Reckless Love siirtää albuminsa julkaisupäivää kuukaudella – ”Turborider” ilmestyy 25. maaliskuuta

Kuva: Reckless Love
MAINOS:



Tiedote 17.2.2022

Reckless Love siirtää tulevan albuminsa julkaisua kuukaudella. 25. maaliskuuta digijulkaisun lisäksi kauppoihin ilmestyy samanaikaisesti CD, vinyyli sekä rajoitettu erikoisboxi, joka sisältää muun muassa videopelin.

Helmikuu on ollut tapahtumarikasta aikaa Reckless Lovelle. Tuntuu, että comeback lähtee liikkeelle kuin tykin suusta ja ainoastaan koronasta aiheutuneet hidasteet yrittävät vielä jarruttaa. Ensin jouduimme lykkäämään pitkään suunnitellun ja tarkasti ajoitetun Euroopan kiertueemme keväästä syksyyn, ja nyt materiaalipulasta ja kuljetusten viivästymisestä johtuvien fyysisten albumien toimitusvaikeuksien takia joudumme lykkäämään albumin julkaisua kuukaudella. Päätös tehtiin yhdessä levy-yhtiön kanssa ja päädyimme tähän ratkaisuun, sillä emme halunneet fyysisen levyn ostaneiden ihmisten joutuvan odottelemaan kuukautta muita pidempään. Fairplay”, toteaa yhtyeen laulaja Olli Herman.

Reckless Love esiintyy kuitenkin 24. helmikuuta klo 20.00 Radio Rockilla, jolloin fanien on mahdollista kuulla tulevan levyn vielä julkaisemattomia kappaleita ensi kertaa livenä. Tämä spesiaali, yhtyeen Radio Rockille kuratoima keikka kuullaan radiotaajuuksien lisäksi maailmanlaajuisesti Supla-palvelun kautta.

Päätimme, ettemme anna tämän takaiskun vaikuttaa, ja syntyi ajatus maailmanlaajuisesta spesiaalista keikasta. Aiomme esittää Radio Rockin taajuuksilla runsaasti myös uusia kappaleita livenä ja tarjota kuulijoille eksklusiivisen mahdollisuuden kuulla uutta materiaalia ennen albumin julkaisua. Olemme erittäin itsevarmoja uuden materiaalin toimivuudesta livenä ja tiedämme levyn sisällön vievän meitä pidemmälle kuin koskaan ennen. Katse on tiukasti jo vuoden 2023 suunnitelmissa, jonne on juuri julkaistu Reckless Loven ensimmäinen Monsters Of Rock Cruise- risteilykeikka. Perästä kuuluu ja pian. Tule kuulolle ja pysy kuulolla!”, julistaa Herman.

Kansainvälistäkin suosiota saavuttanut kotimainen rockyhtye Reckless Love julkaisee uuden albumin peräti kuuden vuoden tauon jälkeen. Vakavamman vaihteen päälle kytkenyt yhtye ammentaa tulevan albuminsa kappaleisiin vaikutteita mm. 80-luvun pelimaailmoista. ”Soundeissa keskiössä ovat 80-lukulainen tematiikka ja moderni tummanpuhuva synthwave-maailma, ja sukelsimmekin syvälle kyseisen aikakauden pelimaailmoihin ja genren leffatunnelmiin”, Olli kertoo.

Yhtyeen viides albumi ”Turborider” julkaistaan 25. maaliskuuta saksalaisen AFM Recordsin kautta. Albumilta on julkaistu jo singlet ”Outrun”, ”Eyes Of A Maniac” sekä ”Turborider”. Albumin on tuottanut Joonas Parkkonen (Lost Society, Apocalyptica) ja masteroinut Svante Forsbäck (Rammstein, Lordi, Volbeat).

Biisilista:
01 Turborider
02 Eyes Of A Maniac
03 Outrun
04 Kids Of The Arcade
05 Bark At The Moon
06 Prelude (Flight Of The Cobra)
07 Like A Cobra
08 For The Love Of Good Times
09 ’89 Sparkle
10 Future Lover Boy
11 Prodigal Sons

Facebook
Instagram
Spotify

Kokoonpano:
Olli Herman – laulu
Pepe Reckless – kitara, taustalaulu
Jalle Verne – basso, taustalaulu
Hessu Maxx – rummut, perkussiot


Lähde: One Step Ahead Promotion

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.