiksi tarkoitettu sooloprojekti on sittemmin kasvanut pääprojektiksi Marrasmielen rinnalle ja seuraava albumi julkaistaan loppuvuodesta 2023. Sammaleen musiikkia voi hyvin kuvailla rujommaksi ja hieman enemmän tunelmapainotteiseksi versioksi Marrasmielestä. ”Kylmä Ilta” työstettiin valmiiksi muun tulevan levyn ohella, mutta kyseessä on ylimääräinen biisi, joka ei ole virallisesti osa tulevaa albumia.

1. Kylmä Ilta

https://www.instagram.com/sammaleband/
https://sammale.bandcamp.com/


Kuva ja lähde: Zannibal

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.