Rioghanin ”Kept”-albumi on julkaistu – Syviä ääripäitä sekä moniuloitteisia kappaleita ilman rajoitteita

Musiikkivideon kanssa julkaistava "Motion"-single niputtaa koko albumin osa-alueet yhden kappaleen raameihin

Promokuva: Sonja Hietala Photography
MAINOS:




Tiedote 14.2.2025

Modernia metallia goottilaisilla sekä progressiivisilla mausteilla tarjoileva Rioghan on tänään uuden Kept-albuminsa äärellä. Levyltä julkaistut singlet EdgeHandsDistance sekä Skin ovat herättäneet laajalti huomiota, ja Kept-albumi onkin kerännyt ylistäviä arvioita alan medioissa jo ennakkoon.

”Kept kietoutuu tarinaltaan nimensä teemaan, jokainen kappale kertoo erilaisen tarinan ja perspektiivin millaista on olla pidettynä jossain vasten tahtoaan. Olla vangittuna, joko henkisesti tai fyysisesti, eri elämäntilanteissa tai jonkun läsnäolossa”, runoilija-laulaja Rioghan Darcy kertoo, ja jatkaa:

”Musiikillisesti Kept soljuu paljon syvempiin ääripäihin kuin edeltäjänsä Different Kinds Of Losses. Emme halunneet päättää, aiommeko leijua vai sukeltaa, joten teimme molempia ja löysimme itsemme täysin uusista maisemista. Minusta olemme yltäneet aivan uudenlaiseen yhteistyön tasoon bändinä, ja olemme hitsautuneet yhteen tavalla, joka antaa paljon tilaa uudenlaiselle vapaalle luovuudelle.”

Albumin viimeisenä nostona toimii Motion-kappale, joka saa seurakseen myös musiikkivideon. Videon materiaali on peräisin viime syksyn kiertueelta Wheel-yhtyeen matkassa. Massiivisen ja moniulotteisen kappaleen koskettimet soittivat Vikram Shankar (Pain Of Salvation, Silent Skies, Lux Terminus) ja kitaristi Teemu Liekkala. Lopun soolossa pääsee valokeilaan yhtyeen uusin tulokas, viime syksyn kiertueelta tuttu kosketinsoittaja Aleks Toppari.

”Mielestäni tässä kappaleessa yhdistyvät kaikki mitä rakastan tässä bändissä ja kappaleiden teossa; laajalla skaalalla erilaisia laulutyylejä, vakavasti otettavaa metallia leikkisillä yksityiskohdilla, tarttuva kertosäe ja kokonaisuutena aivan omanlaisensa. Motion on pysynyt lempikappaleenani koko albumin teon ajan, ja on sitä edelleen”, Rioghan Darcy kommentoi.

Perjantaina 14.2. on virallisen julkkarikeikan vuoro Helsingin Semifinalissa, jolloin lavalla nähdään myös tamperelainen Indistict. Helmikuun 22. päivä vuorossa on Bar Kotelo Tampereella, jolloin lavalle nousevat Rioghanin ja Indistinctin lisäksi tamperelainen Luminous Mind.

Kept-albumin kappalelistaus:
1. Dreams
2. Hands
3. Skin
4. Edge
5. Distance
6. Hopes
7. Motion
8. Here
9. Red
10. Grief

Vuonna 2019 perustettu, runoilija-laulaja Rioghan Darcyn ympärille muodostunut yhtye on kerännyt kansainvälistä huomiota jo Blackened Sky -debyytti-EP:n julkaisusta lähtien. Nousujohteinen ura sai lisäpotkua Different Kinds Of Losses -debyyttialbumin myötä, jonka yhtye teki yhteistyössä Leprouksen Einar Solbergin ja Katatonian Jonas Renksen kanssa.

Rioghan on:
Laulu – Rioghan Darcy
Kitara – Teemu Liekkala
Kitara – Tero Luukkonen
Basso – Antti Varjanne
Koskettimet – Aleks Toppari
Rummut – Valtteri Revonkorpi

RIOGHAN | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR