Tiedote 18.10.2018
Tänään julkaistu film noir -henkinen musiikkivideo Talo mäen päällä -kappaleesta muistuttaa karusti, ettei aina kannata mennä sinne, minne miehinen kompassi osoittaa.
Suomenkielisen heavyn pioneeribändi Rajuilmasta tuttu laulaja Rane Rautiainen on löytänyt Pahasta Kaksosesta uuden musiikillisen sielunkumppanin. Edellisen kerran jyväskyläläisen rockin legendaksi laskettavan Rautiaisen ääntä on kuultu kokopitkällä 1990-luvun alussa, jolloin ilmestyivät Rajuilman ainoaksi albumiksi jäänyt Rajuilma (1990) sekä Turo’s Hevi Geen Tuleva keräilyharvinaisuus (1991).
19.10.2018 julkaistava Rane Rautiainen & Paha Kaksonen -albumi lyö kuulijaa päähän kovaäänisellä, mutta melodisella raskaalla rockilla. Musiikissa voi kuulla kaikuja 1980-luvun heavystakin, mutta pölyisestä pastissista ei nyt ole kyse: katse on tiukasti eteenpäin. Rämäkästi tykittävän bändin riffittelyn kruunaa Rautiasen karismaattisen rouhea tulkinta.
1980-luvulla Jyväskylän kohutuimman bändin mainetta nauttineen Rajuilman rosoinen tarina kerrotaan syyskuussa 2017 julkaistussa Rautaratsun selässä – Rajuilman nousu, uho ja tuho -kirjassa. Hyvän vastaanoton muun muassa Helsingin Sanomissa ja Soundissa saaneen bändihistoriikin on kirjoittanut Pahan Kaksosen kitaristi, toimittaja Juho Hämäläinen.
Vuonna 2004 perustettu Paha Kaksonen on julkaissut tätä ennen neljä albumia ja tukun ep-levyjä. Yhteistyö Rautiaisen sai alkunsa syksyllä 2016 Jyväskylän Tanssisali Lutakossa soitetusta Paha Kaksonen feat. Rane Rautiainen plays Rajuilma -erikoiskeikasta.
Rane Rautiainen & Paha Kaksonen: Rane Rautiainen & Paha Kaksonen 19.10.2018
01 Enemmän on enemmän
02 Syökää, juokaa, naikaa
03 Hurtat Helvetin
04 Talo mäen päällä
05 Turha sota
06 Diili
07 Palvelija
08 Kiimaa
09 Päätä seinään
10 Manalaan
Sävelet ja sanat: Hässi/Otto J/Rane
Sovitukset Paha Kaksonen
Äänitys: Hässi @ Studio Dagen Efter (soittimet) & Tuomas Kokko @ Electric Fox Studios (laulut)
Miksaus: Hässi
Masterointi: Virtalähde Mastering
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.