Kiedon takkini tiukemmin ympärilleni ja kiroan että ajattelin Berliinissä olevan niin lämmin, etten suomalaisena tarvitse mukaani hanskoja tai pipoa. Metro- ja ratikkamatkan jälkeen käännyn hiljaiselle Gipsstraßelle joka on täynnä pieniä taidegallerioita. Tunnelma on rauhallinen eikä sitä tajuaisi olevansa keskellä Euroopan suurinta kaupunkia, jos Itä-Berliinin TV-torni ei muistuttaisi kattojen yli kohotessaan siitä, että Alexanderplatz on aivan kivenheiton päässä.
Saavun määränpäähäni: Zoran “Zoki” Bihacin taidenäyttelyn eteen. Zoran on Berliiniläinen ohjaaja jonka ehkä kuuluisimmat ohjaukset ovat Rammsteinille toteutetut musiikkivideot Links 2 3 4 ja Mein Teil. Näyttelyn ikkunassa ohikulkijoita tervehtivät isot japanilaiset onnen kissat heiluvine käpälineen. Kissat ovat saaneet ylleen Zoki-käsittelyn, ja niiden naamat on maalattu uudelleen mustalla maalilla. Kissojen kutsumana astun sisään galleriaan, jonka seinillä odottaa värikäs kirjo Zoranin teoksia. Zoran itse on minua vastassa; miehen halaus ja poskisuudelma on täynnä lämpöä ja ystävällisyyttä. Lyhyen jutustelun jälkeen kaivan taskustani puhelimen ja alan haastatella Zorania.
Olet musiikkivideo- ja mainosohjaaja, joten kuinka päädyit pystyttämään taidegallerian?
– Galleria ei ole minun, vaan ystäväni joka on leikkaaja. Viereisessä huoneessa leikataan elokuvia. Näytin hänelle joitakin töitäni puhelimesta, ja nähdessään ne hän innostui ja sanoi “Wau, meidän on tehtävä näistä näyttely,” innostuin siitä lisää ja sanoin hänelle “tehdään se”. Teokset ovat kuin päiväkirja. Tein joka päivä uuden luonnoksen.
Zoran katsoo teoksiaan ympäri huonetta ja jatkaa:
– En tiedä voiko näitä kutsua taiteeksi maalaustaiteen kontekstissa. Pelkään vertailua muuhun maalaustaiteeseen koska nämä teokset eivät silloin pärjäisi. Mutta miten näitä voi verrata muuhun taiteeseen on se, että ne ovat hyvin rehellisiä. Ja luulen että se merkitsee enemmän arvossa, onko jokin taidetta vai ei. Ja itse asiassa, rehellisesti, oli kyse sitten musiikkivideoista tai mainoksista, olen aina halunnut tehdä näin, ja tämä aspekti on erittäin tärkeä minulle.
Eli teokset ovat mitä tunnet sinä päivänä?
– Kyllä, ja myös ‘miksi’, miksi teet jotain joka päivä. En ole maalari, mutta voin ilmaista itseäni väreillä.
Luulen että loppujen lopuksi jonkin asian ilmaiseminen on tärkeintä taiteessa, eikö?
– Ehkä niin. Mutta taide on myös tavallaan kommunikaatiota. Sen olen oppinut mainoselokuvista. Pitää löytää keino kommunikoida ihmisten kanssa, ja jos idea tavoittaa katsojat, niin se on pääasia, ei väliä oliko kyseessä mainos, musiikkivideo tai maalaus. Kommunikointi on pääasia.
Monessa työssäsi täällä lukee “Nicht träumen machen”, mitä se tarkoittaa?
– Se on intonaatio, “Nicht träumen machen”, “Älä unelmoi, vaan tee”. Koska monet unelmani eivät toteutuneet, joten en enää halunnut edes haaveilla mistään. Mutta toisaalta juuri se on typerää, joten muutin ajatuksen loppupuolella, että tottakai voit unelmoida, sitä me teemme. Unelmien toteutumatta jääminen ei ole unelmien syytä, vaan se ratkaisee mitä unelmien toteutumisen eteen tekee.
Maalausten vastakkaisella puolella on koko seinän mittainen, mustavalkoinen valokuva Zoranista istumassa kaaoksen vallassa olevassa työhuoneessaan. Tarkkasilmäinen voi huomata eri projekteissa käytettyjä esineitä, esimerkiksi nuken Till Lindemannille ohjatusta musiikkivideosta Alle Tage ist kein Sonntag. Zoran kazoo kuvaa ja alkaa kertomaan siitä tarkemmin.
– Vastapäätä minulla oli peti, missä istuin ja piirsin, ja tässä huoneessa kävin paljon puheluita sekä Zoom keskusteluita ja kirjoitin tietokoneella… Se on aivan täysin sekaisin. Se oli niin sekaisin, etten enää päässyt sieltä edes ulos. Se oli hetki, kun olin ikään kuin tunnoton ja mikään ei tuntunut toimivan enää – ei mikään. Tämä oli sen alku, se alkoi äitini kuolemasta sekä vaikeuksista joita eräs työ aiheutti uralleni. Kaikki romahti. Joten tämä projekti oli ainoa pysyvä asia joka minulla oli.
Zoran naurahtaa ja jatkaa huvittuneena:
– Tottakai oli muutakin pysyvää. On pakko syödä, käydä vessassa ja muuta… Rakastat lapsiasi ja niin edelleen.
– En tiedä jos tämä projekti auttaa tai ei, mutta sillä on kuitenkin jo merkitystä onko tämä näyttely olemassa vai ei. Kun se on täällä, se tekee jotain. Tiedäthän, jos sinulla on sellainen pieni ajatus että “pitäisikö minun tehdä se vai ei?” niin aina tee se! Se on tämän projektin pointti, ja niin käsittelen kaikki asiani. Kuten, jos olen tehnyt töitä joiden lopputulos on ollut paska. Naurua. Mutta silti, parempi tehdä kuin jättää tekemättä.
Gallerian alakerrassa on pimeä huone, jonka seinällä on suuri valokuva Zoranista itsestään makaamassa sohvalla, mutta miehen kasvojen tilalla on sian pää. Valokuvan edessä makaa täytetty pesukarhu.
– Minulla on toinen projekti jossa kuvaan rentoutuvia ja makaavia ihmisiä, jotka makaavat lattialla tai no, missä paikassa vaan, ja tämä on sen projektin jatke. Kun eläin täytetään, he laittavat neuloja sen silmiin jotta ne eivät sulkeudu. Ja kuin näin tämän ajattelin että se sopii hyvin “älä unelmoi” teemaan. Joten se on seuraava taso yläkerran näyttelystä.
– Valokuva yläpuolella on versio itsestäni, possumies. Jonain päivänä haluan tehdä hänestä oikean, esimerkiksi muovista, jotta he voivat maata ja katsoa toisiansa. Joskus ihmiset vain istuvat täällä hiljaa ja katsovat teosta.
Niin teen itsekin ja jään istumaan hetkeksi kuolleen pesukarhun ja possumiehen seuraan hiljaisuuteen samalla kun Zoran kiirehtii takaisin ylös tervehtimään galleriaan tulleita ihmisiä.
Jos pukinkontista uupuu vielä jotain, voit hankkia Zoranin maalaaman teoksen suoraan Zokilta itseltään:
https://www.zoki.tv/kopie-von-collateral
Zoranin viimeisin ohjaus on Till Lindemannille toteutettu musiikkivideo, Übers Meer:
