Ruotsalaisen industrial metallin kärkinimi Pain sekä melodisen metallin nouseva tähti Metalite kiersivät Suomea kolmen keikan verran.
Arki-illoista huolimatta yleisö löysi hienosti tiensä Seinäjoen Rytmikorjaamolle, Tampereen Olympia-kortteliin ja Helsingin Tavastialle.
Vuonna 1996 muusikkotuottaja Peter Tägtgrenin sooloprojektina syntynyt Pain on asemoinut paikkansa ruotsalaisen raskaan musiikin eturivissä industrialin ja eletronisen musiikin sävyttämällä metallisoundillaan. Konsertit olivat osa alkukesästä julkaistun “I AM” -albumin kiertuetta.
Keikkojen lämmittelybändinä nähtiin vuodesta 2015 toiminut ja neljä täyspitkää albumia julkaissut Metalite. Tuorein “Expedition One” -albumi julkaistiin alkuvuodesta.
Metalliluola oli paikalla Tampereella ja Helsingissä. Alla kuvatunnelmat näiden näyttävästi toteutettujen iltojen tapahtumista.
Olympia-kortteli, Tampere 15.10.2024
Metalite
Pain
Tavastia, Helsinki 16.10.2024
Metalite
Pain
Teksti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.